Nolla astetta
tänä keskiviikkoaamuna varhain Luumäen Taavetissa. Postauskuvassa on köyhiä
ritareita, joita meillä oli jälkiruokana viime maanantaina. Palaneet lamput
-tarina lähti eilen maailmalle, avaruuteen, ilmatilaan, minne menikään. Maanantaina
keräsimme heinittyneeltä metsätieltä haapa- ja karvarouskuja ja nummelta
kangas- ja voitatin ja muutaman kehnäsienen. Poimimme myös pari kourallista
puolukoita. Maanantaina tuuli etelästä ja sää heittelehti auringonpaisteesta
sadekuuroihin. Helena piirsi luonnokset Vuokrakasarmi -tarinaan ja lähetti ne
minulle sähköpostiin. Maanantaina luin loppuun Kurt Vonnegutin pasifistisen
kannanoton sotaan ja sotimiseen, Teurastamo 5. Luin sen nyt toisen kerran. Edellisestä
lukukerrasta on kulunut seitsemän vuotta. Kirjailijalla on tarina kerrottavana
myös Tralfamadoresta, jonka asukkaat ovat pelkkiä käsiä yhden silmän kanssa ja
jotka elävät neljässä ulottuvuudessa. Eilen, tiistaina oli tavallisempi päivä,
ainakin lukemisen kannalta. Luin Hannu Salaman romaania Hakemisen riemu. Helena
luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan päätösosaa, Hyvästi Iijoki. Eilistä vasten yöllä,
viime yönä ja vielä äsken, vartin yli viisi aamulla, loisti tähtitaivas. Teimme
eilen aamulla metsälenkin vanhan hiekkakuopan laidalle, Nikinojan notkoon.
Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja hän otti muutamia kuvia. Keräsin
tutusta paikkaa suppilovahveroita, muutaman kehnäsienen, pari kanttarellia ja
pienen herkkutatin. Tienvarresta löysimme kolme karvarouskua.












Ei kommentteja:
Lähetä kommentti