Yliopiston almanakan mukaan tänään
on Marian ilmestyspäivä. Aamulla oli aste pakkasta Luumäen Taavetissa.
Postauskuvana on moninaisia käsityövälineitä pikku sangossa, sopivasti näkösällä
ja käsiin saatavilla. Eilen oli aurinkoinen kevätpäivä. Lämpötila nousi
kymmeneen asteeseen. Taivaalla ajelehti vähäisiä pilviharsoja. Kävelimme eilen
aamupäivällä Linnalantietä Kivimäkeen ja palasimme kirjaston kautta kaupalle.
Helena piirsi eilen luonnoksia, ratkoi ristikoita ja katsoi läppäriltä sarjoja.
Minä muokkasin uusinta tarinaani. Korvasin yhden henkilön toisella. Saman tien
karsin myös raakatekstistä tarpeetonta aineistoa. Iltapäivän aluksi luimme
kahden tunnin ajan ääneen Fedor Dostojevskin romaania Riivaajat. Arvoituksia ja
salaisuuksia ratkeaa, melkein ja samalla uusia sekavia asioita tulee ilmi. Helena
alkoi lukea eilen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksatta osaa Miinoitettu
rauha. Minä luin W. Somerset Maughamin kirjaa The Magician. Ystävät auttavat
maagikon mukaansa huijaaman nuoren naisen pakenemaan tämän luota, mutta nainen
karkaa uudestaan tämän manipuloivan ja hypnotisoivan henkilön luo, koska ei pysty
vastustamaan tämän hallitsevaa tahtoa. Nainen kuolee, kun kirjaa on vielä
neljännes jäljellä. Sydänkohtaus, mutta hänen ystävänsä tai muut tai aiemmat
ystävänsä luulevat, että takana on taikavoimia.







Ei kommentteja:
Lähetä kommentti