Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 11. toukokuuta 2025

Taavetissa

    










Hyvää aurinkoista Äitienpäivää. Kaksi astetta vähän ennen aamukuutta Luumäen Taavetissa. Eilen oli pääosin aurinkoista, vaikka kesken päivää kertyi komeita pilvimuodostelmia. Kävimme eilen aamupäivällä kirjastossa ja kaupalla ja iltapäivällä kuutostien pohjoispuolella. Helenalla oli järjestelmäkamera matkassa ja hän sai kuvia tulevia piirrosluonnoksia varten. Minä kirjoitin eilen aamulla kaksi sivua Vanhan-tarinaa ja jota on koossa yhdeksäntoista sivua. Luin loppuun Bret Easton Ellisin romaanin Lunar Park. Lopussa oli pahojen henkien pois manaamista. En saanut siihen aivan makua, en oikeastaan koko kirjaan. Helenalla oli unilukemisena Pirkko Arhippan dekkari Kihlaava kuolema. Katsoimme iltaviimeiseksi elokuvan Shaft. Kuu nousi illalla pilvettömälle taivaalle.

































lauantai 10. toukokuuta 2025

Taavetissa

    









Ruohikossa oli varjossa kuuraa varttia vaille kuusi aamulla Luumäen Taavetissa. Talon mittari näytti kolmea lämpöastetta. Aurinko oli noussut tunti sitten. Postauskuvassa ovat onnenpensaan kullankeltaiset lehdet aukeamassa. Kuva on torstailta. Helena sanoi, että tämä postaukseen, kun kävimme läpi kuviamme. Valikoimme postauskuvia vuoron perään. Joskus olemme eri mieltä niistä, mutta aika usein arviomme menevät yksiin. Eilen lämpötila nousi yli kymmenen asteen täällä Taavetissa. Teimme aamupäivällä kirjasto- ja kauppareissun ja iltapäivällä kuljimme pururadan kautta kuutostien tuolle puolelle ja takaisin. Helena lainasi kirjastosta Pirkko Arhippan dekkarin Parhain sä oot. Hänellä on luvussa menossa Arhippan Kihlaava kuolema. Minä kirjoitin eilen aamupuolella sivun verran lisää Vanhan-tarinaa. Luen edelleen Bret Easton Ellisin romaania Lunar Park. Kaukolainana varaamani Marguerite Youngin romaani Miss MacIntosh, My Darling, varauspäivä toinen viidettä, ei ole liikahtanut sen jälkeen, kun varaustieto ilmestyi Omiin tietoihin. Varaus on Voimassa, mutta ei vielä Kuljetettavana. Jääkiekon mm-kisat käynnistyivät eilen. Suomi voitti avausottelussaan Itävallan kaksi yksi.

































perjantai 9. toukokuuta 2025

Taavetissa

    










On vastikään satanut tänä Eurooppa-päivän aamuna täällä Luumäen Taavetissa. Sen kunniaksi tai siitä huolimatta sopinee tällainen kollaasi postauskuvaksi. Päivitimme minun kännykkäliittymäni taas yhden vuoden eteenpäin. Luumäen pääkirjastossa on esillä nelihenkisen taideperheen yhteisnäyttely, josta otin muutaman kuvan. Helenalle tuli eilen iltapäivällä noudettavaksi seuraava kirjavaraus, Helena Ruuskan kirja, Aulikki Oksanen, Hyppy syreenien tuleen. Kirjoitin eilen aamupuolella sivun verran Vanhan-tarinaa. Luin lopun päivää Bret Easton Ellisin romaania Lunar Park. Ellis kirjoittaa jouheasti, mutta en lämpene aiheelle, aineissa hilluva menestyskirjailija, joka vokottelee nuoria naiskurssilaisiaan ja latelee valheita tuoreelle vaimolleen ja tämän alaikäisille lapsille. Amerikkalaisuudesta teksti antaa sen kuvan, joka minulla on ennestään, luuloteltu mielikuva kerskakulttuurin maasta ja ihmisistä. Nousukasmaisuutta ja suhteilla leveilyä. Luettuani nyt Lunar Parkin yli puolen välin, se tuo mieleen Stephen Kingin ja Gillian Flynnin kirjan Kiltti tyttö. Ellis on saanut vaikutteita Kingiltä ja Flynn Ellisiltä. Helena piirsi eilen luonnoksia onnenpensaasta, jollainen kasvaa muun muassa hylätyn rakennuksen pihalla tällä samalla Joukolantiellä ja voikukista, katsoi jotain sarjaa läppäriltä ja luki välillä Pirkko Arhippan dekkaria Kuolema käy kirjastossa.
































torstai 8. toukokuuta 2025

Taavetissa

    









