Kaunis kesäpäivä

perjantai 20. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    











Kolme astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Tänään on kevätpäiväntasaus. Päivä ja yö ovat hetken yhtä pitkiä. Postauskuvana on pajunkissoja Vallikujalla. Kuva on otettu eilen aamupäivällä, kun teimme ulkolenkin ennen kuin kävimme kaupassa ja kirjastossa. Helenalla oli järjestelmäkamera mukana ja siinä pitkä objektiivi. Kuljimme Saviniementietä sähkölinjalle asti ja käännyimme siitä takaisin. Lainasin kirjastosta Fedor Dostojevskin Riivaajat -teoksen niteet kaksi ja kolme valmiiksi odottamaan lukuvuoroa. Eilen aamulla Helena sekoitti värejä ja maalasi. Minä muokkasin uutta tarinaani. Olen tämän viikon tehnyt työtä sen parissa. Jotkut tarinat valmistuvat helpommin kuin toiset. Joissakin tarinoissa koen olevani enemmän kotonani, omillani kuin toisissa. Yleensä niistä toisista tarinoista, jotka haraavat liikaa vastaan, ei kehkeydy mitään valmista tai kunnollista. Eilen meillä oli lounaana muikkukukkoa. Iltapäivällä luimme ääneen kolmekymmentä sivua Dostojevskin Riivaajat -romaania. Tekstissä on jonkin verran lainauksia ranskaksi, tavallista 1800-luvun venäläisten aristokraattien parissa ja Helena on huvittunut minun, ranskaa osaamattoman, ääntämyksestä. Myös venäläiset nimet, toiset niistä, kangertelevat kielelläni. Illemmalla Helena luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemättä osaa, Ahdistettu maa. Minä luin W. Somerset Maughamin romaania The Magican, in English. Olen puolivälissä sitä.







































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti