Terveisiä Taavetista

    

Tänään postauskuvana on omenankukka ja eilen oli kukkimaan alkava lupiini. Lupiineista ja lupiinien hävittämisestä on puhuttu vuosia. En ole kovin vakuuttunut luonnon muokkaamisen tarpeellisuudesta. Luonto selviytyy, mutta ihminen on talouden rajaamassa karsinassaan. Omassa kirjoitusprojektissani saavutin eilen sadan sivun rajan. Aloitin käsikirjoituksen huhtikuun kahdeskymmenesneljäs päivä. Päivärutiinini alkaa aamulla ennen kuutta, kun kirjoitan päivän postauksen, johon olen saattanut tehdä mainintoja jo edellisenä päivänä. Lähetän postaustekstin Helenalle ja hän lisää siihen kuvan tai kuvat ja minä siirryn käsikirjoitukseeni. Ehdin työstää sitä puoli tuntia, tunnin, kenties kauemminkin ennen kuin lähdemme aamukävelylle ja kauppa-asioille. Kun palaamme kotiin, uppoudun taas omaan tekstiini ennen ruokailua, sitten seuraa päivänokoset ja päiväkävely, vielä puoli tuntia koneella käsikirjoituksen parissa, kirjoitan päiväkirjaotteen, talletan muuttuneet tiedostot tikulle ja vaihdan kaunokirjoitukselle eli kirjoitan käsin toista päiväkirjaa vihkoon ja osoitan ne Helenalle. Iltapäivällä luen, eilen pääosin Doris Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret, eilen myös Sienilehteä ja Umberto Econ Prahan kalmisto -romaania. Saunoimme. Iltaviimeiseksi katsoimme jalkapalloa: Tanska voitti Ranskan tämän kotikentällä. Pelin jälkeen vietimme hetken parvekkeella. Kuunsirppi näkyi vaalealla taivaalla. Helena lukee edelleen James Joycen Odysseusta.

Terveisiä Taavetista

   

Uefa Nation Leaguen jalkapallokierros käynnistyi eilen. Samoja pelaajia kuin talvikauden seuraotteluissa, nyt maajoukkueissa. Tosin yksi pannaan julistettu on poissa, pelit peruttu. Yksi leikkikaveri vähemmän urheilun hiekkalaatikolla. Hoh hoijaa. Sataa suhjuttaa Luumäen Taavetissa. Eilisen jälkeen uusin käsikirjoitukseni on sivulla 97. Helena nautiskelee yhä Pentti Saarikosken suomentamasta James Joycen Odysseuksesta, joka ilmestyi pyöreästi sata vuotta sitten, yhden maailmansodan raunioissa ja toista tuhoa valmisteltaessa ja odoteltaessa. Joyce eli mielessään Irlannin Dublinissa, mutta todellisuudessa Pariisissa, Triestessä ja missä milloinkin. Kirjailija kirjoitti vaihtoehtokirjallisuutta ja on ihme, että hänenkin teoksensa on julkaistu. Joku voisi väittää, että maailmankirjallisuudesta puuttuisi jotain ilman Joycea. Minä luin eilen kymmeniä sivuja Doris Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret, joka tarina sijoittuu vuoteen 1948. Siinä on alussa sähkökatkos Lontoossa ja kotiäiti yrittää saada veden kiehumaan kattilassa kolmijalalla nuotiotulella. Sodan jälkeen. Lessingin Sommaren före mörkret on toinen kirja, jota luen häneltä, mutta tuntuu siltä, että saatan lukea lisää niitä. Kirjailija tekee vakaita huomioita. Umberto Eco kuljettaa omaa tarinaansa vielä vanhemmassa ajassa ja taitaa leikitellä sillä, kirjoittaa verestykseksi vanhaa historiaa ja anekdootteja ja haastaa ainakin minut kysymään, pohjaako tämä stoori johonkin fakta-aineistoon? Hyvää tekstiä sinänsä. Hauskaa, että Prahan kalmisto -teoksessa on vanhaa kuvitusta mukana.

  

 

Terveisiä Taavetista

    

Tänä aamuna alkoi sataa viiden jälkeen Luumäen Taavetissa. Talon lämpömittari näytti yhtätoista astetta. Ulkoiselta kiintolevyltä löytyi muutaman vuoden takainen kännykkäkuva pienen otuksen pääkallosta hiekkakasan päällä. Siinä vierellä oli hiekkarinteeseen kaivettu sisäänmenoreikä ja jokunen metri sivumpana toinen kulkureitti. Eilen luin iltapäivällä ensin Lessingiä, sitten Ecoa, vaihdoin Lessingiin ja iltaviimeiseksi palasin Ecoon. Fontti on Econ teoksessa isompaa, joten siihen siirtyy mielellään, kun silmät alkavat harittaa. Illan päätteeksi katsoimme muistaakseni Jane Campion ohjaamon lännenrunoelman, jossa ei ollut pyssynpauketta, mutta tyypillistä ihmisuhteiden hankausta, hyviä maisemakuvauksia ja pukeutumismalli oli arkinen ja luonteva. Jalkapalloa ei näytetty maksuttomilla kanavilla. Helena jatkaa Bloomin päivämatkaa. Joycen Odysseus on ilmoitushankkija Bloomin päivänmatka Dublinissa kesäkuun kuudestoista vuonna jotain. Olikohan se 1904. Päivämäärästä on yli sata vuotta. Ylioppilas Schaumann ampui silloin kenraalikuvernööri Bobrikovin Suomen maassa, jonka itsenäisyyden alku odotti vasta vaikeaa alkuaan. Luumäen Lehdessä oli maininta, että Suomen Lipun päivänä on juhla Itsenäisyydentiellä.

Terveisiä Taavetista

    

Kesäkuu alkaa. Viikko puolessa ja kohta loppuu koulut. Aurinko paistaa. Helenan kesäkirja Joycen Odysseus näkyy olevan hänellä puolessa välissä. Hän keksi huvikseen verrata minua Bloomiin, Odysseuksen päähenkilöön. Oho, sanoin. Eilen luin loppuun Jorma Korpelan Tohtori Finckelmanin. Se oli kahdeskymmenesseitsemäs lukemani kirja tänä vuonna. Joukossa on ohuita runokirjoja ja kokonaisia romaanisarjoja. En tee mitään ennätystä, merkitsen vain tapahtunutta muistiin. Aloin lukea eilen vielä kahta muuta kirjaa, Doris Lessingin Sommaren före mörkret ja Umberto Econ Prahan kalmistoa. Lainasin jälkimmäisen eilen kirjastosta. Kirjat ovat sellaisia, vinkkaavat tulemaan luokseen ja tarttumaan niihin. Hain Paloheimon kirjaa Kollaa kestää, mutta sitä ei osunut silmään sotakirjahyllyssä ja kun uutuushyllyssä ei ollut mitään, joka olisi kaapannut hihasta kiinni, astuin ensimmäiseen kirjahyllyvälikköön ja Econ teoksia oli siinä valmiina lainattavaksi. Luin muutaman sivun kummastakin näistä kirjoista ja molemmat olivat tasokkaampia kuin Korpelan teksti. Meillä on hyllyssä omia Lessingin kirjoja, sekä suomeksi että ruotsiksi ja yksi englanniksi. Verestän ruotsia jo siitäkin syystä, että olen kirjeenvaihdossa yhden ummikkoruotsinkielisen ihmisen kanssa ja kirjoitan hänelle kirjeitä kahdesti vuodessa syntymä- ja nimipäiväksi. Toivotan onnea ja kerron kuulumisia. Lessingiltä olen lukenut aiemmin originaalina kirjan The Golden Notebook. Tulee luettua uudestaan. Koska Luumäen pääkirjasto Taavetissa poistaa välillä kirjoja varastosta, meillä on nykyisin sama kirja myös suomen kielellä, Kultainen muistikirja.

Terveisiä Taavetista

   

Toukokuun viimeisen päivän aamu. Näin juuri keittiön ikkunasta, kun kaksi joutsenta lensi tästä yli. Lämpötila Luumäen Taavetissa on kymmenen astetta. Kolme metriä tuulta idästä ja ennusteessa luvataan päivällä sadetta. Eilen edistyin neljä sivua uusinta käsikirjoitustani. Se on muokkaantumassa sivulla 86. Kirjoitin eilen ensin noin kolme sivua jatkoa tarinaan ja päivemmällä lisäsin noin sivun tarinan väliin. Luin sata sivua Jorma Korpelan kirjaa Tohtori Finckelman. Meillä on siitä WSOY:n taskukirjaversio, näkyy olevan toinen painos. Kirjaston sivuilta näin, että kirjasta on otettu kolmas painos vuosituhannen vaihteen aikoihin. Korpelan kirjailijanaika sijoittuu samaan aikakauteen kuin vaikkapa – Leo Kalervo, Marko Tapio, Veijo Meri, Väinö Linna ja Kalle Päätalo, jotka viisi viimeksimainittua ovat jääneet selvemmin ja ehjempinä mieleen. Korpela jää näiden suuruuksien varjoon, jää kummajaiseksi. Finckelman on veijariromaani, mutta sen henkilöhahmot maistuvat minusta paperisilta, kliseiltä. Kielellistä nokkeluutta ja osaamista on, mutta niin olettaakin akateemisesti sivistyneeltä opettajalta. Mikään Finckelmanissa ei viittaa sen koommin Toivakkaan kuin Kuopioon. Jokin maaseutupaikka ja jokin pikkukaupunki, maa Suomi, vaikka sekin voisi olla mikä hyvänsä maa tai ei maapallolla ollenkaan. Ehkä vain ajatuksissa, anekdoottina. Saan luettua kirjan tänään loppuun. Helena odottaa mielenkiinnolla, mitä alan lukea seuraavaksi? Tiedän ja en tiedä, katsotaan. Helenalla on Joycen Odysseus tukevasti menossa. Hän näkee siinä yhtymäkohtia nyt Finnegans Wake -teokseen.

 

Terveisiä Taavetista

    

Johan oli kisat. Suomen miesten jääkiekkomaajoukkue voitti kotikisoissa maailmanmestaruuden. Pelimiehiä. Eilisen juhlan jälkeen arkiaamu koittaa kesäisen päivänpaisteisena. Talon mittari näytti aamuviidensilmilläni kahdeksaa astetta, mutta tiesin, että anturiin paistoi aurinko. Eilen iltapäivällä luimme molemmat omia lukukirjojamme, Helena Joycen Odysseusta ja minä Jorma Korpelan kirjaa Tohtori Finckelman. Eilisessä Terveisiä Taavetista -postauksessa tuumin, mahtaako Finckelman johdattaa lukumieleni Toivakan Vanhan pappilan maisemiin ja eilen illalla, kun olin lukenut kirjan puoleen väliin, totesin, että ei. Voi kysyä myös, mitä lukeminen on, mitä siinä tapahtuu tai mitä päässä tapahtuu lukiessa? Lukiessani Proustia olen kaiken aikaa osittain Toivakan Vanhan pappilan maisemissa. Niin oli tänä kevätkautena ja niin oli myös vuosi sitten, kun luin kirjan edellisen kerran. Jorma Korpelan Tohtori Finckelmania en yhdistä mihinkään konkreettiseen maisemaan. Lukukokemusessani olen jossain epämääräisessä paikassa. Tietenkään en valitse mitään tietoisesti enkä pysty siltä osin ohjailemaan mieltäni. En voi päättää sijoittavani lukemani johonkin paikkaan. Lukumaisemani ovat kuin unta. Niitä on toisinaan ja toisinaan ei. Väliin olen selvästi jossain olemassaolevassa näkymässä, mutta usein ei piirry päähän mitään niin selvää eikä täsmällistä.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen käki kukkui aamulla, kun kävimme kaupassa ja päivällä jälleen, kun kiersimme lenkin metsän kautta. Illalla pääsimme seuraamaan Mestarien liigan loppuottelua Pariisissa. Real Madrid voitti Liverpoolin yksi nolla. Helena alkoi lukea James Joycen kirjaa Odysseus. Meillä on se Pentti Saarikosken suomennoksena. Ihanaa lukea sitä, Helena kehui. Erilaista kuin Ellroy ja Cornwell. Ostimme kirjan aikoinaan Helsingin Kampintorilla olevasta antikvariaatista. Kirja oli erään pikkutytön leikki, kun hän tuli meille vieraaksi viikonloppuina. Tyttö otti kirjan kainaloonsa ja kuljetti sitä mukanaan. Minä luin loppuun Tolstoin Kasakat, joka oli kohdakkoin ihan hyvä, varsinkin, koska siinä kuvattiin kahdensadan vuoden takaista aikaa, mutta silti selvästi nuoruuden työ. Otin uudeksi lukukirjaksi Jorma Korpelan romaanin Tohtori Finckelman. Kirjan ensimmäinen painos on julkaistu vuonna 1952. Kirjailija on syntynyt Toivakassa. Hän oli virsirunoilija Simo Korpelan poika. Kun luin kevättalvella ja kevään mittaan Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, olin siinä Toivakan Vanhan pappilan maisemissa. Halusin kokeilla minne lukumieleni kuljettaa minua, kun luen Finckelmania? Olen lukenut sen kerran ennen. Eilen ehdin lukea kolmekymmentä sivua. Vaihteeksi suomalaista kirjailijaa. Toivakassa kukaan ei maininnut missään eikä koskaan Jorma Korpelaa eikä kunnan keskustan tuntumassa lomiaan viettävää Harry Forsblomia, joka oli Helsingin Sanomien toimittaja ja kirjailija.