Sokea surmaaja, Cosmopolis ja Kalvas hehku

    

Sokea surmaaja, Cosmopolis ja Kalvas hehku

Luimme vuodenvaihteen molemmin puolin ääneen Margaret Atwoodin romaanin Sokea surmaaja ja josta kerromme tässä postauksessa, minä ääneenlukukokemukseni ja Helena kuuntelijan kokemuksen. Mieleen tuli liittää mukaan myös lukukokemukset Don DeLillon kirjasta Cosmopolis ja Vladimir Nabokovin teoksesta Kalvas hehku, koska luimme niitä kumpikin itseksemme Sokean surmaajan rinnalla.

Sokea surmaaja on upea teos, täydellinen lukukirja. Hyvä juoni, elävä teksti, uskottavat henkilöhahmot ja joustavat siirtymät edestakaisin aikakaudesta toiseen, nykyisyydestä menneisyyteen ja takaisin. Margaret Atwood kertoo upean tarinan, jonka lukija elää mukana. Tämän parempaa lukuromaania ei ole.

Cosmopolis -romaanin olen lukenut ehkä neljä kertaa. Ensimmäisellä kerralla pidin sitä teennäisenä ja leikittelevänä. Nyt neljännen kerran jälkeen olen lumoutunut tekstin upeudesta, hienoudesta ja tarkkuudesta. Luin viimein tätä kirjaa tarpeeksi hitaasti, kuin runoa, hitaasti ja pieninä annoksina. Ymmärsin tekstin kokonaan, uskon niin, kaikkine hienouksineen eikä kirja ollut mitään konstailua. Samalla kirja menee kuitenkin lukuromaanin ja jonkin sitä seuraavan tason rajamaille. Esimerkiksi en valikoisi sitä luettavaksi ääneen, sillä kirja vaatii kertaamaan jo luettua ja maistelemaan uudestaan vasta luettua. Cosmopolisin lukeminen muistuttaa tekstin tutkimista. Kun luin Cosmopolista, mieleeni tuli Vladimir Nabokovin Kalvas hehku, jonka luin aiemmin ja varsinaisesti se, miten Cosmopolis eroaa Kalvas hehku -teoksesta ja miten nämä molemmat eroavat Sokea surmaaja -romaanista.

Kalvas hehku on runon ympärille rakennettu kirja. Kalvas hehku on myös mainitun runon nimi ja joka on runomuotoon kirjoitettu tarina ja muistelma. Minun runovainuni pitää sitä epärunona. Kalvas hehku -runo on varustettu esipuheella, kommentaareilla ja hakemistolla. Kaikki nämä ovat fiktiivisiä. Kuvitteellinen runoilija John Shade on runon Kalvas hehku tekijä. Kuvitteellinen Charles Kinbote -niminen toimittaja on koonnut runon ympärille kommentaarit viitteineen. Ymmärrän, että kirja on jonkinasteista pilaa ja satiiria. Luin sen vasta toisen kerran ja totesin, että kirja ei ole toimiva lukuromaani. En pitänyt siitä. Se oli keinotekoinen.

Yhteenvetona Kalvas hehku ei toimi minun mielestäni lukuromaanina, Cosmopolis menettelee ja viehättää, kunhan lukee kirjaa kuin runoa, mutta Sokea surmaaja on täydellinen luettava, palkitseva, nerokas ja upea.

Helena: Margaret Atwoodin romaanin Sokea surmaaja tarina on pitkä, monipolvinen ja hyvin kirjoitettu. Pidin tyylistä ja tekstistä. Tarina kulki monessa kerroksessa ja eri ajoissa ja ihmisissä. Kun virkkaan isoäidin neliöitä tehdäkseni peittoa ja on paljon erivärisiä paloja, tulee se vaihe, jolloin ne kootaan ja yhdistetään ja koin, että Sokea surmaaja on koottu samalla tavoin. Pidin kirjasta.

Don DeLillon romaani Cosmopolis kuvaa Amerikkaa, New Yorkia ja rahaa. Limusiinilla Manhattanin toiselle puolelle. Tapahtumien runsaus, presidentin autosaattue, rap-idolin hautajaiset, elokuvan kuvaus ja mielenosoitus. Autossa käy ihmisiä työtehtävissä. Turvallisuus, tekniikka, terveys ja raha ovat tärkeitä asioita. Välillä päähenkilö poistuu autosta, mutta aina ei tarvitse.

Silti ase on oltava, muuten ei pärjää.

Pidän DeLillon tavasta kertoa. Luin Cosmopolisin ensimmäisen kerran 2003.

Luin Vladimir Nabokovin kirjan Kalvas hehku 13.2.2015 ensimmäisen kerran. Olen varmaan pitänyt kirjasta, kun ei ole mitään negatiivista mielikuvaa. Neliosaisen runoelman neljä laulua luin rauhallisesti, välillä ääneen ja yritin saada tuntuman runon rytmiin, mutta tuntuma jäi ”siksakiksi”. En oikein pitänyt

Pale Fire on kirjan alkuperäinen nimi. Kommentaariosuus ei innostanut. Luin Kalvaan hehkun nyt toisen kerran, mutta aion lukea joskus kolmannenkin kerran. Ajattelin myös, että pilkkaako kirjailija lukijaa?