Kaunis kesäpäivä

perjantai 28. lokakuuta 2022

Tilkankadulla

   







Harjoitimme eilen liikenne- ja kaupunkikulttuuria. Piti toimittaa yllättäen virallinen valtakirja ja sillä oli kiire. Valmis valtakirjamalli oli sähköpostissa, kännykässä. Olemme luopuneet tulostimesta, joten lähdimme yhdeksän aikoihin kävelemään Munkkiniemeen kirjastoon. Saimme tulostettua paperin ja otimme siitä varalta kopion. No niin, olimme silti vasta puolimatkassa, jos niinkään pitkällä, sillä valtakirjassa piti olla lisänä kahden todistajan allekirjoitukset. Mietimme tätä ja kävelimme Laajalahden rantaan asti ja Helena pääsi kahlaamaan merivedessä. Rannassa ei ollut kiinteitä uimakoppeja, joten hän ei uinut. Kotimatkalla jäimme istumaan kahvikupposen ajaksi leipomon myymälään. Liikenne soljui monikaistaisena risteyksen yli. Kotona latasimme molemmat lisää arvoa matkakortteihin. Kello oli vähän yli kahdentoista, kun kävelimme kympin ratikkaan ja ajoimme keskustaan. Saimme sieltä ensimmäisen todistajan nimen asiapaperiimme. Jatkoimme metrolla Herttoniemeen ja bussilla Laajasaloon. Saimme toisen tarvitsemamme nimen. Valtakirja oli täytetty ja sen saattoi sulkea kuoreen. Kello oli kaksi. Vierähti toista tuntia rupatellen ja päivittäen kuulumisia. Kun lähdimme paluutaipaleelle, totesimme olevamme ruuhkassa. Bussilla Laajasalosta Herttoniemeen, siellä ensin postiin ja bussiin numero 500. Itäväylää Kalasatamaan, tulppa Teollisuuskadulla, kun auton piti kääntyä Aleksis Kiven kadulle. Sitä Pasilan asemalle, jossa auto tyhjeni melkein tyystin ja täyttyi uudelleen. Triplan ohi. Tienrakennusta, jossa liikennevalot oli korvattu käytännön liikennepoliiseilla eli kaksi työmiestä turva-asusteissa, mies ja nainen. Työntekijöitä. Bussi pujotteli väliaikaisia väyliä myöten kohti Eläintarhaa. Bussi seisoi, kulki vähän matkaa ja seisoi taas. Nordenskiöldinkadulla kulku nopeutui ja jatkui esteettä, kun bussi kääntyi kohti Mannerheimintietä, liittyi sen liikennevirtaan, erkani pian Tukholmankadulle ja aloimme pitää vahtia milloin meidän pitää jäädä kyydistä. Kävellen rannan kautta kotiin. Kello oli vasta vähän yli viisi.








 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti