Suo sen suo(1)

    

SUO SEN SUO(1)

 

Joukko tarpoi suolla. Aurinko paistoi vaivaiskoivikkoon, joka soi niukkaa varjoa kulkijoille. Puut rajasivat avointa suoaapaa, maisemaa, joka hehkui ruskan väreissä. Porukka ei kuitenkaan ihaillut sitä, vaan piti katseensa kiinteästi omissa jaloissaan ja edellämenijän kantapäissä. Heidän oli myös määrä pitää silmällä jotain tiettyä kasvia, jonka esiintyminen viittaisi maaperän uumenien rikkauksiin, mineraaleihin. Niin Maximilian oli ymmärtänyt puheista. Paitsi että hän päätteli heidän etsivän ensi sijassa kaivosfirman valtausta, sen rajapyykkejä ja muita merkkejä ja että porukalla oli ehkä tarkoitus rajata jopa oma valtaus. Kaikenlaisia vihjauksia, joista voi tehdä omia päätelmiään.

Cesium vai oliko sen aineen nimi Cerium? Iridium? Vai jokin muu? Maximilianilla ei ollut tarkempaa tietoa. Hän oli vanha tekijä, konkari, ollut mukana monissa mielenosoituksissa, mutta tämän kaiken vasta kuulemansa hän kuittasi mielessään lainausmerkein.

Kunhan puhuvat. Näkee ajastaan.

Mitään merkkejä muista mahdollisista kulkijoista ei ollut ilmaantunut heidän reitilleen. Ei tähän mennessä.

Muutamat porukasta olivat ottaneet mukaan varsinaisen retkivarustuksen lisäksi myös aseita tai sellaisiksi luokiteltavia tarvekaluja, kirveitä, vesureita, lapioita ja pitkävartisia nuijia. Kertulla, joukon pienimmällä naisella, oli teräsrunkoinen jousipyssy. Jos se oli terästä? Ehkä ennemmin hiilikuitua. Jotain vahvaa ja kestävää, mutta kevyttä. Niin tai näin Maximilian ei ollut malttanut olla naljaisematta: - Oliko Koijärven veteraaneilla aseita? Tuli mieleen.

Hän ei ollut saanut vastausta.

Lämpötila oli pysytellyt menneen viikon niukasti nollan yläpuolella öisin ja päivisin lämpö kohosi ylimmillään lähes kahteenkymmeneen asteeseen. Tämä päivä oli samanlainen, harvinaisen lämmin syksyksi. Olisi voinut luulla elettävän yhä myöhäiskesää.

Heidän joukossaan oli kaikkiaan kuusi naista ja neljä miestä ja joista muut kaikki olivat kahdenkymmenen ja kolmenkymmenen väliltä, mutta Maximilian yksin yli viidenkymmenen. Heidän eräoppaansa, tavallaan. Tai sitten maskotti.

Pientä känää ja antipatiaa oli syntynyt, varsinkin Kertun ja Maximilianin välille. He olivat ajautuneet viime tauolla joutavaan kiistaan ja Maximilian oli tuntenut sen jälkeen tarvetta hieroa sovintoa. Pienessä porukassa on hankalaa ja keljua, jos välit ovat huonot ja tulehtuneet.

Maximilian rykäisi ja korotti ääntään: - Kerttu!

Hän huhuili ohi muun jonon, Aulin ja Jaanan, jotka astelivat heidän välissään.

- Kerttu hei, kuule, kuuletko, oletko punninnut, paljonko sun jousesi painaa?

- En ole, kuului vaimeana saappaiden moniäänisten kurahdusten oheen. - Mitä sitten?

- Olen kiinnostunut.

Ei vastausta. Maximilian näki mielessään Kertun kasvot, näki ja kuvitteli kuinka niille nousi sama kyllästynyt ilme, jonka hän oli jo kertaalleen aiemmin nähnyt. Kuvitelma ei erityisemmin houkuttanut eikä yllyttänyt jatkamaan, mutta Maximilian ei saanut pidäteltyä itseään: - Olen pahoillani. Oikeasti. Siitä epäsovusta. Pyydän anteeksi. Tiedät mistä puhun?

- Pieni aavistus on. Nokertelija.

- Ota iisisti. En ala uudestaan siitä, Maximilian jatkoi ja pahoitteli. Vakuutti. - Myönnän, teillä on ajatusta asiassa.

- Miksi sä sitten aina vaan jatkat ja soitat suutasi? Jatkat sitä. Oli suuri erehdys ottaa sut mukaan.

- Ei ollut. Te tarvitsette oppaan.

- Mihin muka? Jos sanon suoraan, sä et kuulu joukkoon.

Muut jonossa eivät ottaneet osaa sanailuun, kuuntelivat vain vaiti kulkiessaan. Näiden kahden ihmisen kiista ei ilmeisesti kiinnostanut eikä ylittänyt mitään mielenkiinnon kynnystä.

- Harmi kuulla, Maximilian vastasi.

- Meillä on välineet suunnistamista varten...

- Jotka voivat pettää... Anteeksi. Luulen, että keskeytin sinut?

- Keskeytit. Kyllä. Niin teit.

- Paha tapa. Ai, kun paha.

- Selviät siitä.

Kerttu jätti lopun sanomatta ja heitti sen sijaan silmäyksen jonon sivuitse taakseen, peränpitäjänä seuraavaan Maximilianiin.

Maximilian huomasi sen. - Tuli perille, hän vastasi. - Miten jatkaisin tuon lauseen. Vaikka: Selviät siitä - kun aika jättää. Tiedän, että elän lisäajalla. Kaikki yli viisikymppiset ovat lisäajalla ja heistä pitäisi päästä. Taakkaa ja turhaa painolastia.

- Älä vääntele. En mä niin sanonut.

- Et. Puhuin vain yleisesti.

- Säästä voimiasi.

- Joo. Niin teen.

- Hyvä. Meinaan vaan, ettei tarvitse ruveta sua kantamaan. Muun harmin lisäksi.

Sinikka jonon alkupäässä naurahti lyhyesti. Maximilian tunnisti hänen äänensä.

- Nasevasti sanottu, hän tunnusti.

- Eikö?

Maximilian pääsi viimein kysymään varsinaisen asiansa eli hän ehdotti ja tarjoutui kantamaan joko Kertun jousta, viinikoteloa tai tämän selkäreppua omansa lisäksi. Hyvitykseksi. Kädenojennuksena. Rauhantarjouksena.

- Puhutko tosissasi? Kyllä mä kannan varusteeni.

- En epäile. Ehdotin vain.

- Suurkiitos tästä ajattelevaisuudesta. Olen otettu.

- Ei mitään.

Kerttu oli sekä joukon lyhin että muutenkin heiveröinen. Teki ulkonaisesti heiveröisimmän vaikutuksen. Maximilian arvioi, että nainen pärjäsi ja oli pärjännyt tähän asti pelkällä pahalla sisullaan.

Siitä juuri hän oli saanut typerän kimmokkeen ja harhautunut puhumaan läpiä päähänsä sillä edellisellä tauolla. Tyhmyyttään: - Oletko sä huonolla tuulella, myrrystuulella? Ettei vaan ole räntäpäivät?

Muuta yhtä kehnoksi luokiteltavaa Maximilian ei ollut päästänyt suustaan, mutta häntä harmittivat nämä sanansa. Hän katui niitä ja oli katunut heti, kun tajusi mitä tuli letkautettua. Hän arvasi, ettei niitä ymmärretty eikä oivallettu, ei minään vitsinä eikä kevennyksenä niin kuin hän oli tarkoittanut.

- Idiootti, Kerttu oli vastannut leikittömästi. - Tuki sovinisti suusi.

Siihen heidän suukopunsa oli päättynyt sillä erää, mutta lataus oli jäänyt jäljelle ja kaihertamaan eikä se ollut vieläkään lauennut.

Tilkankadulla

    

Märkää ja sateista. Merimetso levitteli siipiään eilen viemärityömaan suojapuomilla Helsingin Pikku Huopalahden rannassa. Emme ole nähneet täällä näitä lintuja ennen. Olimme sopivasti kävelemässä rantaraitilla iltapäivällä, kun sade oli tauonnut ja huomasimme tämän kookkaan linnun. Aamupäivällä eilen pidimme sadetta ja teimme omiamme. Helena luonnosteli korppia siitä kuvasta, jonka sain otettua aikoinaan heinäkuun lopussa Espoon Lakiston metsässä. Sen lisäksi Helena teki jonkin akvarellin. Välillä hän pelasi pasianssia pelikorteilla ja virkkasi. Minä työstin Kiipeli -aihetta. Sitä on neljä sivua. Luin neljäkymmentä sivua Marguerite Youngin teosta Miss MacIntosh, My Darling. Mitä sä sitten luet, kun tuo loppuu? Helena kysyi. Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista odottaa. Varasin lisäksi kirjastosta Raymond Carverin runoteoksen Rivi riviltä, lyönti lyönniltä: valikoima runoja. Helenalla on kesken Jarkko Sipilän jännäri Syvälle haudattu. Huomenna, sunnuntaina on tarkoitus laittaa pitkästä aikaa julki Kaunis kesäpäivä -blogissa yksi fiktiivinen tarina, Suo sen suo, sen ensimmäinen osa. Tarina on jaettuna kuuteentoista osaan. Laitamme sitä julki kaksi osaa viikossa, joten tätä jatkokertomusta riittää pariksi kuukaudeksi. Suo sen suo -fiktion postauskuvat ovat Helenan tekemiä.

Tilkankadulla

    

Sataa täällä etelärannikolla nyt aamulla viiden jälkeen. Eilen tein metsäreissun Espoon Lakistoon. Kuvasin sammalia. Tein lukuisia eläinhavaintoja. Ensin olivat lampaat laitumella Lahnuksen jälkeen. Bussista jäätyäni oli sammakko tien reunassa asvaltilla. Estin sitä menemästä vilkasliikenteiselle tielle, mutta se oli jo tainnut loukkaantua. Keräsin metsässä puolukoita ja sieniä siinä ohessa. Kuulin korpin äänen ja myöhemmin uudestaan ja silloin näin sen lentävän matalalla metsäaukon yllä. Näyttäytyikö se varta vasten? Iso hämähäkki kiirehti tieltäni, kun poimin puolukoita. Kun olin palailemassa tielle päin puolukka- ja sienipurkkien kanssa, näin tiheämmän puustokohdan takana kauriin seisovan paikallaan. Se oli noin sadan metrin päässä enkä saanut siitä kuvaa. Bussissa, takaisin tullessa olivat ponit tai hevoset laitumella, risteyksen takana ja sänkipellolla yksinäinen, valkoinen joutsen. Etsin myös hirvikärpäsiä odottaessani pysäkillä autoa. Riisuin hupparin ja t-paidan ja kampasin tukan, mutta en löytänyt yhtään. Helena teki eilen aamulla sauvakävelylenkin yksinään. Hän piirsi kotiin palattuaan sammalia lähettämästäni kuvasta. Eilen avasin iltapäivällä Kiipeli -tiedoston. Luin ja muokkasin sen kaikkia kahta sivua ja lisäsin juoniaihelmaa eteenpäin. Helena luki yhden Jarkko Sipilän kirjan loppuun ja aloitti toisen, Syvälle haudattu. Minä luin yli kolmekymmentä sivua Marguerite Youngin teosta Miss MacIntosh, My Darling.

Tilkankadulla

    

Helena piirsi väriliiduilla eilen aamulla loput Suo -tekstiin tulevat postauskuvat. Satoi, joten kävimme kaupalla vasta iltapäivällä. Koristeomenia oli varissut Tilkantorin puista. Kauppareissun jälkeen Helena kuvasi valmiit pastellit ja lähetti kuvat minulle sähköpostiin. Minä sain tai alitajunta tarjosi uuden tekstiaiheen toissailtana saunassa, niin kuin usein käy. Hyvä näin. Oletan, että Marguerite Youngilla oli jotain vaikutusta, sillä näin alkukuvan, jossa on muutama ihminen pitkän linjan bussissa keskellä yötä. Matkin siis. Kirjasin itselleni muistiinpanot ja eilen aamulla naputin kaksi sivua koneelle. Tekstin työnimi on Kiipeli. Helena luki eilen illemmalla Jarkko Sipilän jännäriä Valheen kasvot ja virkkasi telkun ääressä. Minä luin Youngin kirjasta Miss MacIntosh, My Darling hirttäjästä, joka oli palaamassa kotiin reissulta ja jäi samaan majataloon Vera Cartwheelin kanssa. Majatalonpitäjä vakuutti, että Vera saisi nukkua kaikessa rauhassa, mutta keskellä yötä päästään seonnut tohtori, seinän takana yritti häätää vaimovainajaansa huoneestaan.

