Kaunis kesäpäivä

lauantai 21. maaliskuuta 2026

Taavetissa

    









Kuusi astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on monissa eri sääoloissa kuvattu kallioleikkaus Savitaipaleentien varressa. Kuva on otettu eilen aamupuolella. Teimme kävelylenkin vihdoin tälle suunnalle. Maassa oli varjopaikoissa kuuraa. Helenalla oli noudettavana kirjastosta Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdeksas osa, Miinoitettu rauha ja haimme sen samalla reissulla. Eilen aamulla Helena maalasi ja minä muokkasin uutta tarinaani. Sitä on neljä sivua, mutta raakatekstiä on kaksinkertainen määrä. Luimme iltapäivällä ääneen yli kolmekymmentä sivua Fedor Dostojevskin romaania Riivaajat. Kertomus etenee mutkitellen ja polveillen. Illalla Helena luki loppuun Kalle Päätalon Iijoki-sarjan seitsemännen osan, Ahdistettu maa. Minä luin W. Somerset Maughamin kirjaa The Magican. Jos se olisi suomeksi, olisin varmaan heittänyt sen kesken aikoja sitten, mutta kielen takia luen, vaikka en välitä näistä taikauskojutuista enkä orientin hengellisistä viisauksista ja suitsukkeista. Iltamyöhällä katsoimme Aki Kaurismäen elokuvan I hired a contract killer.



































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti