”Se on uusi asia mulle”, Teppo jatkaa. ”Kuulemma häkki ei mahdu muuten tai jokin sellainen selitys siinä on.”
”Paljon sanoit, että meillä on aikaa ennen laivan lähtöä?”
”En sanonut vielä mitään. Meillä on varauksia, heti seuraavaan paattiin on ensimmäinen optio, mutta siihen emme ehdi varmaan.”
”Menemme päiväaikaan yli?”
”Kyllä. Sä olisit pitänyt enemmän illasta?”
”Mulle se on sama.”
Haemme toiset kahvit ja siinä vaiheessa Korkeasaaren yhdyshenkilö tulee paikalle: Kolmekymmentävuotias nainen. Soile.
”Ensimmäinen Soile, jonka minä tapaan”, Teppo höpisee. Yritän pitää ilmettä. Teppo on tällainen lörppö aina, kun hän on poissa tolaltaan. Tulee mieleen, että mitä tuumin, en taida sittenkään pyrkiä hänen yhtiökumppanikseen. Tai yritän jonnekin muualle ainakin ensin.
Soile haluaa hoitaa asiat kuntoon saman tien, joten siirrymme, Teppo ja minä Scaniaan, Teppo kuskina jälleen, koska emme ole laittaneet vielä lätkiä ja Soile menee omaan autoonsa, Mazdaan, peruuttaa ja siirtyy sivummalle odottamaan meitä. Ajamme Mazdan perässä pitkän, yhtenäisen varikkorakennuksen viertä noin puoli kilometriä. Siellä on rakennuksen päässä huoltohalli. Parkkeeraamme. Teppo ottaa harjoitusajokolmiot penkin alta ja laittaa ne auton eteen ja taakse. Soile seisoo autonsa vieressä ja odottaa. Haalariasuinen mies aukaisee huoltohallin liukuoven.
Hallissa on ulkonaisesti varsin tavanomaiselta näyttävä, jakeluautoissa käytettävä pelkkä umpilava parrujen päällä ja jollainen on siis myös Scaniassa. Lavan sivussa on huolto-ovi, joka on auki ja alumiiniset askelmat vedettynä valmiiksi oven eteen. Sisällä on valo. Kiipeämme sisään. Umpinaisen lavan vaikuttavin rakennelma on melkein koko lavan pituinen, kaksiosainen, vankkarakenteinen vankilahäkki. Siltä se näyttää. Kalteriraudat ovat paksuja, lähes ranteenvahvuisia tankoja ja häkki on tuettu kaikista kulmistaan kiinni vaijerein alustaan. On selvää, ettei tätä kuljetushäkkiä vaihdeta noin vain helposti autonlavalta toiselle ja että on kätevämpää ja nopeampaa vaihtaa nuppi toiseen.
Huomaan lavan nurkassa, vapaassa tilassa, telineessä kahden ison akun patterin. Patterin latausvalo näyttää täyttä. Seinällä yläpuolella on ilmastointilaite. Se ei ole käynnissä. Musta kumikaapeli luiruu lavan pohjaa pitkin seinänvieressä ja ulos huolto-ovesta.
”Hetkinen?” Teppo kysyy.
Soile katsoo häntä: ”Niin?”
”Katson tätä häkkiä tai häkkejä. Meinaan ymmärsin, että kuljetukseen tulee yksi tiikeri, ei kahta.”
”Pitää paikkansa. Häkin pitää olla kaksiosainen, jotta tiikeri voidaan houkutella toiselle puolelle siksi aikaa, kun eläimelle vaihdetaan uusi vesi, täytetään muonakaukalo ja vaihdetaan makuukset ja muu tarvittava.”
”Aivan”, Tepolle välähtää. ”Olinpa. Ajattelin vähän hitaasti.”
Häkin puoliskojen väliset kalterit saa vedettyä puoliksi auki ja suljettua sekä moottorikäyttöisesti että mekaanisesti. Soile näyttää miten homma toimii.
”Ymmärsin, että saamme paluutaipaleelle mukaan eläintenhoitajan?” Teppo kysyy.
”Kyllä. Näytän kaiken varalta miten tämä turvaportti toimii. Siinä on turvakytkin tai rajakytkin se taitaa olla.”
”Selvä.”
Soile ajaa kalterivälikön auki sähköisesti, hälytysääni kuuluu, vaikenee ja ajaa sen jälkeen välin kiinni, jolloin ääni kuuluu taas. Seuraavaksi hän näyttää miten sama homma hoituu tarvittaessa käsipelillä. Hän katsoo Teppoa ja minua: ”Tuliko selväksi?”
”Onko eläintenhoitajan nimi tiedossa, joka lähtee Vilnasta meidän mukaan?” Teppo kysyy.
”Marina Guzeva.”
Teppo nyökkii. Ajattelen ja oletan, että hän olisi valinnut tai halunnut mieluummin miehen kolmanneksi meidän kanssa.
”Marina Guzeva on käynyt Korkeasaaressa. Hän on nuori aviovaimo. Oikein mukava rouva. Puhuu englantia, mutta ei sentään suomea.”
Teppo nyökkii: ”Ehkä me pärjäämme. Mihin aluksi saadaan purkaa ja ottaa alas meidän oma lava?”
”Tähän viereen. Korkeasaari on vuokrannut tilan viikoksi eteenpäin. Sen pitäisi riittää.”
”Uskon”, Teppo vastaa.
”Ajanko auton sisään?” kysyn.
”Aja”, Teppo sanoo.
Kävelen Scanian luo, nousen kuskipukille ja käynnistän. Soile ja Teppo seisovat hallin ovella. Otan taaksepäin etäisyyttä seinästä, käännän ja ajan heidän editseen oviaukon kohdalle, vähän ohi ja sompailen auton niin, että perä on sopivasti aukkoa kohti. Alan peruuttaa. Varoitusääni piippaa. Soile ja Teppo väistyvät sivummalle, sitten Teppo siirtyy sisälle halliin. Hän osoittaa ja viittilöi käsillään, kun lava lipuu ensin katon alle sisälle halliin ja nuppi perässä. Ohjaan ja sovitan perän verkkaisesti tiikerilavan viereen. Tiikerilava, hymähdän. En tiedä millä muulla nimellä kutsuisi sitä? Tepon käsi on valmiina pystyssä ja putoaa vaakaan pysähdyksen merkiksi. Seisontajarru päälle. Auto jää käymään vaihde vapaalla. Vedämme molemmat hanskat käsiin ja avaamme lavan lukitukset, irrotamme liitokset ja varmistamme, että kaikki on irti asianmukaisesti. Teppo löytää seinustalta alusparrut ja ajan lavan alas samalla, kun Teppo työntää parrut sen alle.
Soile seisoo odottamassa Scanian toisella puolella. Huomaan, että hän ottaa sähkötulpan irti rasiasta, vyyhteää jatkojohdon ja nostaa sen ovesta lavalle.
Hilaan vaijerin sisään. Kiipeän takaisin hyttiin, vilkuilen peilejä ja vapautan seisontajarrun ja otan eteenpäin. Kun Scanian nuppi on ulkona hallista, pysäytän ja alan ottaa hitaasti taaksepäin. Arvioin väärin, joten joudun tekemään lähestymisen uudelleen. Eteen ja toistamiseen taakse. Soile pysyy asiallisen matkan päässä sivussa. Teppo tekee käsimerkkejä, pyytää lähemmäs, käsi nousee ylös ja putoaa vaakaan. Käännän seisontajarrun päälle.
Kytkemme vaijerit ja ajan lavan ylös nupin rungolle. Lukituslinkut loksahtavat kiinni. Löysään vedon. Teppo työntää varmistusteljen paikoilleen ja lukitsee sen. Kytkemme johdot ja letkut. Teppo hakee ajoharjoituskolmion meidän lavan perästä ja siirtää sen tiikerilavan perään. Tiikerilava taas. Jäikö se nimitys nyt pysyväksi? Onko Tepolla mielessä jokin toinen? Lainakori. Lainalava. Seinustalla on korkeampi tikasteline ja vaihdan sen matalampien askelmien tilalle huolto-oven eteen ja nousemme kaikki kolme jälleen lavalle. Tarkistamme mitä liinoja ja muita tarpeita on siellä valmiina varalla. Teppo kokeilee omakätisesti, miten tiikerihäkki toimii.
”Täällä on ilmanvaihto ja sen saa päälle”, Soile selittää. ”Se pitää olla päällä. Tiikerille on stressi sinänsä, kun se joutuu matkustamaan, joten sen oloa on helpotettava kaikin mahdollisin tavoin. Eli kun auto on parkissa, katsotte sellaisen paikan, josta saatte virtaa.”
Teppo vastaa ymmärtävänsä.
”Onko tiikeri hereillä kuljetuksen ajan?”
”Anteeksi?”
Soilen silmät räpsyvät. Hän jatkaa: ”Käsitinkö kysymyksen oikein? Tiikeri on hereillä. Sille annetaan rauhoittavia ennen matkaa ja matkan aikana, mutta se on valveilla.”
Kuvittelen mielessäni tilanteen, että jätämme Scanian lasteineen yöksi jonnekin yleiselle parkkipaikalle ja paikalliset rikolliset murtautuvat lavan sisälle. Tiikeri karjahtaa.
”Haluatko sä kokeilla?” Soile kysyy minulta. Hän ojentaa kaukosäätimen minulle.
”Vaikka.”
Ajan häkin välikalterit kertaalleen auki -asentoon ja kiinni. Kokeilen saman manuaalisesti.
”Hyvä”, Soile sanoo.
Teppo siirtää katuharjan tälle lavalle ja suljemme oman lavan huoltoluukun.
Katson molempia, Teppoa ja Soilea ja mietin sammuttaako moottori vai pitääkö ottaa auto pihalle, lähdemmekö vai ei aivan vielä?
Soile katsoo rannekelloa.
”Monelta laiva lähtee?” Teppo kysyy.
”Laiva on rannassa tunnin ja vartin päästä aikataulun mukaan. Ensin on rahdin purku ja sen jälkeen te voitte ajaa sisälle. Arvioisin, että teidän pitää olla terminaalissa viimeistään kahden tunnin päästä. Onko liian tiukka aikataulu? Onko teillä ostoksia tehtävänä tai muita asioita hoidettavana?”
Katsomme Tepon kanssa toisiamme.
”Ei minulla ainakaan ole mitään tähdellistä”, Teppo sanoo.
”Ei minullakaan.”
”Oletan, että nämä laiva- ja rahtauskäytännöt ovat teille tuttuja?”
Soile tarkoittaa tullauksia ja lippujen hankintaa. Hän muistuttaa, että Korkeasaari on pelkkä varaaja ja viime kädessä takaaja, mutta urakoitsijan pitää asioida ja hoitaa itse maksut laivayhtiön kanssa.
”Könttäsumma”, Soile sanoo.
”No, ensimmäisen kerran olen menossa kuorman kanssa laivalle”, Teppo tunnustaa.
”Siinä tapauksessa voi olla viisainta ajaa suoraan satamaan. Laivalla ehtii syömään ja vaikka huilaamaan.”
Teppo saa Soilelta litteän muovikansion papereineen, kättelemme ja minä ajan kaluston ulos hallista. Teppo sulkee hallin oven ja nousee ohjaamoon. Mazda pienenee pienenemistään loitotessaan sivuikkunassa. Auto ohittaa pitkää hallirakennusta. Tie kaartuu sen päästä näkymättömiin. Kauempana on silta täynnä liikennettä. En muista kadun nimeä. Valtaväylä.
”Suunta on tuonne?” kysyn.
”Niin, kyllä”, Teppo vastaa. Hän tutkii papereita. Hermoilee. Napautan navigaattorin päälle.
”Siinä ei ole ääni päällä”, Teppo huomauttaa. ”Jos meinaan kaipaat sitä?”
”En kaipaa.”
Laitan vaihteen päälle ja nostan kytkimen. Scanian moottorin hyrinä tuntuu pienenä värinänä penkissä. Moottori hyrisee kuin se olisi yksi iso kissaeläin. Olemme liikkeellä. Tiikeriä päin. Asvaltti kaatuu, lappaantuu auton keulan alle. Kun katsoo kiinteästi vain sitä, rajaa katseen muutamaan metriin auton keulan edessä, tulee sellainen harha, että tosiaan tie tulee vastaan ja että auto on paikallaan.
>>>jatkuu>>>
