Tilkankadulla

    

Viisitoista astetta pakkasta Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla. Kuvassa kynäteline, jonka on tehnyt uuttera alakoululainen vuosia sitten ja vihanhallintanukke koristepuuhaarikassa, joka haarikka on kulkenut mukanamme vuodesta 1974. Kuunnelmaa on tapailtuna neljätoista sivua. Helena tekee musteella luonnoksiaan ja piirustuksiaan. Koska eilen oli varsin aurinkoista, teimme kauppareissun ohella päiväkävelyn Helenan valmistaman herkullisen kalakeiton jälkeen. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Peter Hoegin kirjan Norsunhoitajien lapset. Helena piti kirjasta ja sen lopusta. Hän oli miettinyt miten se loppuisi? Minä en ole selvillä vieläkään kenelle kirja oli kirjoitettu, mutta tarviiko minun tietää? Kirja on julkaistu 2010. Illalla näimme parvekkeelta Jupiterin ja myöhemmin, kun taivas oli vielä mustempi, tunnistimme Orionin ja utuisena läikkänä Seulaset. Helena otti unikirjaksi Colin Dexterin dekkarin Palvelus vainajille. Minä luin muutaman Allen Ginsbergin runon vuodelta 1986. Syyskuun kahdestoista on kirjattu Europe, Who Knows? yhdessä Steven Taylorin kanssa, Varsovan lentokentällä. Aiheena Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus.

Tilkankadulla

    

Helmikuinen kylmä viikko lopuillaan. Kuva Tilkankadun rinteestä, joka on eristetty aidalla ja jossa voisi kuvitella olevan puistoa ja jokin kävelypolku, mutta ehkä se on jätetty tarkoituksella luonnon ekologiseksi taskuksi, jossa linnut ja pienet nisäkkäät saavat oivan turvapaikan. Tarkkailemme tätä rinnettä aina kulkiessamme. Pystyyn jätetyt puunrungot ovat tulevia pesähotelleja pikkulinnuille. Tähän mennessä olemme nähneet kaksi palokärkeä nakuttamassa näitä puunrunkoja. Eilen kotona Helena sulatti pakkasen, tyhjensi ruokatarpeet parvekkeelle ja minä pesin saunan löylyhuoneen lattian ja laskin vettä ja puhdistusainetta lattiakaivojen väliin. Lisäksi Helena teki luonnoksiaan ja minä jatkoin kuunnelman hahmottelemista. Sitä on kaksitoista sivua. Iltapäivän lukutunnilla jatkoimme Peter Hoegin kirjan Norsunhoitajien lapset ääneenlukua. Illemmalla Helena luki kirjaa Tarantinosta, Tarantino on Tarantino. Minä luin loppuun Jonathan Franzenin kirjan Epämukavuusalue, Henkilökohtainen historia. Linnut tulivat lopulta kuvaan mukaan.

Tilkankadulla

    

Seitsemäntoista astetta pakkasta Helsingin Kaisaniemen sääasemalla. Kuvassa tulppaanit ovat avautuneet ja taustana on maalaus Tammisaaresta olohuoneen ja keittiön välisessä sermissä. Helena viihtyi eilenkin monta tuntia makuuhuoneessa työpöytänsä ääressä. Ideoita ja niiden toteutusta. Minulla on koossa yksitoista sivua kuunnelmareplikointia. Ulkoilimme eilen vain kauppareissun verran, Tilkankadulta Mannerheimintielle ja takaisin. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Peter Hoegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. Karikatyyrimäistä, luonnehtisin. Helena jatkaa Liisa Nevalaisen jännäriä Viimeinen rooli ja minä aloitin vaihteeksi Jonathan Franzenia, Epämukavuusalue, Henkilökohtainen historia. Takakannen teksti alkaa: “Olin pieni ja perustavanlaatuisen naurettava henkilö.” Perheen kuopus Yhdysvaltain sydänmaiden porvarillisessa amerikkalaiskodissa.

Tilkankadulla

    

Seitsemän astetta pakkasta täällä etelärannikolla. Yön aikana on satanut maahan uusi kerros puhdasta lunta ja hiljalleen sataa lisää. Kuvassa näkymä Korppaanmäentien ja Mannerheimintien risteyksestä toissapäivänä. Helena teki eilen koko aamupäivän omia piirros- ja tussitöitään makuuhuoneen työpöydän ääressä. Minä kirjoitin kuunnelmaa. Tekstiä on kahdeksan sivua. Se etenee ja rönsyilee eri suunnissa yhtä aikaa. Rehottaa kuin ameeba tai kasvi. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Peter Hoegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. Illemmalla Helena luki Liisa Nevalaisen jännäriä Viimeinen rooli. Minä luin loppuhuipennuksen Colson Whiteheadin romaanista Harlem Shuffle. Jatkoin sen jälkeen Allen Ginsbergin runoja. Yksi kokoelma päättyi Collected Poems -yhteisniteessä. Seuraavan nimi on Cosmopolitan Greetings Poems 1986-1992. Vanha, raihnainen runoilija kirjoittaa yhä.

Tilkankadulla

    

Kuvassa juuri noussut aurinko liitti eilen varjomme yhteen Mannerheimintien lumipenkkaa vasten. Tänään vietämme Saamelaisten kansallispäivää. Tietokone takkuili vaihteeksi. Se on kuin ihmisen pää, pelaa välillä ja välillä ei. Eilen sain aikaiseksi sivun verran vuoropuhelua lisää kuunnelmaan. Helena teki koko aamupäivän töitä omalla koneellaan ja työpöydällään. Välillä kävimme kaupassa ja kuljimme edestakaisin Mannerheimintien jalkakäytävää. Iltapäivällä jatkoimme Peter Hoegin kirjan Norsunhoitajien lapset ääneenlukua. Sitä on kolmanneksen verran jäljellä. Ei aivan minun juttuni, mutta minä sitä ehdotin, joten okei. Helena otti eilen unilukemisiksi omasta hyllystämme Liisa Nevalaisen jännärin Viimeinen rooli. Liisa Nevalainen oli näyttelijä ja kirjailija, naimisissa Hannes Häyrisen kanssa. Minä olen lukenut kaksi kolmasosaa Colson Whiteheadin kirjasta Harlem Shuffle. Menettelee. En ryntää kuitenkaan lainaamaan muita Whiteheadin kirjoja, mutta en jätä tätä keskenkään.

Tilkankadulla

    

Runebergin päivä. “Mennyttä aikaa muistelen / niin mielelläni vielä...” alkaa Vänrikki Stool -runo. Kuvassa kaksi sympaattista lapiota pystyssä lumisella kasvimaalla. Ne ovat siinä kuin pariskunta nauttimassa keväisestä auringonpaisteesta, vaikka kalenterin mukaan pitäisi olla täyttä talvea. Eilen sunnuntaina Helena teki luonnoksia aamupäivällä ja kutoi myöhemmin. Minä naputtelin kuunnelmaa, jota on nyt viisi sivua. Söimme päivällä perunoita ja rouskukastiketta ja jälkiruuaksi luumukiisseliä ja kermavaahtoa. Aurinko paistoi, joten teimme lyhyen lenkin Pikku Huopalahden rantapuistoon. Päivätorkkujen jälkeen iltapäivällä luimme ääneen Peter Hoegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. Illemmalla Helena luki Andrea Camillerin dekkaria Viulun ääni. Minä aloin lukea Colson Whiteheadin romaania Harlem Shuffle. Alku oli varovainen, mutta kyllä siinä on aihetta ja juontakin varmaan. Iltamyöhällä jaksoimme vielä valvoa ja katsoa kokonaan Madridin paikalliskamppailun, joka päättyi tasan yksi yksi.

Tilkankadulla

    

Tänään on Kynttilänpäivä. Kuunsirppi on nousussa taivaanrannassa talojen solassa. Kuvassa tulppaaneja. Eilen aloitin tyhjästä näytöstä kuunnelman tapailun. Kaksi sivua aamulla ennen kauppareissua. Kävelimme taas hetken aikaa Mannerheimintien jalkakäytävällä Ruskeasuolla. Lumikerros, jonka lukuisat askeleet olivat melkein kuluttaneet pois. Vesipuro lirisi risteyksestä alas Korppaanmäentietä. Helena teki eilen luonnoksia makuuhuoneessa työpöytänsä ääressä ja pelasi välillä pasianssia pelikorteilla. Iltapäivällä luimme jälleen ääneen Peter Hoegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. Pääsimme Mahdollisuuksien merelle, Finon saaresta Kattegatista lähdössä mantereelle. Luin lopun Jonathan Franzenin romaanista Muutoksia. Illalla olivat vuorossa Allen Ginsbergin runot. Collected Poems on minulla sivulla 910. Helena otti unilukemisiksi Andrea Camillerin dekkarin Viulun ääni. Hänellä on jonkinasteinen Italian kausi meneillään. Telkusta tulee useimmiten jokin Montalbanon osa, sarja tai vuosikerta, mietteliäitä ilmeitä Italian hehkeissä maisemissa.