Kaksi astetta pakkasta aamukuudelta Luumäen Taavetissa. Kun aurinko tuli eilen esiin pilvien takaa puolen kymmenen aikaan ja lumen rippeet olivat sulaneet pellolta, Helena päätti, että voisimme mennä sittenkin aamupäivästä kirjastoon ja kaupalle. Hänellä oli noudettavana varaamansa Heli Laaksosen runokirja Luonnos. Helena oli jo ehtinyt suunnitella, että söisimme hernekeittoa, mutta nyt ostimme kaupasta kirsikkatomaatteja ja pakasteherneitä ja hän valmisti munakkaan. Kylmä pohjoisvirtaus ja -tuuli ei innostanut lähtemään iltapäivälenkille. Kävin kuitenkin viemässä roskat ja otin kuvan myyränkeoista nurmikolla ja talon seinustalla huomasin voikukan keltaisen teriön ja menin lähemmäs kuvaamaan senkin. Eilen kävin läpi kokonaan Vanhan-tarinan, laitoin aikamuodot kuntoon ja jatkoin tarinaa sivun verran. Vai pitäisikö sanoa lisäsin, sillä kirjoitan eri kohtiin. Kohdat yksi, kaksi ja kolme. Osien kaksi ja kolme alkuviitat kirjoitin parina viimeisenä päivänä, maanantaina ja tiistaina. Eilen iltapäivällä kirjoitin kappaleen verran jatkoa ykkösosaan. Helena piirsi eilen luonnoslehtiöönsä, katsoi läppäriltä jotain sarjaa ja luki Pirkko Arhippan dekkaria Kuolema käy kirjastossa. Minä jatkoin täytekirjani Bret Easton Ellisin Lunar Parkin lukemista. Olen lukenut siitä kolmanneksen. Halloween-ilta – tietenkin viivojen kanssa, koska päähenkilönä on huumesekoileva menestyskirjailija.
















keskiviikko 7. toukokuuta 2025

Taavetissa

    










Lunta nurmikolla yön jälkeen Luumäen Taavetissa. Aste pakkasta. Eilen oli sateista myös. Teimme eilen aamulla ensimmäiseksi lenkin pururadan varteen ja Helena keräsi pieneen pussiin pari kourallista nokkosia kuivatettavaksi. Iltapäivällä ulkoilimme kauppareissun verran ja poikkesimme paluumatkalla kirjastossa. Torilla oli lätäköitä. Kirjastosta löytyi Pirkko Arhippan dekkari Kuolema käy kirjastossa. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua Vanhan-tarinaa. Helena teki päivän mittaan luonnoksia lehtiöönsä. Hän luki Arhippan dekkaria Unet ansaa asettaa. Minä odottelen kaukolainana tulevaa Marguerite Youngin romaania Miss MacIntosh, My Darling. Aloin lukea täytteeksi Bret Easton Ellisin kirjaa Amerikan Psyko. Luin sivulle neljäkymmentä ja vaihdoin David Foster Wallacen kesken jääneeseen romaaniin The Pale King. Luin siitä kaksi ensimmäistä sivua ja takakannen iskevimmät arvostelut. Sen jälkeen otin hyllystämme Bret Easton Ellisin romaanin Lunar Park, jonka muistan lukeneeni yli kymmenen vuotta sitten. Luin siitä ensimmäisen osan, sivulle viisikymmentäneljä.




































tiistai 6. toukokuuta 2025

Taavetissa

    










Isosta avaimenreiästä avautuu tämä näkymä nummimaaston metsänrintaan. Avaimenreikä on tietenkin kuutostien alikulkutunneli. Eilen iltapäivällä olimme tarkkana, kun kuljimme pururataa pitkin ja ilahduimme nähdessämme ensimmäiset korvasienet tälle keväälle. Ne kasvoivat vanhassa paikassa, josta keräsimme sieniä myös kolme ja neljä vuotta sitten. Isoin korvasienistä oli männynkävyn kokoinen ja pari pienempää. Jätimme ne kasvamaan. Pururadan lenkin keskellä, vanhan tieuran vieressä sopivasti sivussa oli nokkosia. Ehkä käymme huomenna aamulla keräämässä niitä. Lähetin Helenalle kuvan korvasienestä, jotta hän pääsee piirtämään sen. Helena lainasi aamupäivällä kirjastosta seuraavan Pirkko Arhippan dekkarin Kihlaava kuolema. Minä kirjoitin kaksi sivua Vanhan-tarinaa. Luin ennen iltaa loppuun Robert Musilin romaanin Mies vailla ominaisuuksia. Toisen osan loppupuolella oli hauska kuvaus, kun maallikot kävivät tutustumassa mielisairaalaan. Muuten Musilin kirja kokonaisuudessaan ei ollut minusta kaikkien kehujen arvoinen. Toisaalta ehkä olen vain kuvitellut moiset kehut. Totesin myös, että kirja jäi tosiaan kesken samoin kuin jäi keskeneräiseksi myös esimerkiksi Marko Tapion Arktinen hysteria. Molemmat kirjailijat kuvittelivat ilmeisesti luovansa jotain täydellistä ja lopullista, joka kuitenkin hukkaantui romaaninkirjoituksen todellisuuteen.




















maanantai 5. toukokuuta 2025

Taavetissa

    










Kolme astetta pakkasta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Parkkipaikan vesilätäkkö on jäässä. Postauskuvana kollaasi, jossa on Helenan ruusutyö ja kaksi Pirkko Arhippan dekkarin kantta. Helena lainasi kaksi kirjaa lisää samalta tekijältä, Valkealla varsalla, ruskealla ruunalla ja Unet ansaa asettaa. Tori oli eilen tyhjä, kun kävelimme aamupäivällä kirjaston ja torin kautta kaupalle. Iltapäivän lenkillä näimme palokärjen metsän laidassa männyn kyljessä. Helenalla oli järjestelmäkamera valmiina, mutta lintu ehti nousta siivilleen ja lensi yli kuutostien Taavetin keskustaa päin. Kirjoitin eilen aamulla sivun lisää Vanhan-tarinaa. Huojun siinä, että mihin teksti kääntyy. Helena piirsi luonnoslehtiöönsä ja katsoi jotain sarjaa läppäriltä. Luin päivän mittaan melkein sata sivua Robert Musilin romaanin Mies vailla ominaisuuksia toista osaa. Tänään saan ehkä luettua sen. Olen silloin yhtä kirjaa tietävämpi.