Pakkasessa päättyy tämän vuoden tammikuu.
Tänään aamulla oli kaksikymmentäkaksi astetta pakkasta Luumäen Taavetissa.
Postauskuvana on viuhka kirjoja sohvalla Helenan värikkäiden käsitöiden taustaa
vasten. Eilen kävelimme aamulenkin Uron suuntaan, niin kuin Helena mielellään
sanoo, eli kuljimme Kivimäkeen ja takaisin kirjastolle, jossa minulla oli
noudettavana Haruki Murakamin teos Suuri lammasseikkailu. Olen lukenut muutamia
Murakamin kirjoja, mutta en tätä. Eilen aamulla Helena piirsi luonnoksia ja
tapaili tekstiä vanhalla läppärillään, jossa on sama word-kirjoitusohjelma,
joka on minullakin. Helena teki muistiinpanoja tulevaa Alamaailma-postausta
varten. Eilen aamulla muokkasin Tipit -tarinan loppupuolella olevia
repliikkejä, poistin toisteisia sanontoja ja sovitin tilalle uutta ja parempaa.
Aloin lukea tekstiä läpi ennen päiväunia ja jatkoin iltapäivällä luettuamme
ensin ääneen vajaat kolmekymmentä sivua Don DeLillon romaania Alamaailma. Sain
luettua Tipit -tarinan iltakuuteen mennessä. Nyt se on siinä tilassa, että
annan sen huilia vähän aikaa ennen kuin luen uudestaan. Eilen illalla katsoimme
jääkiekkoa, Lukko vastaan HIFK, jonka Lukko voitti 6-2. Pelin jälkeen katsoimme
vielä Jaakko Keson Amerikka-ohjelmaa. Sattumalta löytyi jakso, jossa oli suomalainen
amerikkalaisen jalkapallon pelaaja muistaakseni Alabamassa, yliopistotasoinen
nouseva lupaus, joka tavoittelee päästä nfl:ään.













Ei kommentteja:
Lähetä kommentti