Tilkankadulla

   

Harjoitimme eilen liikenne- ja kaupunkikulttuuria. Piti toimittaa yllättäen virallinen valtakirja ja sillä oli kiire. Valmis valtakirjamalli oli sähköpostissa, kännykässä. Olemme luopuneet tulostimesta, joten lähdimme yhdeksän aikoihin kävelemään Munkkiniemeen kirjastoon. Saimme tulostettua paperin ja otimme siitä varalta kopion. No niin, olimme silti vasta puolimatkassa, jos niinkään pitkällä, sillä valtakirjassa piti olla lisänä kahden todistajan allekirjoitukset. Mietimme tätä ja kävelimme Laajalahden rantaan asti ja Helena pääsi kahlaamaan merivedessä. Rannassa ei ollut kiinteitä uimakoppeja, joten hän ei uinut. Kotimatkalla jäimme istumaan kahvikupposen ajaksi leipomon myymälään. Liikenne soljui monikaistaisena risteyksen yli. Kotona latasimme molemmat lisää arvoa matkakortteihin. Kello oli vähän yli kahdentoista, kun kävelimme kympin ratikkaan ja ajoimme keskustaan. Saimme sieltä ensimmäisen todistajan nimen asiapaperiimme. Jatkoimme metrolla Herttoniemeen ja bussilla Laajasaloon. Saimme toisen tarvitsemamme nimen. Valtakirja oli täytetty ja sen saattoi sulkea kuoreen. Kello oli kaksi. Vierähti toista tuntia rupatellen ja päivittäen kuulumisia. Kun lähdimme paluutaipaleelle, totesimme olevamme ruuhkassa. Bussilla Laajasalosta Herttoniemeen, siellä ensin postiin ja bussiin numero 500. Itäväylää Kalasatamaan, tulppa Teollisuuskadulla, kun auton piti kääntyä Aleksis Kiven kadulle. Sitä Pasilan asemalle, jossa auto tyhjeni melkein tyystin ja täyttyi uudelleen. Triplan ohi. Tienrakennusta, jossa liikennevalot oli korvattu käytännön liikennepoliiseilla eli kaksi työmiestä turva-asusteissa, mies ja nainen. Työntekijöitä. Bussi pujotteli väliaikaisia väyliä myöten kohti Eläintarhaa. Bussi seisoi, kulki vähän matkaa ja seisoi taas. Nordenskiöldinkadulla kulku nopeutui ja jatkui esteettä, kun bussi kääntyi kohti Mannerheimintietä, liittyi sen liikennevirtaan, erkani pian Tukholmankadulle ja aloimme pitää vahtia milloin meidän pitää jäädä kyydistä. Kävellen rannan kautta kotiin. Kello oli vasta vähän yli viisi.

 

Tilkankadulla

    

Tänään on Helsingin kirjamessujen ensimmäinen päivä. Viime vuonna emme käyneet kirjamessuilla ja sitä edellisenä vuonna niitä ei järjestetty. Kolme vuotta sitten olimme siellä ja viihdyimme. Tänään emme ole menossa. Ehkä jonain seuraavista kolmesta päivästä, mutta se on ehkä. Olemme tutustuneet kirjamessujen paperiseen ohjelmalehtiseen. Siinä kiinnitti huomiota, että lukuisat esiintymiset, haastattelut ja keskustelut ovat siirtyneet verkkoon. Tapahtuma käy läpi murrosta. Millainen Helsingin kirjamessut on jatkossa? Kotona tapahtuu: Sähköasentaja kävi eilen aamupäivällä laittamassa työtasovalaisimen jääkaapin viereiselle tasolle. Pinta-asennus, jossa sähkö tulee valaisimen alla olevasta seinäpistorasiasta. Myös pistorasia meni uusiksi. Helena järjesti keittiötä toimivammaksi. Minä aukaisin iltapäivällä löylyhuoneen ja pesuhuoneen lattiakaivojen ritilät, putsasin ne ja kaivot. Kaivojen väli oli varsin tukossa, vesi seisoi saunanpuolen kaivossa, kun suihkutin vettä sinne, mutta alkoi sentään vähän ajan päästä lirua läpi. Laskin vettä uudestaan kaivoon ja odotin taas ja sama uudestaan. Laitoin sihdin saunan puolen lattiakaivoon. Eilen luin Yli Nevan ja rajan -käsikirjoitusta sekä aamulla että iltapäivästä yhteensä kolmekymmentä sivua. Olen edennyt siinä sivulle 207. Eilen illalla emme avanneet televisiota. Yritimme saada tietoa niistä kolmesiipisistä taloista, jotka ovat olleet ikiajat Ruskeasuon laidalla kalliolla Mannerheimintien sivussa, miltä vuodelta ja vuosikymmeneltä ne ovat? Onko niiden osoite Koroistentie? Hakurobotti löysi ja ehdotti kaikkea muuta, ulkoilureittejä Helsingissä ja rokotustiedotteita. Siitä tuntee robotin. Se on ohjelmoitu arpomaan eteenpäin siihenastisten kirjainten luoman alun pohjalta. Mutta robotti oppii. Emme aliarvioi.

Tilkankadulla

    

Puolen kuuden aikaan aamulla pihavalojen valokiilat levittäytyvät harmaina viuhkoina. Kävin parvekkeella katsomassa tarkemmin. Sumua, totesin. Kuulin ropinaa. Yksittäisiä sadepisaroita ropisi märistä poppeleista maahan kerrostuneille lehdille. Eilen iltapäivällä järjestimme viimein kirjahyllymme. Laitoimme kirjat aakkosjärjestykseen tai muokattuun aakkosjärjestykseen. Meillä on kolme kirjahyllyä, kaksi olohuoneessa eri seinillä ja makuuhuoneessa lasivitriini, jossa Helena piti ennen lankoja. Olemme alustaneet päivien mennen tätä järjestämistä vitriinin osalta eli olemme keränneet sinne muun muassa kaikki Agatha Christien, Georges Simenonin ja Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkarit. Lisäksi Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä on siellä, Joycen ja Hemingwayn kirjat, Pentti Saarikosken tuotanto, Wallacen Infinite Jest ja Allen Ginsbergin Collected Poems. Ynnä muita. Nämä kirjat eivät ole aakkosissa. Ne löytää yhdellä silmäyksellä. Olohuoneessa teimme sen ennakon, että otimme Stephen Kingin kirjat omaksi ryppääkseen. Ne täyttävät kaksi kapeaa hyllytasoa. Kaikki kirjat olivat siis jo hyllyssä, mutta ne oli vain purettu pakkauslaatikoista hyllyille ja aloimme nyt aakkostaa tätä sekamelskaa. Jako kahteen, dekkarit ensin ja sitten muut. Aloitimme pikkuhyllystä, jonka alin hyllyrivi on vallattu valokuvakansioille. Allinghamin Kohtalokas kotiopettajatar tuli ensimmäiseksi hyllyn vasempaan ylälaitaan. Dekkareita aakkosissa ja eri kielillä. Simone Buchholzin saksankieliset kaksi dekkaria uusimpina kirjahankintoinamme, Chandlerit, rivi Patricia Cornwelliä. Kaksi Ellery Queenin dekkaria on viimeisinä hyllyn oikeassa alalalaidassa. Jatkoimme dekkareita kaksi hyllytasoa olohuoneen isosta hyllystä. Sen jälkeen aakkostimme loput kirjat, kaunokirjallisuutta ja tietokirjoja. Isokokoiset ja painavat kirjat laitoimme kuitenkin alahyllyille. Yksi hyllyväli tuli runoutta. Yksi kahdeksankymmenen senttimetrin pituinen hyllytaso, ylin jäi tyhjäksi. Siellä Helena voi pitää kuivamassa olevia keskeneräisiä maalauksia.

Tilkankadulla

   

 

Helena aloitti päivän sauvakävelylenkillä. Nousimme tosin vasta kuudelta, mutta hetki on yhä varhainen. Kännykän mukaan lämpöä on neljä astetta. Viisi metriä idän ja kaakon välistä tuulta. Eilen sähköasentaja tuli vaihtamaan keittiön työtasovalaisimen. Vaihteeksi eri henkilö ja firma. Vanhasta valaisimesta oli kupu halki eikä siihen malliin ollut saatavilla enää varaosia. Nyt meillä on lyhempi, mutta valovoimaisempi valaisin tiskialtaan yläpuolella. Kun kävimme läpi silloin alussa talomestarin kanssa näitä asunnon vikoja ja puutteita, esitin, että jääkaapin vieressä oleva työtaso kaipaisi myös valoa ja selvisi, että sähköasentaja oli saanut tilauksen valaisinpisteen lisäämisestä siihen. Hän otti mitan ja lupasi, että se tulee heti, kun hän saa hommattua tavarat. Näitä korjauksia ja paikkauksia on tullut tipotellen, mutta pääasia, että tulevat sentään. Helena on kutonut eilen villasukkia ja lukenut välillä Murakamin Komtuurin surmaa. Minä jatkoin Yli -käsikirjoituksen lukemista. Olen siinä puolivälissä, sivulla 152. Muutama päivä sitten mielessä kirkastui, että teen sittenkin kolmen erillisen kirjan sarjan sijaan yhden ison kirjan. Kun olen lukenut Yli -käsikirjoituksen loppuun, teen niin, että otan uuden tiedoston, uudella työnimellä, Gaz matkaan, siirrän Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoituksen sinne ensimmäiseksi, sen jälkeen Yli -tekstin ja alan kirjoittaa kolmatta osaa. Sillä on nimi, Mars matkaan. Nimet ovat jo, sen verran on hajua. Yli -käsikirjoitus-, -tiedostonimi on ollut toistaiseksi lyhennys. Se on pitempi: Yli Nevan ja rajan. Tuliko kerrottua liikaa? Tekemisistään pitäisi olla mieluummin vaitelias kuin suulas. No, teen miltä tuntuu.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu, aste miinuksella. Piha oli eilen keltaisenaan lehtiä poppelien alla. Aurinko paistoi pikkutytön koristemaalaamaan katuharjaan. Hän tuskin muistaa sitä harjaa enää. Se kulki muuton yhdessä sauvakävelysauvojen, kokoontaitettavan, metallisen maalaustelineen, valokuvauskolmijalan ja onkivavan matkassa ja on nyt parvekkeen nurkassa odottamassa talvea ja lumituiskuja. Ihanaa, parvekkeemme ei ole lasitettu. Pidin eilen välipäivän Yli -käsikirjoituksessa, sen luennassa. Kirjoitin vain monia päiväkirjojani, yhtä itselleni, toista Helenalle, kaunokirjoituksella lyijytäytekynällä vihkoon ja kolmantena tekstiä Kaunis kesäpäivä -blogiin. Muuten olin joutilas ja mietiskelin. Siinä tulee kaikkea mieleen. Ajattelin käsitettä sukupolvi, sen pituutta? Laitoin haun nettiin ja selvisi, että se on noin kolmekymmentä vuotta. Väestötieteessä käytetään laskennallisesti naisia, minkä ikäisinä naiset synnyttävät keskimäärin. Suomessa lukema on tällä hetkellä noin kolmekymmentä vuotta. Jos pyöristää sen verran, että sataan vuoteen mahtuu kolme sukupolvea, tuhannessa vuodessa niitä on kolmekymmentä ja ajanlaskun alusta alkaen sukupolvia on kuusikymmentä tai yli. Sanotaan vaikka seitsemänkymmentä. Ensimmäisen maailmansodan jälkeen on elänyt reilu kolme sukupolvea ja Toisen maailmansodan jälkeen vajaa kolme. Suomen sodan 1808 ja 09 jälkeen on elänyt seitsemän sukupolvea. Ranskan suuren vallankumouksen jälkeen on elänyt yli kahdeksan sukupolvea. Toinen asia: Yhdessä tai kahdessa sukupolvessa kaikki unohtuu ja pyyhkiytyy pois muistista. Melkein kaikki asiat.

