Tilkankadulla

    

Ystävänpäivä. Pyryttää sakeanaan lunta täällä etelärannikolla. Joulutähti on karistanut viimeisiä tummanpunaisia lehtiään ikkunalaudalle. Eilen jatkoin kuunnelmaa kaksi sivua. Tekstiä on kaksikymmentä sivua. Helena tekee mustetöitään ja kutoo välillä telkun ääressä. Uusia jaksoja on katsottavana. Luimme iltapäivällä ääneen Victor Hugon romaania Kurjat. Tarinaa nimen mukaan. Luin myöhemmin loppuun Allen Ginsbergs Collected Poems. Suurimman osan näistä lopun aikojen viimeisistä runoista luin läpi vain kertaalleen. Ne olivat minun silmiini jo väsähtäneitä, loppuun kaluttuja ja lopun odotusta. Huomasin, että luin Ginsbergin runotuotannon ensimmäisen kerran kokonaan läpi Taavetissa asuessamme, kolme vuotta sitten. Tutustuin runoilijan tuotantoon silloin ja tällä kertaa paneuduin siihen perusteellisemmin. Tuottelias, sanavalmis ja kantaa ottava. Helena lukee yhä Colin Dexterin dekkaria Viimeinen bussi Woodstockiin. Hänestä kirjailijan kieli on alkanut vanhentua ja se on muutenkin turhan koukeroista hänen makuunsa.

Tilkankadulla

    

Tuulee idästä tänä laskiaistiistaina. Tältä näytti eilen maanantaina Helsingin Pikku Huopalahden Tilkantorilla. Pyörätelineet ovat tulossa takaisin. Onko se kevään merkki? Helena jatkaa mustetöitään. Ideat seuraavat toisiaan. Tein eilen aamupäivällä kuunnelmaa, kävin sen läpi, mutta sivuja ei karttunut lisää. Iltapäivällä luimme ääneen Victor Hugon romaania Kurjat ja Helena kutoi kuunnellessaan. Sata ensimmäistä sivua luettu. Nautinnollista tekstiä ja nautinnollista ajautua mielessään 1800 -luvun alkuaikojen oloihin ja sen aikaisiin ajatusmalleihin. Yrittää kuvitella niitä. Illemmalla Helena luki Colin Dexterin dekkaria Viimeinen bussi Woodstockiin. Minä luin Allen Ginsbergin runoja. Vuosi niissä on nyt 1997, helmikuuta. Runoilija elää enää kaksi kuukautta. Hän kirjoittaa loppuun asti.

Tilkankadulla

    

Onnittelut uudelle presidentille. Nimi velvoittaa, Aleksanteri. Nimikkoleivos on sentään jo olemassa. Tuli valvottua television ääressä puolille öin. Postauskuvana on piirros Allen Ginsbergin runokokoelmasta Collected Poems, sivulta 975. Kuvaa edeltää runo Grandma Earth’s Song. Eilen aamupäivällä edistyin kaksi sivua kuunnelmaa. Helena piirsi ja luonnosteli makuuhuoneessa työpöytänsä ääressä. Iltapäivällä jatkoimme äänenlukua. Victor Hugon Kurjat on hyvää tekstiä. Kahden lukupäivän jälkeen huomaan olevani hetkittäin sitä lukiessani Toivakan Vanhan pappilan maisemissa, samoin kuin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanissa. Alkuillasta Helena siirtyi seuraavaan hyllystämme löytyvään Colin Dexterin dekkariin Viimeinen bussi Woodstockiin. Minä aloitin Ginsbergin viimeiseksi jääneen kokoelman Death & Fame Poems 1993-1997. Uusi viikko alkaa. Helmikuun puoliväli on käsillä.

Tilkankadulla

    

Helena teki nyt aamulla sauvakävelylenkin. Tänään on presidentinvaalien toinen äänestyspäivä. Postauskuvaksi sopii varmasti yksi Helenan kissatöitä tämän vuoden puolelta. Symbolisesti kaksi laihaa kollia moukumassa. Kissat eivät juuri kuuntele eivätkä tottele emäntiään eikä isäntiään, joten turha kai toivoa, että ne lotkauttaisivat korviaan, kunhan vain saavat haluamansa. Eilen teimme vain kauppareissun. Aurinko meni pilveen ennen puolta päivää, joten pysyimme sisällä. Helena teki mustetöitään ja minä sepittelin kuunnelmaa. Sitä on kuusitoista sivua. Aloitimme seuraavan ääneenlukukirjan, Victor Hugon Kurjat. Olen saanut sen joululahjaksi vuonna 1971. Olemme molemmat lukeneet sen ennen, mutta siitä on aikaa. Alku oli ainakin hersyttävä ja hyvä. Kurjat on ilmestynyt 1862. Heti tulivat mieleen Dostojevskin Rikos ja rangaistus ja Aleksis Kiven Seitsemän veljestä, Kurjien aikalaiset. Illan luimme omia kirjojamme. Helenalla on niitä monta yhtä aikaa luvussa. Kun istuimme iltaa sohvalla, hän luki ensin Colin Dexterin dekkaria Palvelus vainajille ja sitten Tarantinoa. Dickensin Pickwick kerhon jälkeenjääneet paperit on sekin hänellä kesken ja sängyn vieressä varalta Aila Meriluodon Talvikaupunki -runoteos, jossa on Brueghelin talvinen työ kansikuvana. Minä luin kymmeniä runoja Allen Ginsbergiltä.

 

 

Tilkankadulla

    

Viisitoista astetta pakkasta Helsingin Kaisaniemen mittausasemalla. Kuvassa kynäteline, jonka on tehnyt uuttera alakoululainen vuosia sitten ja vihanhallintanukke koristepuuhaarikassa, joka haarikka on kulkenut mukanamme vuodesta 1974. Kuunnelmaa on tapailtuna neljätoista sivua. Helena tekee musteella luonnoksiaan ja piirustuksiaan. Koska eilen oli varsin aurinkoista, teimme kauppareissun ohella päiväkävelyn Helenan valmistaman herkullisen kalakeiton jälkeen. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Peter Hoegin kirjan Norsunhoitajien lapset. Helena piti kirjasta ja sen lopusta. Hän oli miettinyt miten se loppuisi? Minä en ole selvillä vieläkään kenelle kirja oli kirjoitettu, mutta tarviiko minun tietää? Kirja on julkaistu 2010. Illalla näimme parvekkeelta Jupiterin ja myöhemmin, kun taivas oli vielä mustempi, tunnistimme Orionin ja utuisena läikkänä Seulaset. Helena otti unikirjaksi Colin Dexterin dekkarin Palvelus vainajille. Minä luin muutaman Allen Ginsbergin runon vuodelta 1986. Syyskuun kahdestoista on kirjattu Europe, Who Knows? yhdessä Steven Taylorin kanssa, Varsovan lentokentällä. Aiheena Tsernobylin ydinvoimalaonnettomuus.

Tilkankadulla

    

Helmikuinen kylmä viikko lopuillaan. Kuva Tilkankadun rinteestä, joka on eristetty aidalla ja jossa voisi kuvitella olevan puistoa ja jokin kävelypolku, mutta ehkä se on jätetty tarkoituksella luonnon ekologiseksi taskuksi, jossa linnut ja pienet nisäkkäät saavat oivan turvapaikan. Tarkkailemme tätä rinnettä aina kulkiessamme. Pystyyn jätetyt puunrungot ovat tulevia pesähotelleja pikkulinnuille. Tähän mennessä olemme nähneet kaksi palokärkeä nakuttamassa näitä puunrunkoja. Eilen kotona Helena sulatti pakkasen, tyhjensi ruokatarpeet parvekkeelle ja minä pesin saunan löylyhuoneen lattian ja laskin vettä ja puhdistusainetta lattiakaivojen väliin. Lisäksi Helena teki luonnoksiaan ja minä jatkoin kuunnelman hahmottelemista. Sitä on kaksitoista sivua. Iltapäivän lukutunnilla jatkoimme Peter Hoegin kirjan Norsunhoitajien lapset ääneenlukua. Illemmalla Helena luki kirjaa Tarantinosta, Tarantino on Tarantino. Minä luin loppuun Jonathan Franzenin kirjan Epämukavuusalue, Henkilökohtainen historia. Linnut tulivat lopulta kuvaan mukaan.

Tilkankadulla

    

Seitsemäntoista astetta pakkasta Helsingin Kaisaniemen sääasemalla. Kuvassa tulppaanit ovat avautuneet ja taustana on maalaus Tammisaaresta olohuoneen ja keittiön välisessä sermissä. Helena viihtyi eilenkin monta tuntia makuuhuoneessa työpöytänsä ääressä. Ideoita ja niiden toteutusta. Minulla on koossa yksitoista sivua kuunnelmareplikointia. Ulkoilimme eilen vain kauppareissun verran, Tilkankadulta Mannerheimintielle ja takaisin. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Peter Hoegin kirjaa Norsunhoitajien lapset. Karikatyyrimäistä, luonnehtisin. Helena jatkaa Liisa Nevalaisen jännäriä Viimeinen rooli ja minä aloitin vaihteeksi Jonathan Franzenia, Epämukavuusalue, Henkilökohtainen historia. Takakannen teksti alkaa: “Olin pieni ja perustavanlaatuisen naurettava henkilö.” Perheen kuopus Yhdysvaltain sydänmaiden porvarillisessa amerikkalaiskodissa.