Tilkankadulla

    

Yöllä on satanut rankasti täällä etelärannikolla ja ennusteessa päivä jatkuu sateisena. Kuvassa kolme kirjaston kirjaa, joita luemme sekaisin. Eri aikakausien kirjankansityyliä. Svetlana Aleksijevitsin raportissa, se kai Neuvostoihmisen loppu on, siinä ensimmäisellä sadalla sivulla kiinnitti huomiota, että kommunismivallan aikana ihmiset harrastivat kirjallisuutta, mutta kapitalismin vapauden tultua kirjat heitettiin pois. Raha tuli tilalle. Tavara. Kapitalismi. Katkeria puheenvuoroja ja haastatteluja. Petetyn kansan tunteita. He halusivat vapautta, kyllä, mutta heille se sana tarkoitti vapautta ja tasa-arvoa, jotain parempaa kuin se vahvemman valta ja riisto, jonka he saivat kommunismin jälkeen. Sama isäntä jatkaa, vain nimi vaihtui. Olen lukenut kirjan puoliväliin. Hyvä, että joku on kiertänyt kuulemassa kansan äänet. Eilen kirjoitin päiväkirjoja ja muistiinpanoja tätä postausta varten, mutta en mitään fiktiota. Sen sijaan nostin iltapäivällä neljänä kehikkona olevat parvekelankut vuoron perään ylös ja kaaputin pois kertyneet lehdet ja ryönän niiden alta. Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja katsoi telkusta jotain oikeussalidraamaa. Hän kokeili unilukemisiksi Robert Goverin kirjaa Sadan dollarin erehdys, mutta jätti sen kesken.

 

 

Tilkankadulla

    

Kastuimme, kun kävelimme eilen Munkkiniemeen kirjastoon ja kastuimme palatessa. Ruskan väriä on osin vaahterassa kirjaston kupeessa. Noudimme yhden kirjan, Robert Goverin Sadan dollarin erehdys. Teimme reissun jälkeen piparitaikinaa eli Helena teki muut valmistelut, mutta minä vaivasin taikinan. Otin eilen uuden tiedoston valmiiksi ja annoin sille nimeksi X. Kirjoitan sinne mitä mielessä muhii ja ehkä jokin aihe siivilöityy seasta. Minulla on aiheita yhdessä tiedostossa ja samoin muistiinpanovihoissa ja erinäisiä tekstejä on valmiina ja puolivalmiina, joita voisin työstää, mutta en tunne nyt mielenkiintoa tarttua niihin. Odotan, että se jokin nousee pintaan, jonka tunnen olevan lähellä. Helena tekee aamuisin omia luonnoksiaan, käy koneellaan ja virkkaa lopun ajan. Hän otti lukuun Hunter S. Thompsonin kirjan Suuri hainmetsästys ja unilukemisina hänellä on Eeva Kilven runokokoelma Animalia. Aloitin Svetlana Aleksijevitsin teosta Neuvostoihmisen loppu. Alkusanoissa selviää, että kirjailija ei tee eroa venäläisten eikä ukrainalaisten välillä. Samoja venäläisiä. Toinen raportoiva kirja Thompsonin jälkeen.

Tilkankadulla

    

Tuoli parvekkeella eilen märkänä, pimeänä sadepäivänä. Puuaines on lämpimien maiden tuotteita, Kiinasta. Sikäläistä halpaa puusepäntyötä, joka on kestänyt kuitenkin yli kymmenen vuotta ja muutaman muuton. Luovuin eilen aiheesta “Näillä main”. Se päätös kypsyi puolinukuksissa, kun olimme päivätorkuilla. En viihdy siinä aiheistossa, johon olin takertumassa. Halusin vapaaksi, rimpuilin ja pääsin irti. Huh, pitää olla tarkempana jatkossa. Helena sai toissayön myöhäisinä tunteina luettua loppuun Svetlana Aleksijevitsin kirjan Neuvostoihmisen loppu. Jostain syystä muistan joka toinen kerta sen nimen väärin. Pahoittelen. Minulla on kolmekymmentä sivua jäljellä Hunter S. Thompsonin teosta Suuri hainmetsästys. Sen jälkeen aion tutustua ensimmäisen kerran nobelpalkittuun Aleksijevitsiin. Eilen tuli helmetistä tekstiviesti noudettavasta kirjavarauksesta: Robert Gover: Sadan dollarin erehdys. Ehkä olen lukenut sen joskus viisikymmentä vuotta sitten.

Tilkankadulla

    

Tuulet tuivertavat. Helena valisti minua, että lokakuun kymmenes, Aleksis Kiven päivä, on myös Maailman mielenterveyspäivä. Tällaisen kuvan Helena otti eilen aamulla sauvakävelylenkillään Pikku Huopalahdesta. Vesi on samaa syvän sinistä kuin öinen, pilvetön taivas yllä. Eilen aamupäivän kauppareissulla otin jälleen kuvan hienosta kattonäkymästä, joka avautuu Tilkanvierron ja Tilkankadun risteyksen kohdalta. Näillä main -tarinani jatkuu siinä mielessä, että palaan aina ottamaan vauhtia alusta. Sivumäärä on pysynyt samana kymmenenä sivuna, ollut jumissa kolme, neljä päivää. Helena luonnosteli eilen aamulla työpöytänsä ääressä, mutta enimmän osan päivää hän virkkasi isoäidinneliöitä. Iltaviimeiseksi vietimme aikaa lukemalla kumpikin paksuja kirjojamme, Helena Svetlana Aleksijevitsin teosta Neuvostoihmisen tuho ja minä Hunter S. Thompsonin kuusikymmentäluvun raportteja nyt lähinnä Etelä-Amerikasta. Helena odottaa, mitä minä sanon, kun luen vuorostani Neuvostoihmisen tuhon?

Tilkankadulla

    

Tänään on aamukuudelta Helsingin Kaisaniemen sääasemalla aste pakkasta. Vietämme Aleksis Kiven päivää ja suomalaisen kirjallisuuden päivää. Meillä on satavuotias Seitsemän veljestä -kertomuksen painos, jonka kirjaintyyppi on fraktuuraa ja somistus Akseli Gallen-Kallelan. Eilen emme ajatelleet vielä Kiven päivää, kun kävimme keskustassa ja kuvasin, mitä on nykyään entisen Suomalaisen Kirjakaupan päämyymälän kohdalla Aleksanterinkadulla, Vanhan Ylioppilastalon alakerrassa: Jykevät pilarit ovat ainoina jäljellä entistä, kulku niiden välistä ja muutama ruokapaikka. Ei kirjoja. Hankala hahmottaa mistä välistä pääsi kulkemaan vajaa viisikymmentä vuotta sitten lääketieteen osastolle ja mistä skandinaaviselle, missä oli varasto ja ammoinen liikkeen takaovi. Olimme ostoksilla, kahvilla Kampin Fazerilla ja palasimme Pikku Huopalahteen. Naputtelin eilen kahteen otteeseen Näillä main -tarinaa sieltä täältä, mutta en paneutunut siihen syvemmin. Helena virkkasi isoäidinneliöitä ja järjesti uusiksi pesuhuoneen peilikaapin. Illalla luimme hetken aikaa yhdessä, Helena Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu ja minä Hunter S. Thompsonin teosta Suuri hainmetsästys.

Tilkankadulla

     

Aste lämmintä täällä etelärannikolla. Helena teki sauvakävelylenkin nyt aamuensimmäiseksi. Eilen kuvasimme vesilätäköitä. Maaperä ei ehdi imeä vettä uumeniinsa sitä mukaa kuin sitä sataa lisää. Näillä säillä lätäköt taitavat kuitenkin riittyä. Puskimme eilen kaupalle mennessä tuulta vasten rannan kautta Tilkantorille ja Korppaanmäentietä ylös Mannerheimintielle. Myrsky oli ravistellut lisää hevoskastanjan kastanjoita, tammenterhoja ja koristeomenapuun pieniä omenia jalkakäytävälle. Olen edennyt Näillä main -tarinaani sivulle kymmenen. Helena virkkaa mustaa ja valkoista ja musta-valkoista. Hän sanoi, ettei ehdi varmaan lukea Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu ennen kuin varaamani Robert Goverin Sadan dollarin erehdys tulee noudettavaksi. Vastasin, että ei kiirettä palautuksilla, sillä taidan lukea itsekin Aleksijevitsin kirjan. Olen puolessa välissä Hunter S. Thompsonin ilkikurista ja sanavalmista kokoelmakirjaa reportterin lehtikirjoituksia, Suuri hainmetsästys ja jota Helena puolestaan aikoo vähän vilkuilla. Pallottelemme kirjoilla.

Tilkankadulla

    

Tuulta täällä etelärannikolla. Kolme astetta lämmintä. Kuvassa syksyinen Tilkankatu eilen Helsingin Pikku Huopalahdessa. Aamupäivällä oli sateetonta, kun teimme kauppareissun. Kävimme samalla katsomassa myös uoman täydeltä virtaavaa Haaganpuroa. Helena virkkaa isoäidinneliöitä. Hän kokoaa välillä yhteen kansioon vanhoja kuvia käsitöistään. Minä sovittelen sanoja Näillä main -tarinan alkutahdeiksi. Sitä on kahdeksan sivua. Olen sivulla kolmesataa Hunter S. Thompsonin kirjaa Suuri hainmetsästys. Kirjailija-reportteri mainitsee, että häntä kiehtoisi kokeilla suoraa raportointia, kirjoittaa tapahtumista juuri sinä hetkenä, luopua korjauskirjoittamisesta ja toimittaa vain tekstin sellaisenaan eteenpäin. Muistelen, että tällaisesta suorasta kirjoittamisesta haaveili muun muassa Pentti Saarikoski ja muutama muu suomalainekin kirjailija. En tiedä tuliko siis idea perimmältään Thompsonilta? Helena lukee Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu. Varasin toissailtana kirjastosta Robert Goverin teoksen Sadan dollarin erehdys. Eilen illalla näkyi helmetin sivuilta, että kirja on Matkalla.