Tilkankadulla

   

 Jatkoimme tänä aamuna unia eli Helena laittoi herätyksen pois ja koska molempia väsytti, käänsimme kylkeä. Nukuimme pois kertynyttä univelkaa. Eilen jatkoin Yli -käsikirjoituksen lukemista ja olen siinä nyt sivulla 103. Helena alkoi kutoa villasukkia. Hän vihjaisi, että olisi sopiva aika minun alkaa lukea ääneen jotain kirjaa, mutta vastasin, että ei vielä. Helena on lukenut välillä Murakamin Komtuurin surma -teosta ja minä luin muutamia säkeitä, sägner af Runebergs Fänrik Stål. Eilen ulkoilimme yhden kerran, pidennetty kauppareissu rannan kautta. Iltapäivällä meille näytettiin televisiosta bundesliigaa ja iltaviimeiseksi oli Espanjan La Liigaa. Tavallinen lauantai. Saunoimme. Suolakynttilässä ikkunalaudalla oli aito kynttilä ja lyhdyissä klaffipiirongin päällä valaisivat himmeät, pattereilla toimivat tuikut.

Tilkankadulla

   

 Eilen, perjantaina aloin lukea Yli -käsikirjoitusta. Parissa lukurupeamassa etenin siinä sivulle 52. Huomasin, että mieleni sijoitti sen tähän meidän nykyiseen maisemaamme, vaikka tekstin tapahtumapaikka on aivan toisaalla. Leijailin Mannerheimintiellä siinä kohtaa, missä kevyen liikenteen väylä nousee Paciuksenkaaren päästä ylös Manskulle. Lukukuvia. Olemme kulkeneet siitä kohtaa niin usein, että se on piirtynyt aivoihin. Yli tuntuu tähän mennessä hyvältä ja lupaavalta. Se tuntuu jopa valmiimmalta kuin Et tiedä minne olet menossa -käsikirjoitus, joka sekin parani mielestäni loppua kohden. Harmittavasti siinä on kuitenkin keskikohdalla ja myös muuten sellaista heikompaa tekstiä, joka pitää käydä läpi. Helena tekee akvarellipäiväkirjaa, jättää luonnoksen kuivumaan välillä ja virkkaa silloin isoäidinneliöitä tai lukee. Nyt hän lukee, lukee paksua lainakirjaa. Lähdimme eilen kymmenen jälkeen aamupäivällä Munkkiniemen sivukirjastoon, joka on lähikirjastomme. Kartalta arvioiden sinne on yhtä pitkä patikkamatka kuin olisi Etelä-Haagan kirjastoon. Saimme kirjastokortit ja Helena lainasi Murakamin kirjan Komtuurin surma, jonka olemme lukeneet molemmat aiemmin. Minä harhailin kauemmin kirjaston hyllyjen välissä ennen kuin etsin käsiini Runbergin runoelman Fänrik Ståls sängner. Sitä ei ollut lainattavissa heili-kirjastoista, mutta täällä tämä arvoteos oli omalla paikallaan ruotsinkielisissä runoissa. Munkkiniemen kirjasto on meille tuttu kahdenkymmenen vuoden takaa, kun asuimme vuoden verran Huopalahdentiellä