Kaunis kesäpäivä

keskiviikko 26. elokuuta 2026

Taavetissa

    










Kahdeksan astetta aamulla Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on vanhan hiekkakuopan laita. Eilen aamulla, kun olimme tulossa kuutostien alikulkutunneliin, näimme kissan seisovan tunnelin toisessa päässä. Se siirtyi lähestyessämme tunnelinsuun vierustan ruohoihin tiealuetta reunustavan verkkoaidan tuntumaan ja paneutui sinne matalaksi. Teimme lenkin sähkölinjan vierustan metsässä kulkevaa polkua ja jatkoimme alas hiekkakuopalle. Helena jäi odottamaan, kun kuljin Nikinojan notkon sammalikossa ja rinteessä. Keräsin kanttarelleja, suppilovahveroita, rouskuja ja tatteja. Kuivatettavaa tuli kuivurin täydeltä. Kirjoitin eilen kaksi sivua Näköala -tarinaa. Helena kutoi ja katsoi samalla sarjoja läppäriltä. Hän luki loppuun kesken olevan Eeva Joenpellon romaanin Elämän rouva, rouva Glad ja alkoi lukea Joenpellon teosta Neito kulkee vetten päällä. Minä luin loppuun Marianne Alopaeuksen kirjan Pimeyden ydin. Pidin. Laitan kirjasta vielä yhden sitaatin, suluissa olevan mietelmän – jota olen itsekin ajatellut – sivulta 206: ”Ja mitä on se mitä minä en tällä hetkellä näe – mitä tulevaa me emme tässä hetkessä näe? Välistä tämä on ainoa asia minkä tahtoisin tietää: mitä tässä ajassa on, silmiemme edessä, semmoista joka kerran pistää selvästi meidän lastemme ja lastenlastemme ja lastenlastenlastemme silmiin, vaikka me emme käsittämätöntä kyllä ole sitä nähneet.” Eilen illalla istuimme parvekkeella auringon laskettua odottamassa, että tähdet ilmestyivät taivaalle ja kuu nousi puitten takaa. Näimme peräkkäisten tähtien lentävän kesäkolmion tähtien välistä, kaikki samaa reittiä. Päättelimme, että se oli jokin tähdenlentoparvi, jonka läpi kotiplaneettamme vaelsi.


























































2 kommenttia:

  1. Te olette kyllä metsän vakituiset asiakkaat, sienetkin esittäytyvät ja tervehtivät nimeltä. Mukava että pidit Alopaeuksen kirjasta.

    VastaaPoista
  2. Kiitos kommentista. Marja- ja sieniaikaan pyrimme käymään joka aamu metsässä. Sen jälkeen on vuorossa muita pieniä lenkkejä. Marianne Alopaeuksen kirja oli niin vakava ja tosissaan kirjoitettu, että siitä joko piti tai halusi unohtaa sen. Hauskaa illan jatkoa sinne Ruotsiin.

    VastaaPoista