Kaunis kesäpäivä

maanantai 5. tammikuuta 2026

Taavetissa

    










Vuoden toinen viikko alkaa kylmänä. Nyt maanantaiaamuna pakkasta on kaksikymmentäneljä astetta Luumäen Taavetissa. Eilen meillä kävi nuori, hyvä ystävä kylässä Helsingistä flixbus-kyydillä. Postauskuvana on hänen tuliaisena tuoma saintpaulia. Julkisessa liikenteessä ei ollut eilen, sunnuntaina vaihtoehtoja valittavana, joten vieraamme tuli yhden jälkeen ja lähti takaisin ennen viittä. Olimme tavanneet edellisen kerran vuosi sitten, joten tarinaa ja kuulumisia riitti. Menimme vastaan kylälle, kun hän saapui ja saatoimme taas pysäkille viideksi. Eilen tuli ulkoiltua kolme kertaa, sillä kävimme aamupäivällä kaupassa. Pakkasta oli silloin reilu kymmenen astetta, kylmä virtaus kävi pohjoisesta ja lunta satoi ja pyrytti hiljakseen. Vanhan ajan perinteinen talvipäivä. Muokkasin eilen aamulla parin tunnin ajan Tipit -tarinaa. Kaupasta tultua otin kuvia kirjankansista ja laitoin tämän päivän postaustekstin alulle. Helena teki eilen aamupuolella enimmäkseen ristikoita. Hän valmisti korvasienipiiraan lounaaksi. Emme ottaneet päivätorkkuja. Luimme sen sijaan aterian jälkeen ääneen kymmenen sivua Margaret Atwoodin romaania Sokea surmaaja. Lopun iltapäivää kului kahvipöydän ääressä tarinoiden. Alkuillasta saunoimme ja katsoimme sen jälkeen televisiosta Jacksonville Jaguarsin ja Tennesee Titansin välistä nfl-jalkapallo-ottelua. Kotijoukkue voitti 41-7.







































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti