Kaunis kesäpäivä

sunnuntai 11. tammikuuta 2026

Taavetissa

    








Yhdeksän astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuva on otettu eilen päivällä. Lounaana on lautasella vasta uunista otettu kangastattipizzan pala, jossa lisukkeina tonnikalaa ja kirsikkatomaatin puolikkaita. Taikinapohjan Helena vaivasi itse. Eilen oli tuulinen pyrypäivä. Kävelimme kauppareissulla Linnalantietä Kivimäkeen Rapparinkujan tienhaaraan ja palasimme samaa tietä takaisin ja kävimme kirjastossa selaamassa päivän lehdet ja jatkoimme kaupalle. Helena teki eilen akvarelleja aamulla ja myös kuunnellessaan, kun luin loppuun ääneen Margaret Atwoodin romaanin Sokea surmaaja. Ensimmäinen ääneen luettu kirja tänä vuonna. Tarina tuli päätökseensä ja kirjailija sovitti myös hienon lopun siihen. Kirjoitamme piakkoin erillisen postauksen Sokean surmaajan luku- ja kuuntelukokemuksesta ja liitämme mukaan vertailuksi lukukokemukset Don DeLillon kirjasta Cosmopolis ja Vladimir Nabokovin teoksesta Kalvas hehku. Helena aloitti eilen Cosmopolisin. Muokkasin eilen aamulla Tipit -tarinaa. Illemmalla luin loppuun Isaac Bashevis Singerin kirjan Kaksi maailmaa alkuosan Nousee päivä, laskee päivä. Singer kuvaa hyvin. Eilen iltamyöhään näimme myös nhl-jääkiekkoa, Boston Bruins vastaan New York Rangers. Ottelu päättyi 10-2.




































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti