Kävimme eilen Helsingin keskustassa asioilla ja samalla pistäydyimme Rikhardinkadun kirjastossa. Arvioin, että siitä on noin viisikymmentä vuotta, kun kävin siellä sisällä viimeksi. Upea rakennus, palatsi ja mahtavat portaikot. Olin katsonut kotona lähtiessä helmetin sivuilta, että Leena Krohnin Oofirin kultaa ja Charles Dickensin Suuria odotuksia olivat siellä hyllyssä. Munkkiniemen kirjastossa oli lisäksi noudettavissa varaamani Norman Mailerin Muinaiset illat, joten ajoimme paluumatkalla sitä kautta. Minulla on nyt yhdeksän lainakirjaa klaffipiirongin päällä. Yksi varaus, jonka tein eilen aamulla, Ford Madox Fordin Kelpo sotilas on Matkalla. Graham Greene mainitsi teoksessaan Pakoteitä Dickensin Suuria odotuksia ja Fordin Kelpo sotilaan. Greene hakeutui sotien jälkeen tekemään reportaaseja eri kriisipesäkkeistä. Kirjailija mainitsee, ettei hän tehnyt sitä saadakseen aiheita kirjoihinsa, vaan sen takia, että jokin luoti tai kranaatti, putoava lentokone tai uppoava laiva tai trooppinen tauti tappaisi hänet ja ratkaisisi kaikki ongelmat. Esimerkiksi Vietnamiin hän teki neljä reportaasimatkaa Ranskan joukkojen sotiessa siellä ennen amerikkalaisia. Itsetuhoisia mietteitä. Nuoruuden muistelmissaan kirjassa Eräänlaista elämää Graham Greene kertoo harjoittaneensa venäläistä rulettia, menneensä revolverin kanssa joutomaalle, laittaneensa yhden panoksen rullaan, pyöräyttäneensä rullaa, painaneensa aseen piipun ohimoilleen ja vetäneensä liipaisimesta. En muista kuinka monta kertaa hän teki niin. Ei lauennut. Kohtalo oli toista mieltä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti