Kaunis kesäpäivä

maanantai 12. tammikuuta 2026

Taavetissa

    










Kahdeksan astetta pakkasta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on talvinen idylli taajaman päätien varressa, kuva otettu eilen kaupalta palatessa. Koko päivän satoi vähän lunta. Helena laittoi eilen vaihteeksi akvarellivärit pois ja otti värikyniä tilalle. Teroitin niitä hänelle puukolla. Minä muokkasin eilen aamupuolella ja alkuillasta Tipit -tarinaa. Aloitimme iltapäivällä uuden kirjan luvun ääneen, Don DeLillon romaanin Alamaailma. Helena piirsi ja kutoi kuunnellessaan. Hän luki myöhemmin DeLillon kirjaa Cosmopolis, mutta enemmän aikaa hän katsoi sarjoja läppäriltä ja ratkoi ristikoita. Minä aloitin Isaac Bashevis Singerin Kaksi maailmaa -teoksen jälkimmäisen osan Illan tullen, yön pimeten. Luin eilen kahdeksankymmentä sivua. Illalla emme nähneet nfl-jalkapalloa. Ilmeisesti kanavia vilisevässä televisiossa ei ole toimivaa kanavaa näyttää sitä. Sitten on, kun maksaa lunnasrahat. Tai ehkä on. Näitä muutoksia riittää. Onkohan sen nimi teevee- ja kanavauudistus? Mitä tarkoitusta se palvelee? Ei ole tietoa, kun ei ole ollut kiinnostusta seurata päätöksentekoa.





























Ei kommentteja:

Lähetä kommentti