Tilkankadulla

    

Pilvessä aamuviideltä täällä etelärannikolla. Tuulee. Eilen tiistaina, syyskuun kymmenentenä päivänä kävelimme aamulla Munkkiniemeen kirjastoon ja meillä oli molemmilla päällä shortsit ja t-paidat. Niin lämmintä oli. Tuuli etelästä. Joimme kahvit Ärrän edustalla penkillä ja seurasimme liikennettä. Ratikoita ei kulkenut. Isossa kaupungissa on aina jossain menossa työmaa ja Munkkiniemessä uusitaan ratikoiden johdotusten kannatuspylväitä ja puisto-osasto karsi oksia lehmusten latvoista. Helena lainasi kirjastosta kolme Jarkko Sipilän kirjaa, Valheen kasvot, Syvälle haudattu ja Syy tappaa ja aloitti Valheen kasvoista. Minulle tuli lainaan Ville-Juhani Sutisen Vaivan arvoista. Tekee mieli lukea se uudestaan Miss MacIntoshin jälkeen ja palauttaa mieleen mitä Sutinen kirjoittaa tästä pitkänpitkästä kirjasta. Eilen aamulla kävimme yhdessä läpi Suo -aiheen luonnokset ja pariin tuli pientä muutosta. Iltapäivällä Helena otti väriliidut esiin ja kokeili käyttää niitä vesivärien sijaan. Hän teki seitsemän työtä valmiiksi, kuvasi ne ja lähetti minulle sähköpostiin. Minä luin Vera Cartwheelin muistoja Miss MacIntoshista, kuinka tämä lähti Chicagosta ja eksyi Niagaran putouksille kuherruskuukautta viettävien hotelliin, yksinäinen, naimaton nainen siellä joukon seassa. 

Tilkankadulla

    

Puolukassa eilen aamupäivällä Espoon Lakistossa. Kotoa lähtiessä oli vielä hämärää. Helenalla oli sauvat ja hän jatkoi matkaa rannalle ja minä suuntasin pysäkille. Jupiter näkyi vielä taivaalla, mutta idän taivas rusotti. Auton ikkunasta katselin sumuharsoja maan pinnassa. Kun bussi kääntyi Rinnekodin tienhaarasta, päivä oli valjennut. Kävelin suoraan tietämääni puolukkapaikkaan. Närhi luullakseni toivotti minut tervetulleeksi käheällä äänellään. Poimin kolme litraa marjoja ja kiersin sen jälkeen lenkin metsässä ja löysin kanttarelleja, suppilovahveroita, mustatorvisieniä, vaaleita orakkaita ja haapa- ja kangasrouskuja. Kaksi tattia oli kietoutuneena toisiinsa. Helena piirsi eilen aamupuolella töyhtötiaisia. Hän antoi tarkoituksella Suo -aiheen luonnosten olla. Tänään aiomme käydä niitä yhdessä läpi. Helena luki loppuun Camilla Läckbergin Majakanvartijan. Minä luin eilen kolmekymmentäviisi sivua Marguerite Youngin teosta Miss MacIntosh, My Darling. Kirjailija siirtyi Mr. Spitzeristä käsittelemään Miss MacIntoshia ja ajankohta on siinä hänen ja Vera Cartwheelin viimeiset yhteiset ajat. Miss MacIntosh paljastaa Veralle elämänsä synkkiä salaisuuksia. Olen kirjassa sivulla 1012.

Tilkankadulla

    

Kaksi vuotta sitten tällä viikolla, viikko 37, Kaunis kesäpäivä -blogista tuli blogit.fi:n suosituin kulttuuriblogi. Sen jälkeen suosio on vaihdellut kärkikymmenikössä, mutta aina välillä Kaunis kesäpäivä on palannut takaisin suosituimmaksi. Eilen sunnuntaina vietimme tavallista kulttuuripäivää. Luonto ja sää oli edelleen kesäinen. Teimme kauppareissun rannan kautta Tilkantorille, Haaganpuron vartta Vihdintielle ja Mannerheimintielle kauppaan. Kani tuli kuvaan Korppaanmäentien rinteestä. Eilen aamulla Helena kävi läpi Suo -tekstin luonnoksia. Kaksi niistä oli aiheeltaan sellaisia, että hylkäsimme ne ja Helena piirsi uudet. Minä olen kirjoitellut postausta, aina kun muistuu jotain mieleen ja päiväkirjoja. Luen Marguerite Youngin pitkää eeposta Miss MacIntosh, My Darling. Mitä siinä tulee vastaan seuraavaksi? Helena lukee unilukemisina Leena Lehtolaisen romaania Korkean paikan lumo ja parvekkeella Camilla Läckbergin jännäriä Majakanvartija.