Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 8. lokakuuta 2023

Tilkankadulla

    










Tuulta täällä etelärannikolla. Kolme astetta lämmintä. Kuvassa syksyinen Tilkankatu eilen Helsingin Pikku Huopalahdessa. Aamupäivällä oli sateetonta, kun teimme kauppareissun. Kävimme samalla katsomassa myös uoman täydeltä virtaavaa Haaganpuroa. Helena virkkaa isoäidinneliöitä. Hän kokoaa välillä yhteen kansioon vanhoja kuvia käsitöistään. Minä sovittelen sanoja Näillä main -tarinan alkutahdeiksi. Sitä on kahdeksan sivua. Olen sivulla kolmesataa Hunter S. Thompsonin kirjaa Suuri hainmetsästys. Kirjailija-reportteri mainitsee, että häntä kiehtoisi kokeilla suoraa raportointia, kirjoittaa tapahtumista juuri sinä hetkenä, luopua korjauskirjoittamisesta ja toimittaa vain tekstin sellaisenaan eteenpäin. Muistelen, että tällaisesta suorasta kirjoittamisesta haaveili muun muassa Pentti Saarikoski ja muutama muu suomalainekin kirjailija. En tiedä tuliko siis idea perimmältään Thompsonilta? Helena lukee Svetlana Aleksijevitsin kirjaa Neuvostoihmisen loppu. Varasin toissailtana kirjastosta Robert Goverin teoksen Sadan dollarin erehdys. Eilen illalla näkyi helmetin sivuilta, että kirja on Matkalla.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti