Viisitoista astetta aamulla Luumäen
Taavetissa. Postauskuvana on jääkukkia parvekelasissa. Ulkoilimme eilen, vuoden
ensimmäisenä päivänä sen verran, että kiersimme kaupalle Patteritien kautta.
Purettu rivitalo oli poissa. Lumi oli peittänyt sen kohdan, joten purkupaikalla
ei ollut muuta nähtävää kuin pelkkä, tasainen lumikenttä. Eilen aamulla Helena
piirsi ja katsoi sarjoja läppäriltä. Minä muokkasin Tipit -tarinaa. Huomasimme,
että Matti Kassilan elokuva Komisario Palmun erehdys tuli televisiosta puoli
yhdeltä iltapäivällä, joten katsoimme sen. Netin mukaan elokuva on
katsottavissa myös Yle Areenassa ja jatkossa koko vuoden ajan, mutta
uumoilimme, että tieto voi olla virheellinen. Tapahtuuhan tietotekniikassakin virheitä.
Esimerkiksi heili-kirjaston sivuille ei ole päässyt viime päivinä. Tai me emme
ole jostain syystä päässeet. Iltapäivän elokuvan takia siirsimme päivätorkut
tavanomaista myöhemmäksi ja luimme ääneen sen jälkeen vain kolmekymmentä sivua
Margaret Atwoodin romaania Sokea surmaaja. Hienoa kerrontaa ja herkullisia
henkilöhahmoja. Draama elää. Eilen illemmalla Helena luki Elina Saksalan kirjaa
Atte Blom, Mies Love Recordsin takana. Helena luki välillä valikoituja otteita minulle.
Atte Blom oli tekemisissä monien julkisuudessa loistaneiden muusikoiden kanssa
ja niistä yhteyksistä kehkeytyi kaikenlaisia sattumuksia ja kaskuja. Minä
herkuttelin Don DeLillon kirjalla Cosmopolis.








Ei kommentteja:
Lähetä kommentti