Eilen illalla seurasin katuliikennettä. Kasvot kuumottivat ulkoilusta. Eilen ajelimme ratikalla. Matkalipun lunastaminen onnistui. Kävimme Kalliossa ja sieltä Jätkäsaareen, jossa poikkesimme viimeksi toissa kesänä. Rakennuksia on tullut huimasti lisää.
Toinen päivä matkalla. Eilen kävimme haistelemassa meren rannalla. Jo siltä varalta, jos tänään sataa. Tänä aamuna, kun heräsimme, ikkunassa oli vesipisaroita ja asvaltti oli märkä sateen jäljiltä. Eilen kiersimme Punavuorta ja Eiraa. Meillä oli eri vaihtoja minne mennä syömään, mutta erehdyimme: kuppilat olivat lopettaneet, Kyllin hyvä elämänikä sitten. Illan lepäsimme hotellihuoneen sängyssä ja katsoimme jalkapalloa. Pohjanpalo maalasi kahdesti.
Hietalahden torilla nautimme jäätelötötteröt, Helena vaniljaa ja minä lakritsilla maustettua. Hotellin ravintola on yllättäen kesäterässä eli joudumme menemään ulos syömään. Kiersimme Punavuorta kulkien katujen varjoisia laitamia. Yksittäisiä puutaloja on jäljellä.
Harjoittelen postausta kännykällä. Huomenna lähdemme minikaupunkilomalle Helsinkiin. Kaikkea muistettavaa ja mukaan otettavaa on niin paljon, että kaksi reppua ei riitä.
Unohdin mainita, että Suomen miesten jalkapallomaajoukkue pelasi pari päivää sitten ensimmäisen ottelunsa Nations Leaguessa. Tasapeli. Ensimmäinen piste ansaittu. Johtuiko unohdus kisaväsymyksestä? Vai johtuuko se politiikanteosta joukkueurheilussa? Ehkä ymmärrän väärin rehdin urheilu- ja kilpailuhengen tai katson asiaa väärin lasein? Hyvä, että sain tämän selväksi itselleni: Tulos riippuu tarkastelijasta. Silti västäräkki keikutteli pyrstöään nummella. Suopursu kukki ja päivänkakkarat ovat nupuillaan. Ensimmäinen niittyleinikki kukassa ja hevoskastanjan koreat kukinnot avautuvat. Helena tuli eilen iltapäivällä kysymään minulta, kun luin parvekkeella Lessingiä: ”Mitä mä nyt teen?” Se tarkoitti, että hän oli lukenut Joycen Odysseuksen ja haikaili, minkä kirjan ottaisi sen jälkeen? Se ratkesi vasta saunan löylyissä: J.L.Runebergin Vänrikki Stoolin tarinat. Runoelma kertoo Suomen sodasta 1808–09, jonka hävityn sodan seurauksena Ruotsi luovutti Suomen Venäjälle. Suurvaltapolitiikkaa. Suomi sai kunnian olla tekemässä sitä ja osallisena. Kiilapoikana isoisten painissa. Luin eilen vain Lessingin kirjaa Sommaren före mörkret. Nainen on yksin hotellissa Lontoossa. Hän on laihtunut seitsemän kiloa, mutta ei pysty syömään. Hän hakee halvemman, väliaikaisen asunnon, yhden huoneen nuorten marihuanakommuunissa.
Eilen Suomen Lipun päivänä oli asiaankuuluvasti suomalainen kesäsää ainakin Luumäen Taavetissa: Vettä ja aurinkoa ja lämpötila reilussa kymmenessä asteessa. Ahomansikka kukki tienpenkereessä. Eilen luin vaihteeksi yhtä kirjaa iltapäivällä ja illalla, Doris Lessingin Sommaren före mörkret -teosta. Tekstistä ja tarinasta tuli mieleen Ernest Hemingway. Mitä samaa näissä kirjailijoissa on? He ovat vakavissaan ja tosissaan. He ovat sanomassa jotain olennaista. He eivät ole kevyitä vitsailijoita. Nämä asiat eivät poissulje sitä, että molempien teksti on kuvaavaa ja kertovaa, nautittavaa. Lessing reissaa tässä fiktiossaan Lontoosta Istanbuliin ja edelleen Espanjaan kuuman elokuun lomakauden alkaessa. Hänen partnerinsa, mies, jonka seuraan hänen ei olisi ehkä pitänyt lähteä, sairastuu ja kun viikkoa myöhemmin päähenkilö sairastuu myös, hän väistyy matkaystävänsä rinnalta ja kiirehtii takaisin kotiin, Lontooseen. Sairaana hän muistaa vasta taksia tilatessaan, että he ovat vuokranneet asuntonsa pois kesäksi ja joutuu etsimään hotellin. Tuli mieleen, että mainitsin jossain aiemmassa postauksessa, että harjoitan tandem-luentaa, kun luen kahta eri kirjaa vuoron perään enkä peräkkäin. Mutta sitähän olen tehnyt kaiken aikaa lukiessani jotain kirjaa ääneen ja väsyttyäni jatkaessani hiljaa itsekseni toista, kesken olevaa kirjaa. Nämä eri kirjat ja tekstit eivät ole häiriintyneet eivätkä menneet sekaisin siitä. Helenalla on jäljellä jotain neljäkymmentä sivua tai vähemmän Joycen Odysseusta. Joko herra Bloom on nukkumassa ja herättänyt vuorostaan Mollyn, jonka ajatukset kehräävät yön kudosta?
