Kanahaukka soi meille hienon luontoelämyksen eilen, kun palasimme kaupalta. Oikaisimme Velkuanpolun kautta, jossa pihamaalla työkone aurasi lumia syrjemmälle ja yksi nainen asteli vastaamme, kun huomasin pihan keskellä olevalla puistoistutuksella, pensaitten välissä mustaselkäisen ja valkorintaisen kanahaukan raastamassa koukkunokallaan saalistaan. Helsingissä, Pikku Huopalahdessa, keskellä päivää. Otin kännykällä kuvia valppaasta haukasta, jolle me emme muodostaneet ilmeisesti mitään välitöntä uhkaa ja jatkoimme sitten kävelyraittia ja tulimme lähemmäs, alle viiden metrin päähän linnusta ja sain siitä vielä muutaman kuvaotoksen ennen kuin haukka tarttui äkkiä saaliseensa ja lensi vilahduksessa tiehensä. Kotona varmistuimme siitä, että se oli kanahaukka. Meidän takapihalla kuvasin vaatimattomammat rotan tai jonkin muun pikkuotuksen jalanjäljet vastasataneella lumella. Kirjoitin tai luin ja työstin eilen aamutunnin Novellia, mutta tekstin pituus pysyi entisellään, kahdeksassa sivussa. Iltapäivällä Helenan virkatessa lisää isoäidinneliöpaloja luimme viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudetta osaa Guermantesin tie 2, jossa päähenkilö raivostuu häntä epäoikeudenmukaisesti haukkuvaan paroni Charlusiin ja lyttää ja repii kappaleiksi tämän lattialla olevan silinterihatun. Nuori mies kuohahti. Tänään saamme varmaan tämän osan päätökseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti