Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 22. maaliskuuta 2026

Taavetissa

   









Yliopiston almanakan mukaan tänään on Marian ilmestyspäivä. Aamulla oli aste pakkasta Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on moninaisia käsityövälineitä pikku sangossa, sopivasti näkösällä ja käsiin saatavilla. Eilen oli aurinkoinen kevätpäivä. Lämpötila nousi kymmeneen asteeseen. Taivaalla ajelehti vähäisiä pilviharsoja. Kävelimme eilen aamupäivällä Linnalantietä Kivimäkeen ja palasimme kirjaston kautta kaupalle. Helena piirsi eilen luonnoksia, ratkoi ristikoita ja katsoi läppäriltä sarjoja. Minä muokkasin uusinta tarinaani. Korvasin yhden henkilön toisella. Saman tien karsin myös raakatekstistä tarpeetonta aineistoa. Iltapäivän aluksi luimme kahden tunnin ajan ääneen Fedor Dostojevskin romaania Riivaajat. Arvoituksia ja salaisuuksia ratkeaa, melkein ja samalla uusia sekavia asioita tulee ilmi. Helena alkoi lukea eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksatta osaa Miinoitettu rauha. Minä luin W. Somerset Maughamin kirjaa The Magician. Ystävät auttavat maagikon mukaansa huijaaman nuoren naisen pakenemaan tämän luota, mutta nainen karkaa uudestaan tämän manipuloivan ja hypnotisoivan henkilön luo, koska ei pysty vastustamaan tämän hallitsevaa tahtoa. Nainen kuolee, kun kirjaa on vielä neljännes jäljellä. Sydänkohtaus, mutta hänen ystävänsä tai muut tai aiemmat ystävänsä luulevat, että takana on taikavoimia.


















































lauantai 21. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    









Kuusi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on monissa eri sääoloissa kuvattu kallioleikkaus Savitaipaleentien varressa. Kuva on otettu eilen aamupuolella. Teimme kävelylenkin vihdoin tälle suunnalle. Maassa oli varjopaikoissa kuuraa. Helenalla oli noudettavana kirjastosta Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksas osa, Miinoitettu rauha ja haimme sen samalla reissulla. Eilen aamulla Helena maalasi ja minä muokkasin uutta tarinaani. Sitä on neljä sivua, mutta raakatekstiä on kaksinkertainen määrä. Luimme iltapäivällä ääneen yli kolmekymmentä sivua Fedor Dostojevskin romaania Riivaajat. Kertomus etenee mutkitellen ja polveillen. Illalla Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemännen osan, Ahdistettu maa. Minä luin W. Somerset Maughamin kirjaa The Magican. Jos se olisi suomeksi, olisin varmaan heittänyt sen kesken aikoja sitten, mutta kielen takia luen, vaikka en välitä näistä taikauskojutuista enkä orientin hengellisistä viisauksista ja suitsukkeista. Iltamyöhällä katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan I hired a contract killer.



































perjantai 20. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    











Kolme astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Tänään on kevätpäiväntasaus. Päivä ja yö ovat hetken yhtä pitkiä. Postauskuvana on pajunkissoja Vallikujalla. Kuva on otettu eilen aamupäivällä, kun teimme ulkolenkin ennen kuin kävimme kaupassa ja kirjastossa. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja siinä pitkä objektiivi. Kuljimme Saviniementietä sähkölinjalle asti ja käännyimme siitä takaisin. Lainasin kirjastosta Fedor Dostojevskin Riivaajat -teoksen niteet kaksi ja kolme valmiiksi odottamaan lukuvuoroa. Eilen aamulla Helena sekoitti värejä ja maalasi. Minä muokkasin uutta tarinaani. Olen tämän viikon tehnyt työtä sen parissa. Jotkut tarinat valmistuvat helpommin kuin toiset. Joissakin tarinoissa koen olevani enemmän kotonani, omillani kuin toisissa. Yleensä niistä toisista tarinoista, jotka haraavat liikaa vastaan, ei kehkeydy mitään valmista tai kunnollista. Eilen meillä oli lounaana muikkukukkoa. Iltapäivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Dostojevskin Riivaajat -romaania. Tekstissä on jonkin verran lainauksia ranskaksi, tavallista 1800-luvun venäläisten aristokraattien parissa ja Helena on huvittunut minun, ranskaa osaamattoman, ääntämyksestä. Myös venäläiset nimet, toiset niistä, kangertelevat kielelläni. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättä osaa, Ahdistettu maa. Minä luin W. Somerset Maughamin romaania The Magican, in English. Olen puolivälissä sitä.







































torstai 19. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    










Tänään juhlimme Minna Canthin päivää ja tasa-arvon päivää. Valikoimme postauskuvaksi tällaisen Helenan keväisen piirroksen vuoden takaa. Nolla astetta tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Helena jatkoi eilen maalaamista heti aamusta. Minä tapailin samaan aikaan uusinta tarinaani, joka on vasta muotoutumassa. Lähdimme puolen yhdeksän aikaan lenkille, ensin kirjastoon ja sieltä jatkoimme Patteritien ja Vallikujan kautta kuutostien toiselle puolelle Saviniementielle. Emme olleet käyneet siellä koko talvena. Nyt totesimme, että teillä ei ollut enää lunta. Otimme kuvia koivikosta, linkkimastolle vievästä huoltotiestä ja pajunkissoista ojanpielessä. Iltapäivällä luimme ääneen Fedor Dostojevskin romaania Riivaajat. Olemme puolivälissä tämän kolmeosaisen kirjan ensimmäistä nidettä. Kuunnellessaan luentaa Helena riipi maalaamista varten tilkuiksi vanhan, pois käytöstä laitetun lakanan. Myöhemmin hän ratkoi ristikoita ja luki kesken olevaa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättä osaa, Ahdistettu maa. Minä luin W. Somerset Maughamin kirjaa The Magican.



























keskiviikko 18. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    










Kaksi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on lounasannos, perunoita, porkkanoita ja punajuuria rouskukastikkeessa. Eilen aamulenkillä kävelimme Linnalantietä pitkin ja otimme kuvia muun muassa työkoneen renkaanjäljistä lumisella tienvarrella ja sumuun verhoutuneesta maisemasta. Eilinen aamu oli pilvinen, muuttui aurinkoisemmaksi kesken päivän ja pilvistyi uudelleen iltaa kohden. Aamulenkin yhteydessä kävimme kirjastossa, apteekissa ja kaupassa. Lainasin ainoan Luumäen pääkirjaston hyllystä löytämäni Marjo Niemen teoksen Kaikkien menetysten äiti, vuodelta 2017. Luin viime vuonna Niemen finlandia-ehdokkaana olleen teoksen Pienen budjetin sotaelokuva, mutta Kaikkien menetysten äiti ei innostanut minua ja luin siitä vain kymmenen sivua. Helena maalasi eilen aamulla. Minä tapailin uusinta tarinaani. Iltapäivällä luimme ääneen Fedor Dostojevskin teosta Riivaajat. Helena arvioi välillä maalaustelineellä olevaa keskeneräistä työtään. Pidämme molemmat Riivaajien tunnelmasta. Illemmalla Helena luki loppuun Emmi Itärannan kirjan Lumenlaulaja. Minä valikoin luettavaksi omasta hyllystämme W. Somerset Maughamin teoksen The Magican. Tekee välillä mieli lukea myös kielillä. Tässä kirjassa ei ollut mitään merkintöjä eli emme tiedä, mitä reittiä se on aikanaan tullut meille. Illalla seurasimme televisiosta jääkiekkoa, kotimaisen liigan runkosarjan viimeisten otteluiden koostetta.
































tiistai 17. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    









Lämpötila nollassa tänä aamuna Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä Linnalantien länsipäästä eilen aamupäivällä. Sunnuntaina aamuyön unessa, vain puoliksi valveilla, tuli mieleeni uusi tarinaidea, Teehetki ja jonka kirjoitin valmiiksi saman aamupäivän kuluessa. Neljä sivua. Helena kokkasi samana päivänä borts-keittoa, jota söimme lounaaksi kahtena päivänä. Sunnuntaina aloimme lukea seuraavaa kirjaa ääneen, Fedor Dostojevskin teosta Riivaajat. Emme ole kumpikaan lukeneet sitä aiemmin. Viikonlopun aurinkoinen sää muuttui eilen, maanantaina pilvisemmäksi. Teimme aamupäiväkävelyn Linnalantietä pitkin ja kävimme samalla reissulla kaupassa. Helena järjesteli eilen keskeneräisiä maalauksiaan aamupäivällä ja sekoitti värejä ja maalasi iltapäivällä, kun olimme lopettaneet lukuhetkemme. Minä tapailin eilen aamupäivällä uutta tarinaa. Dostojevskin kirjaa Riivaajat olemme lukeneet ääneen kuusikymmentä sivua. Helena luki eilen illalla Emmi Itärannan uusinta fantasiaa Lumenlaulaja. Minulla oli lainassa Alex Schulmanin romaani Malman asema, jota luin kaksi sivua, mutta en saanut siihen makua ja lopetin. Otin omasta hyllystä Veikko Huovisen Siintävät vuoret ja luin sen iltapäivän ja illan aikana.