Tilkankadulla

    

Kesäistä perjantaiaamua täältä etelärannikolta. Eilen aamuyhdeksältä kävelimme vaihteeksi Munkkiniemen kirjastoon. Kaivinkone näkyi ja kuului kolistelevan sillalla Paciuksenkadun Pikku Huopalahden puolella, joten alitimme kadun tunnelia pitkin ja jatkoimme matkaa. Veneitä kytkettyinä kiinni kapean lahden laitaa myötäilevään ponttoonilaituriin. Munkkiniemen puistotiellä piti ottaa kuvia värikkäistä leijonankidoista. Pysähdyimme Ärrällä ottamaan kahvit mukaan ja joimme ne kirjaston edustan penkillä. Kirjoitin pari riviä kaunokirjoitusvihkooni. Palautin muutaman kirjan ja lainasin Ford Madox Fordin kirjan Kelpo sotilas. Kansi oli tuttu eli olen ainakin katsellut sitä. Graham Greenen Pakoteitä oli sekin joltain osin tuttu. Ymmärsin sen, kun luin kirjan viimeiset rivit toissailtana ja siinä kirjailija mainitsi hänenä maailmalla liikkuvan kasoisolennon. Eilen aloin lukea Norman Mailerin kirjaa Muinaiset illat, joka sijoittuu muinaiseen Egyptiin, Niilin ja pyramidien vaiheille. Helena lukee yhä Doris Lessingin kirjaa Kissoista. Yöpöydällä hänellä on nyt Graham Greenen Pakoteitä -teoksen rinnalla Milan Kunderan Olemisen sietämätön keveys in English: The Unbearable Lightness of Being, muistini mukaan.

Tilkankadulla

    

 Peltikukat heijasivat eilen Eduskunnan lisärakennuksen päädyssä. Emme menneet vieläkään katsomaan niitä lähempää, koska valtiossa liikkuu vieraita ja nämä voivat herkistellä. Toimitimme yhden pikaisen asian keskustassa ja palasimme samalla lipulla Paciuksenkadulle ja kävimme burgereilla. Otin kuvan rannasta ja kotipihalta. Eilen aamulla, kun Helena laittoi postauksen julki parvekkeella ja minä tutkin siinä vieressä telkkuohjelmia kännykästä, tulin tietoiseksi miesäänistä. Nuorukaisia istui E-rapun seinustalla olevalla penkillä. Päättelin, että he ovat palaamassa öiseltä reissulta. Joku kopsautti päänsä katoksen kannatinraudasta riippuvaan amppeliin, joka kukka sai sen jälkeen muutaman iskun kuin se olisi ollut nyrkkeilypallo. Samassa nuoret huomasivat meidät parvekkeella ja lähtivät jatkamaan matkaansa. Eilen illalla helikopteri sätkytteli työkseen etelän ja lännen väliä. Tapahtuiko Kalastajatorpalla jotain? Helena piti eilen välipäivää akvarelleista ja luonnoksista, samoin kuin minä pidän taukoa kirjoittamisesta. Naputtelin kuitenkin päiväkirjaa ja postaustekstejä ja raaputin lyijytäytekynällä otteita kaunokirjoitusvihkoon. Luin loppuun Graham Greenen kirjan Pakoteitä. Se siirtyi Helenan iltalukemisiksi. Seuraava kirjavaraukseni odottaa noutoa Munkkiniemen kirjastossa: Ford Madox Fordin kirja Kelpo sotilas. Olen kuullut tästä kirjailijasta, mutta en ole ennen tutustunut häneen. Luulin henkilön olevan amerikkalainen, mutta wikipediasta näin hänen olevan englantilainen. Vanhaa kaartia.

Tilkankadulla

    

Kävimme eilen Helsingin keskustassa asioilla ja samalla pistäydyimme Rikhardinkadun kirjastossa. Arvioin, että siitä on noin viisikymmentä vuotta, kun kävin siellä sisällä viimeksi. Upea rakennus, palatsi ja mahtavat portaikot. Olin katsonut kotona lähtiessä helmetin sivuilta, että Leena Krohnin Oofirin kultaa ja Charles Dickensin Suuria odotuksia olivat siellä hyllyssä. Munkkiniemen kirjastossa oli lisäksi noudettavissa varaamani Norman Mailerin Muinaiset illat, joten ajoimme paluumatkalla sitä kautta. Minulla on nyt yhdeksän lainakirjaa klaffipiirongin päällä. Yksi varaus, jonka tein eilen aamulla, Ford Madox Fordin Kelpo sotilas on Matkalla. Graham Greene mainitsi teoksessaan Pakoteitä Dickensin Suuria odotuksia ja Fordin Kelpo sotilaan. Greene hakeutui sotien jälkeen tekemään reportaaseja eri kriisipesäkkeistä. Kirjailija mainitsee, ettei hän tehnyt sitä saadakseen aiheita kirjoihinsa, vaan sen takia, että jokin luoti tai kranaatti, putoava lentokone tai uppoava laiva tai trooppinen tauti tappaisi hänet ja ratkaisisi kaikki ongelmat. Esimerkiksi Vietnamiin hän teki neljä reportaasimatkaa Ranskan joukkojen sotiessa siellä ennen amerikkalaisia. Itsetuhoisia mietteitä. Nuoruuden muistelmissaan kirjassa Eräänlaista elämää Graham Greene kertoo harjoittaneensa venäläistä rulettia, menneensä revolverin kanssa joutomaalle, laittaneensa yhden panoksen rullaan, pyöräyttäneensä rullaa, painaneensa aseen piipun ohimoilleen ja vetäneensä liipaisimesta. En muista kuinka monta kertaa hän teki niin. Ei lauennut. Kohtalo oli toista mieltä.

Tilkankadulla

    

 Aloitimme eilen aamulenkillä. Tai ensin teimme päivän postauksen, se on mukava avausrutiini aamutoimien yhteydessä ja nautimme aamiaisen parvekkeella, jugurttia, leipää ja banaani puoliksi teen kera. Kello oli lähempänä kahdeksaa, kun patikoimme Tapanilan asemalle, Pikku Huopalahden asukastalolle, lahden pohjukassa ja kuljimme hiekkapohjaista rantaraittia jalkapallokentän, puiston niitetyn osan ja niittämättömän kedon viertä ja otimme kuvia, Helena järjestelmäkameralla ja minä kännykällä. Aamuvaloa kuviin. Kotikautta kaupalle. Päivän mittaan kirjoitin muutaman maininnan läppärillä olevaan päiväkirjaani ja raapustin kaunokirjoitusvihkoon tekstiä kolmen sivun verran. Helena luki Doris Lessingin kirjaa Kissoista ja teki muistiinpanoja itselleen ja joitain luonnoksia.. Luin eilen loppuun Édouard Louis’n romaanin Väkivallan historia. Mielenkiintoisesti kirjoitettu teksti, mutta aihe ei ollut minusta kovin kiinnostava. Aloin lukea Graham Greenen omaelämänkerrallista kirjaa Pakoteitä ja luin siitä eilen kolmanneksen. Mielenkiintoista lukea kirjailijan muistumia omista kirjaprojekteistaan ja aikakaudesta, kolmekymmenluvusta, maailmansodan jälkeisessä Euroopassa ja uuden sodanuhkan kasvaessa. Jäin kirjassa päiväkirjamainintoihin Lontoosta vuosina 1940 – 41: Pommit putoilevat, talot ja kadut raunioituvat, rikkoutuvat lasinsirpaleet haavoittavat kaupungin kansalaisia ja hälytyssireenit soivat. Yleistä ihmetystä siitä, etteivätkö ihmiset ikinä opi, että sotiminen on turhaa. Kahdeksankymmentä vuotta sitten oli näin ja yhä järkevät ihmiset ovat sotimassa ja jakautumassa leireihin sotimista varten. Rauhanaate on unohduksissa. Helena otti Graham Greenen illalla unikirjaksi. En tiedä monta sivua hän ehti lukea ennen kuin sammutti valon?

Tilkankadulla

    

Kymmenen astetta nyt aamulla täällä etelärannikolla. Puolikas kuu näkyy pilvettömällä taivaalla. Eilen kauppareissulla Helena otti jälleen yhden pilvisen kuvan Korppaanmäentien ja Mannerheimintien risteyksen yli Tilkanmäellä olevasta kerrostaloryhmästä. Kaupan jälkeen kiersimme Pikku Huopalahden rantaa. Valkoposkihanhet olivat kaikki vesillä. Nurmikolla oli autiota. Jostain syystä siellä ei ollut edes varpusia, ei sepelkyyhkyjä eikä naakkoja. Erilaisia väreitä veden pinnassa. Kävelysillan alla seisova vesi oli ruskeaa ojanpenkassa kukkivan rantakukan taustana. Stilisoin loppuun Gaz matkaan -käsikirjoituksen. Siinä on sivuja kaikkiaan 846. Mitä sä nyt teet? Helena kysyi. Vai kysyikö hän: Mitä sä nyt alat? Vastasin, että annan tekstin odottaa pari viikkoa ja luen sen sitten nopeasti läpi. Käsikirjoituksen kolmas osa meni läpi vajaassa viikossa. Varoin tekemästä isoja muutoksia. Luen Édouard Louis’n romaania Väkivallan historia. Helena tekee kissatöitä, lukee Doris Lessingin kirjaa Kissoista ja raapustaa muistiinpanoja vihkoonsa ja virkkaa välillä telkun ääressä. Varasin helmetistä Norman Mailerin kirjan Muinaiset ajat, ainoan kappaleen.

Tilkankadulla

    

Kolea heinäkuun alku Helsingissä. Neljätoista astetta tänä aamuna. Eilen satoi muutaman ravakan ukkoskuuron. Lokinpoikanen yritti kaksi kertaa lentää alakerroksen pyykkituvan ikkunasta sisään. Teimme eilen kauppareissun ja kiersimme rannalla. Maisema muuttuu, kun kasvien kukintavaiheet edistyvät. Kalat puhkoivat vedenpintaa lahdella. Doris Lessingin kirjassa Kissoista on tyylikäs kansikuva. Tekijä on Aurorie de la Morinerie. Helena lukee sitä ja näkee kissoja mielessään. Hän tekee muistiinpanoja ja luonnoksia ja virkkaa tietenkin. Joka päivä. Hän alkoi lukea myös Anselm Hollon runoja kokoelmasta Avaruudessa. Luin sen eilen ja aloitin Edouard Louis’n kirjaa Väkivallan historia. Sekava alku, mutta menettelee. Sitilisoin eilen 41 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Ehkä saan käytyä sen tänään loppuun. Tämä työstövaihe on kestänyt kaksi kuukautta, kaksi kuukautta kesää.

Tilkankadulla

    

 Tuulen taidetta. Mikäpä muu on asetellut kolme lehteä näin rytmikkäästi. Otin kuvan eilen aamupäivällä, kun lähdimme kirjastoon, Munkkiniemeen, mutta kuva on kerrostalomme etupihalta. Lokki huusi varoituksiaan talon räystäältä. Jossain lymysi poikanen, mutta en nähnyt sitä. Helenalla oli noudettavana yksi varaus, Doris Lessingin Kissoista, pieni kirjanen, jonka hän on lukenut moneen kertaan. Nyt hän kokeilee minkälaisia kissakuvia teksti loihtii ja tuo myötään. Eilen etenin 42 sivua Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Loppukiri ja -suora on menossa. Luin loppuun Leena Krohnin hienon kirjan Tainaron, alanimikkeeltään Postia toisesta kaupungista. Luin osan aikaa parvekkeella, seisoin välillä auringonläikässä ottaen aurinkoa selkään ja välillä istuin tuolilla lukemassa Tainaronia. Kun lopetin kirjan, menin selälleni olohuoneen lattialle, rentoutin jalkani, lonkkani, polvitaipeeni, levitin käsivarteni sivulle ja annoin niiden ja hartioiden rentoutua. Luin vielä Sanna Karlströmin runokirjan Pehmeät kudokset ja aloitin Anselm Hollon Avaruudessa, Hannu Ylilehdon valikoiman ja suomentaman kokoelman. Helena luki tietenkin Lessingin Kissoista ja piirteli ja teki merkintöjä muistivihkoonsa.