Taavetissa

    

Tänään on toinen peräkkäinen aamu, kun lämpötila on nollassa Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa oravalla puussa käpy on suussa. Eilen iltapäivällä kävelimme auringonpaisteessa pururadalla ja Helenalla oli järjestelmäkamera valmiina, kun orava kiipesi kuusenrunkoa ylös oksalle istumaan puoliksi jyrsitty käpy hampaissaan. Se istui rauhassa tarkkailemassa meitä ja Helena sai otettua muutaman kuvan. Varhemmin aamulla teimme lyhennetyn metsälenkin. Purkin pohjalle kertyi vähän puolukoita, sammalikosta löytyi muutama kanttarelli ja kehnäsieni ja joista Helena innostui tekemään pizzan omaan taikinapohjaan. Kylpyhuoneen peilikaapin valo on temppuillut. Päätimme vaihtaa uuden loisteputken. Ruokakaupoista ei löytynyt oikeaa lamppua, joten patikoimme eilen aamupäivällä Taavetin Alakylään, Konerautaan, josta löytyi led-loisteputki sytyttimineen. Myyjä muistutti, että pitää muistaa vaihtaa uusi sytytin vanhan tilalle. Vaihdoin sen ja laitoin lampun paikoilleen ja nyt valot toimivat. Kävimme eilen ohimennen myös kirjastossa ja lainasin Jorge Luis Borgesin kirjan Seitsemän iltaa. Luimme eilen Helena Kalle Päätalon Iijoki-sarjan päätösosaa, Hyvästi Iijoki ja minä luin loppuun Hannu Salaman yksitoista vuotta sitten ilmestyneen romaanin Hakemisen riemu. Lainaan malliksi sivulta 179: ”…ihmisen luoma kulutuksen ja kehityksen maailma vetelee viimeisiään eikä pelastu kestävän kehityksen yms. höpönlöpön avulla, ja sen tietävät kaikkivaltiaiksi itseään todistelevat vallanhaltijat…” Niin se käy, voisin lainata perään Kurt Vonnegutia.

Taavetissa

    

Nolla astetta tänä keskiviikkoaamuna varhain Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa on köyhiä ritareita, joita meillä oli jälkiruokana viime maanantaina. Palaneet lamput -tarina lähti eilen maailmalle, avaruuteen, ilmatilaan, minne menikään. Maanantaina keräsimme heinittyneeltä metsätieltä haapa- ja karvarouskuja ja nummelta kangas- ja voitatin ja muutaman kehnäsienen. Poimimme myös pari kourallista puolukoita. Maanantaina tuuli etelästä ja sää heittelehti auringonpaisteesta sadekuuroihin. Helena piirsi luonnokset Vuokrakasarmi -tarinaan ja lähetti ne minulle sähköpostiin. Maanantaina luin loppuun Kurt Vonnegutin pasifistisen kannanoton sotaan ja sotimiseen, Teurastamo 5. Luin sen nyt toisen kerran. Edellisestä lukukerrasta on kulunut seitsemän vuotta. Kirjailijalla on tarina kerrottavana myös Tralfamadoresta, jonka asukkaat ovat pelkkiä käsiä yhden silmän kanssa ja jotka elävät neljässä ulottuvuudessa. Eilen, tiistaina oli tavallisempi päivä, ainakin lukemisen kannalta. Luin Hannu Salaman romaania Hakemisen riemu. Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan päätösosaa, Hyvästi Iijoki. Eilistä vasten yöllä, viime yönä ja vielä äsken, vartin yli viisi aamulla, loisti tähtitaivas. Teimme eilen aamulla metsälenkin vanhan hiekkakuopan laidalle, Nikinojan notkoon. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja hän otti muutamia kuvia. Keräsin tutusta paikkaa suppilovahveroita, muutaman kehnäsienen, pari kanttarellia ja pienen herkkutatin. Tienvarresta löysimme kolme karvarouskua.

Palaneet lamput

    

Palaneet lamput

 

Sinä kesänä oli vielä markka-aikaa. Alma ja Kalle olivat molemmat vapaina työvelvoitteista, joten heillä oli aikaa ja oiva tilaisuus tutustua omaan kulmakuntaansa. He olivat muuttaneet paikkakunnalle hiljattain ja ympäristössä riitti uutuudenviehätystä.

Kierreltyään keskellä arkipäivää kaupungilla nuuskimassa paikkoja, kauppakeskusta, satamaa, sankarihautausmaata ja pysähdyttyään muutamien reitin varrelle osuneiden näyteikkunoiden eteen he ohittivat myös kotikatunsa varrella olevan pienen baarin, kääntyivät ympäri ja menivät sisään tuopilliselle avoinna olevasta ulko-ovesta. Pieneen tilaan mahtui kolme pöytää, tuolit niiden ympärillä, myyntitiski seinustalla kaljahanoineen ja jukeboksi ovipielessä. Yleisvaikutelma oli kuin Kaurismäen elokuvissa.

Kalle laittoi soimaan muutaman levyn jukeboksista. Oli päivähetki ja baarissa oli heidän lisäkseen vain yksi muu asiakas jutustelemassa tuttavallisesti baarimikon kanssa. Tosin tämä asiakas ilmestyi vasta, kun Alma ja Kalle istuivat jo pöydässä tuoppiensa kanssa, tuli joko sosiaalitiloista tai takapihan terassilta tupakalta. Kun Kalle oli jukeboksin ääressä levyjä valikoimassa ja Leevi and the Leavingsin hitin Teemu, maanteiden kuningas, ensimmäiset riemulliset tahdit kuuluivat, tyyppi tuli heti siihen Kallen viereen ja aloitti oman esityksensä ja selityksensä.

- Ford, hän sanoi, mainitsi ja painotti, ”kun Anglia katolleen kääntyi”. Käsi viittoi, nousi ja heilui rytmikkäästi. Sitä mukaa, kun laulu eteni, tyyppi iski tahtia ja poimi ja toisti sanoituksen kohokohdat. - Ford, kun ”sun Angliasi myytiin” ja kun surullisen rallin päätteeksi, kovan onnen Teuvo teki odotetun tempun, ”lainasin naapurin Sierran”, Kalle arvasi jo odottaa kommenttia: - Ford.

Kappale päättyi ja Kalle palasi pöytään istumaan Almaa vastapäätä. He joivat vaitonaisina tuopit pois.

Päästyään ulos kadulle, he vilkaisivat toisiaan.

- Ei ollutkaan meidän paikka, Kalle sanoi. - Tyyppi oli varmaan Fordin edustaja.

Alma oli ärtyneempi kuin Kalle: - Mikset käskenyt sitä painumaan hemmettiin. Minä en olisi kuunnellut sitä.

He lähtivät vaistomaisesti takaisin keskustan suuntaan. He olivat olleet kotiin tulossa, mutta nyt tuntui, että tätä väärää tunnetilaa ei kannattanut viedä sinne, vaan se piti saada ensin karistettua pois mielestä. Uskomatonta, ettei saanut kuunnella rauhassa omaa lempikappalettaan. Se minkä piti koitua elämykseksi, meni suhkuksi.

- Ääh, kävellään vähän, Alma ehdotti.

He kulkivat verkalleen kerrostalon viertä sen päätyyn asti. Siellä huomion kiinnitti, ei ensimmäistä kertaa, katutasosta kaarena alas laskeutuva betoninen ajoluiska ja tukiseinään kiinnitetty kyltti, jossa luki isolla TAVARATALLI.

- Mielikuvitusta on riittänyt, Kalle sanoi.

- Siltä näyttää, Alma vastasi.

Tavaratalli oli heidän omalla kotikulmallaan, mutta vasta nyt he laskeutuivat ensimmäisen kerran luiskan alas autotallin parioville. Toinen ovenpuolisko oli kiilattu auki, tiili pystyssä oven saranapuolella. Suljetun ovenpuoliskon edessä oli katoksen suojassa kaksi nahkaista nojatuolia ja pieni lasinen parvekepöytä, jolla oli tuhkakuppi puolillaan tupakannatsoja. Taukotila. Oviaukosta erottui kaistale hämärää hallitilaa ja kauempana hahmoina sinne kerättyjä sekalaisia huonekaluja ja muita tavaroita.

- Vanha autotalli, Kalle totesi. - Mitä sanot, mennäänkö peremmälle?

- Mennään vaan.

Tavaratallissa oli tilaa vievimpinä kalusteina laverisänkyjä pinoissa päälletysten, kirjahyllyjä rivissä kiertämässä seinustoja, pöytiä ja kirjoituspöytiä, osa nurin päin toisten selissä, lipastoja, säilytysarkkuja, sohvia, nojatuoleja, keinutuoleja, polkupyöriä, rukkeja, kattokruunuja roikkumassa matalassa katossa kiinni ja sekalaista pienempää roinaa ja rihkamaa isompien kalusteiden alla ja päällä ja rinnalla. Kapeat kulkuväylät johtivat kulkijan hämäriin umpiperiin ja nurkkauksiin. Tyypillinen kirpputori.

Kun astui kynnyksen yli tähän matalaan talliin, joka tila kattoi ehkä puolet koko kerrostalon kellariosasta, tuntui kaiken tavaranpaljouden keskellä ja rojujen saartamana kuin aika pysähtyisi. Kuin olisi astunut toiseen todellisuuteen. Kauppiasta, Tavaratallin pitäjää ei nähnyt eikä huomannut heti. Ehkä häntä oli vaikea erottaa muusta ympäröivästä rekvisiitasta. Vei hetken ennen kuin silmät olivat tottuneet tarpeeksi puolihämärään ja silloin paikallisti keskellä hallia olevan kauppiaan työpöydän ja myyntitiskin, toimisto ja oleskelutila yhdistyneenä, vanha, iso ja kunnianarvoisa kirjoituspöytä, joka oli kuitenkin kaikenlaisten pienten tavaroiden kattama ja kauppias itse istumassa matalalla laiskanlinnassa pöydän takana. Kuin buddha. Tai toisena tuli mieleen hämähäkki, joka vaani piilossa kärsivällisesti, että mahdolliset asiakkaat tulisivat lähemmäs.

Rikkaammille oli varmaan vaarallista tai kohtalokasta tulla Tavaratalliin, mutta Alma ja Kalle eivät kuuluneet siihen piiriin ja sen kauppias näki tietenkin kertasilmäyksellä heidän päältään. Asiantuntija erottaa köyhimykset oitis. Eli herra kauppias oli kuin ei olisi nähnytkään heitä kahta ja käyttäytyi kuin ei heitä olisi hänelle olemassakaan. Alma ja Kalle saivat rauhassa kierrellä ja katsella ympärilleen. Muita asiakkaita ei ollut sillä hetkellä paikalla. He vilkuilivat välillä kauppiasta, mutta ei selvinnyt, mitä tämä teki vai tekikö mitään? Ehkä hän mantrasi tai otti tyynesti nokkaunet, keräsi voimiaan.

Alma ja Kalle tulivat kierroksellaan viimein kauppiaan kirjoituspöydän kohdalle.

- Tavaraa on, Kalle sanoi.

Kauppias kohotti päätään, aukaisi silmänsä ja katsoi ympärilleen ja myös ulko-ovelle. Oliko se vihjaus, että heidän sopisi oikeastaan poistua häntä häiritsemästä.

- On, kauppias myönsi.

- Toiminta on vilkasta? Kalle jatkoi, puolittainen kysymys tai vinoilua, lohkaisu ja samalla hän tarkasteli pöydän päällä ja ympärillä olevia rojuja.

- Niin, kauppias vastasi. Hän ei katsonut päin.

Tauko pitkittyi. Kauppias istui tuolissaan, Alma seisoi kirjoituspöydän toisessa päässä ja hypisteli joitain esineitä ja Kalle oli pöydän toisessa päässä. Rembrandt tai tämän hengenheimolainen uudemmalta aikakaudelta olisi nähnyt siinä hämyssä taulun, kuvaelman, henkilöasetelman. Kalle huomasi tavararöykkiössä vanhan kirjoituskoneen.

- Hei, kirjoituskone, hän sanoi.

Kauppias virkistyi: - Joo. On. Siinä on nauhakin.

- Niin näyttää olevan, Kalle myönsi.

Kuivunut nauha, hän ajatteli ja jossa oli ollut väriä joskus kymmenen vuotta sitten, mutta ei enää. Hän ei kuitenkaan sanonut sitä ääneen.

- Paljonko pyydät tästä? Kalle kysyi.

- Kaksikymmentäviisi penniä.

Se tuli aikailematta.

- Kaksikymmentäviisi penniä, Kalle ällistyi. - Ei ole totta.

- On. Hinnoittelin sen juuri. Voit maksaa enemmänkin, jos haluat.

Kalle kaivoi kolikkopussistaan viisikymmentä penniä kauppiaalle ja otti koneen kainaloonsa.

- Etten vaan unohda sitä, hän selitti.

Alma katsoi Kallea sillä ilmeellä, jonka Kalle tunsi paremmin kuin halusikaan: Hän oli tehnyt taas kerran tyhmän ostoksen ja heidän pitäisi lähteä ennen kuin hän tekisi lisää typeryyksiä.

Kalle ei osannut silti lähteä heti, vaan tunsi tarvetta sanoa vielä jotain ja kysyi, olivatko he, hän ja Alma, kauppiaan mielestä tyypillisiä Tavaratallin asiakkaita?

Kauppias vastasi: - Miten sen ottaa.

- Niin, Kalle nyökkäsi. - Oletan, että vähävaraisempia kävijöitä saa turhaan hakea.

Kauppias oli eri mieltä. Hän väitti, että huono-osaisempia on, tyhjätaskuja, jotka tulevat kimppakyydillä rajan takaa. Heikäläiset tulevat yleensä suoraan Tavaratalliin, mutta eivät löydä täältäkään aina sitä, mitä ovat vailla.

Kauppias piti taiteellisen tauon ja odotti niin kauan, että Alma kysyi kärsimättömänä: - No, kakaise?

- Esimerkiksi palaneita hehkulamppuja.

Kalle yllättyi: - Kuulin väärin. Vai sanoitko palaneita hehkulamppuja?

- Kyllä, kauppias vastasi.

Kalle pyöritti päätään: - Miksi ihmeessä? Mihin tarkoitukseen?

- Joo. Sano se, kauppias vastasi.

- Et tiedä itsekään, Alma väitti.

Kauppias selitti: - En tajunnut sitä heti. Piti erikseen kysyä asiakkailta itseltään. Jos lainaa – kauppias teki käsillään lainausmerkit ilmaan – jos lainaa vaikkapa yleisen vessan kattovalaisimesta hehkulampun, siitä voi joutua syytteeseen, mutta ei siinä tapauksessa, jos lamppu on palanut. Todisteet puuttuvat.

- Aivan, Kalle tajusi. - Vaihtavat palaneen lampun toimivan tilalle. Ei huono.

Kauppias oli hiljaa hetken ja lisäsi, ettei niistä voi oikein periä mitään. Häntä tällainen kaupanteko varmaan harmitti.

- Niinkö? Käytetyistä, palaneista lampuista? Kalle kysyi.

- Niin. Saavat minulta ilman, jos niitä on. Hehkulamput eivät ole ikuisia.

- Eivät.

Sananvaihto jatkui vielä muutaman tarkoituksettoman repliikin verran ennen tyrehtymistään. Asia tuli käsiteltyä ja Alma ja Kalle lähtivät hidastellen kohti uloskäyntiä ja päivänvaloa, jota lankesi näytteeksi tallin kuluneelle ja hilseilleelle lattialle oviaukon edustalle. Siitä voisi seuraava taidemaalari poimia aiheen itselleen. Kallella oli viidenkymmenen pennin kirjoituskone mukanaan.

Taavetissa

    

Tänään maanantaina on syyspäiväntasaus. Päivä ja yö ovat hetken aikaa yhtä pitkiä. Aamulla varhain näkyivät taivaalla Venus, Jupiter, Orion ja Seulaset. Kolmetoista astetta Luumäen Taavetissa. Päivän postauskuvana on kollaasi, johon valikoimme muutaman syyskuisen kännykkäkuvan. Lentopallon mm-kisoissa Filippiineillä eilen Belgia voitti pudotuspelissä Suomen. Näin tällä kertaa. Onnentoivotukset kuitenkin hyvästä kisamenestyksestä. Tokion yleisurheilun mm-kisat päättyivät sateen vallassa. Aloitin eilen uuden tarinan. Sen työnimi on Skoda Octavia. Tekoäly yritti tietenkin päästä kirjoittamaan omiaan, mutta työnsin sen taka-alalle. Äly pääsee silti seuraamaan sivusta tekstintekoa ja tekee omia järkihuomautuksiaan, vetää viivaa jonkin sanan alle, jossa on huomautettavaa. Kirjoitin: - Saako matot laittaa takaisin sisälle? Puhe oli Skodan lattiamatoista. Äly veti viivan laittaa -sanan alle. Älyn ehdotus: - Saako matot laittavat takaisin sisälle? Helena piirsi eilen päivällä luonnoksia. Hän luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toiseksi viimeisen osan, Pato murtuu ja aloitti päätösosan, Hyvästi Iijoki. Minä olen loppusivuilla Kurt Vonnegutin teosta Teurastamo 5. ”Niin se käy.” Näin kirjailija kiteyttää aina sopivissa kohdissa. Huomenna on Kaunis kesäpäivä -blogissa vuorossa Palaneet lamput -niminen tarina, jota työstin tämän kuun alkupäivinä. Helena on tehnyt siihen postauskuvan ja toisen kuvan tekstin loppuun. Yritin tarkoituksella kirjoittaa niin lyhyen kertomuksen, että sen voi julkaista yhtenä postauksena.

Taavetissa

    

Sunnuntai, Tokion mm-kisojen päätöspäivä. Päivän postauskuva, kullankeltaisena hohtava koivunlehti sopinee juhlistamaan tapahtumaa. Näitä kultia on täällä kotimaassa. Tänään ei ole Suomen värejä kentällä. Toisaalla, lentopallon mm-kisoissa, Filippiineillä, Suomen miesten joukkue ottelee tänään pudotuspelissä Belgiaa vastaan. Kannustukset. Luumäen Taavetissa oli kolmetoista astetta vartin yli viisi tänä aamuna. Eilen aamulla kävelimme Saviniementielle ja takaisin ja otimme sumuisia maisemakuvia. Yhdeksän aikoihin lähdimme kauppareissulle kirjaston kautta. Luumäen Lehdestä luin, että Luumäellä on tänä syksynä jaossa 260 hirvenkaatolupaa. Samassa jutussa oli arvioita karhujen ja ilveksien määrästä. Karhuja liikkuu kunnan alueella kymmenestä viiteentoista ja ilveksiä muutama enemmän. Eilen herkuttelimme korvasienipiiraalla ja puolet siitä jäi tälle päivälle. Eilen Tokion mm-kisoissa seitsenottelija Saga Vanninen onnistui hyvin kahdessa viimeisessä lajissa ja sijoittui koko ottelussa seitsemänneksi. Hieno suoritus. Luimme illalla, Helena Sienilehteä ja Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toiseksi viimeistä osaa, Pato murtuu ja minä Kurt Vonnegutin teosta Teurastamo 5. Tänään Tokion mm-kisoissa ovat ohjelmassa mielenkiintoiset viestijuoksut eli pysymme varmaan tiukasti sohvalla telkkua vastapäätä. Eilen, lauantaina oli runsaasti draamaa viesteissä, useita vaihtorikkoja ja valitettava loukkaantuminen.

Taavetissa

    

Neljä astetta tänään, lauantaiaamuna Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on punaisia pihlajanmarjoja. Eilen tein itsekseni metsäretken. Keräsin kuivurillisen suppilovahveroita ja kanttarelleja ja lisäksi yhteen kastikkeeseen karvarouskuja. Perjantaiaamu oli sumuinen ja sääennusteessa oli yksi sadepisara, mutta ei tullut pisaraakaan. Sumu hunnutti maiseman. Kuvasin kunnan varikolla sähkölinjan ja kuutostien välissä rakenteilla olevan hallin puisen rungon. Kiersimme kaupalle pururadan kautta. Perjantain iltapäivän seurasimme Tokion mm-kisoja. Vanninen edusti yksin Suomea, mutta monessa lajissa. Hyvää jatkoa hänelle tänään jäljellä oleviin lajeihin ja kannustusta myös muille päivän aikana kisaaville. Tuloksia on jo tullut: Aku Partanen oli 25:s kävelyssä ja Emilia Kangas rikkoi 18 metin rajan naisten kuulakarsinnassa. Helena piirsi eilen aamulla luonnoksia. Illalla hän luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toiseksi viimeistä osaa, Pato murtuu. Minä luin Kurt Vonnegutin ajatuksia herättävää teosta Teurastamo 5. Perjantaipäivän päätteeksi tuli jääkiekkoa, Tappara vastaan Kalpa.

Taavetissa

    

Kymmenen astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Eilen aamulla katsoimme televisiosta Suomen miesten lentopallojoukkueen otteita Etelä-Koreaa vastaan ennen kuin lähdimme sumuiseen metsään. Kova joukkue. Postauskuvassa on näkymä kuutostien pohjoispuolen ulkoilualueen maastossa. Helena poimi puolukoita, otti kuvia ja minä keräsin kuivurillisen tatteja, suppilovahveroita, kehnäsieniä ja kanttarelleja. Yhdeksän jälkeen eilen kävimme kirjastossa. Helena palautti yhden luetun Kalle Päätalon kirjan, Iijoelta etelään ja minä lainasin Kurt Vonnegutin teoksen Teurastamo 5. Se on kirja, jota Stephen King kehuu. Olemme molemmat lukeneet sen ennen. Eilen iltapäivällä oli jälleen Tokion mm-kisapäivityksen vuoro. Suomalaisia oli mukana, mutta ei ollut eilen heidän päivänsä. Luin läpi Vuokrakasarmi -tarinan ja hyväksyin sen. Lähetin sen Helenalle sähköpostiin. Mitä, taasko pitää piirtää jotain? Jos ystävällisesti lukisit tekstin ja piirtäisit mieleisesi postauskuvan siihen ja tekstin loppuun toisen piirroksen. Eilen illalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan toiseksi viimeistä osaa, Pato murtuu. Olemme molemmat lukeneet sen ennen. Minä luin uusimman Sieni-lehden numeron, jonka värikäs kansi oli näkösällä muiden mukana keskiviikon Kaunis kesäpäivä -blogin postauskuvassa. Mustikanlaikkupikarista oli pitkä juttu. Pieni sieni, jota ei paljain silmin erota, mutta se paljastuu muodostaessaan laikkuja mustikan lehtiin.