Lämpötila nollassa tänä aamuna
Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on näkymä Linnalantien länsipäästä eilen
aamupäivällä. Sunnuntaina aamuyön unessa, vain puoliksi valveilla, tuli
mieleeni uusi tarinaidea, Teehetki ja jonka kirjoitin valmiiksi saman aamupäivän
kuluessa. Neljä sivua. Helena kokkasi samana päivänä borts-keittoa, jota söimme
lounaaksi kahtena päivänä. Sunnuntaina aloimme lukea seuraavaa kirjaa ääneen,
Fedor Dostojevskin teosta Riivaajat. Emme ole kumpikaan lukeneet sitä aiemmin. Viikonlopun
aurinkoinen sää muuttui eilen, maanantaina pilvisemmäksi. Teimme
aamupäiväkävelyn Linnalantietä pitkin ja kävimme samalla reissulla kaupassa.
Helena järjesteli eilen keskeneräisiä maalauksiaan aamupäivällä ja sekoitti
värejä ja maalasi iltapäivällä, kun olimme lopettaneet lukuhetkemme. Minä
tapailin eilen aamupäivällä uutta tarinaa. Dostojevskin kirjaa Riivaajat olemme
lukeneet ääneen kuusikymmentä sivua. Helena luki eilen illalla Emmi Itärannan
uusinta fantasiaa Lumenlaulaja. Minulla oli lainassa Alex Schulmanin romaani
Malman asema, jota luin kaksi sivua, mutta en saanut siihen makua ja lopetin.
Otin omasta hyllystä Veikko Huovisen Siintävät vuoret ja luin sen iltapäivän ja
illan aikana.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti