Terveisiä Taavetista

     

Tragedia metsässä vai onko se ruokahetki puiden siimeksessä? Tapahtumapaikalla olevissa sulissa on mustaa ja valkoista, joka tuo mieleen ensimmäisenä harakan tai tikan. Eilen liehui ainakin yksi lippu salossa Luumäen Taavetissa, Tove Janssonin ja suomalaisen taiteen päivänä. Toissapäivänä oli kissojen yö vai menikö se niin? Jokaisena päivänä jotain. Tänään Etelä-Saimaan Keskiviikkonumerossa oli juttu Imatran torimyyjien vessaongelmista ja Newcastlen tautia kanoissa Konnunsuolla. Helena luki Jochen Brennecken kirjan Schlachtschiff ”Tirpitz”, auf Deutsch ja piti siitä. Nyt hänellä on luvussa Sisko Istanmäen Yöntähti. Minä luen Alfred Döblinin kirjaa Berlin Alexanderplatz, joka on ilmestynyt 1929 ja suomeksi 1979. Tästä kirjasta on kuulunut aina jotain ja sellainen herättää uteliaisuutta. Teksti, kirjoitustyyli on toinen kuin esimerkiksi Umberto Ecolla. Berlin Alexanderplatz saa minut ajattelemaan Bertolt Brechtiä, niitä kahta näytelmää, jotka olen lukenut häneltä. Ehkä se on sitä saksalaisuutta tai berliiniläisyyttä. Tänään iltakymmeneltä alkaa UEFA:n Super Cup -ottelu Real Madrid vastaan Frankfurt Suomessa Helsingin Olympiastadionilla.

Terveisiä Taavetista

     

Pilvetön aamu Luumäen Taavetissa. Lämpötila seitsemän ja puoli astetta. Helena on yli puolenvälin laivakirjan, Jochen Brennecken teoksen Schlachtschiff ”Tirpitz”. Minä luin loppuun Umberto Econ Foucaultin heilurin. Se oli kolmas lukemani kirja Ecolta. Ruusun nimi oli siitä ikävä kirja, että siinä kuvattiin kidutusta. Hiljattain luin Prahan kalmisto -teoksen ja se on ollut toistaiseksi paras lukuelämykseni Econ kirjoista. Jos yritän sanoa jotain lyhyesti ylipitkästä ja hajanaisesta Foucaultin heilurista, ymmärsin siinä kerrottavan yhtenä perustavana oivalluksena, kuinka ihminen ei tule kuulluksi eikä häneen uskota, jos hän puhuu väärää asiaa. En tarkoita totta tai valhetta, vaan väärää. Yhteisöllä ja yhteiskunnalla on tabuja, jotka se kieltää, vaikka ne olisivat olemassa ja tosia, koska sitä tietoa ei haluta. Tabun kohteet muuttuvat myös ajan myötä. Esimerkiksi sukupolvi takaperin koulukiusaaminen ei ollut sopiva aihe pitää ääntä. Sellainen kitiseminen oli mamoilua. Jälkeenpäin on vasta ”viisastuttu”. Toinen esimerkki jälkipuheista on ”metoo”: Naiset syyttävät ja tekevät paljastuksia miesten sopimattomasta käytöksestä, eleistä ja sanoista. Maan tapa ja sopivaisuussäännöt ovat muuttuneet tässä asiassa. Tabu -ajattelu on kuitenkin jäljellä: Ei kannata väittää, että sotaan tarvitaan kaksi, koska nykytietoon on olemassa vain yksi syypää. Jaa? Oikea tieto on sitten kai jollakulla mystisellä oliolla, joka siihen uskoo. Toistaiseksi ainakin muuttumaton tieto on ollut kaikilta hakusessa.

Terveisiä Taavetista

       

Kuusi astetta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Illalla kävimme rappukäytävän tasanteelta katsomassa reilua puolikasta kuuta, joka näyttäytyi pilvien raossa, matalalla etelätaivaalla. Illan pimetessä parvekkeella tuli esiin ensin Arcturus ja myöhemmin Capella. Kävimme juuri mustikassa aamuraikkaassa säässä kuutostien takana. Salpausselän hiekkaharjanteella marjat ovat pieniä. Puolukat alkavat punertua. Harjun alla notkelmassa löytyy sammalikosta isoja, mehukkaita mustikoita. Helena lukee Jochen Brennecken kirjaa Schlachtshiff ”Tirpitz”. En ole katsonut sanakirjasta enkä netistä onko Schlachtschiff suomeksi Hävittäjä? Minulla yhä kesken luvun olevassa Umberto Econ kirjassa Foucaultin heiluri oli kuvaus pitkään odotetusta keskiyön messusta Pariisissa, Tekniikan museon kirkkolaivassa heilureineen ja uhreineen. Kirjassa oli esiintynyt muutamia sellaisia henkilöitä, jotka olivat tässä tilaisuudessa mukana eli osin tuttua seuraa. Vajaa viisikymmentä sivua kirjaa jäljellä ja alun paljastusten myötä tiedän, että päähenkilö selviää hengissä ulos museosta. Miten sitten käy, se selvinnee tänään iltapäivälukutuokiolla. Tästä pakanallisesta messusta sen verran, että se kohtaus oli jokseenkin tyhmä kliseisyyttään. Olisin odottanut tiedemieheltä parempaa ja vakuuttavampaa jälkeä.

Terveisiä Taavetista

    

Aamuviideltä Luumäen Taavetissa oli seitsemän ja puoli astetta. Eilen tapahtui muutos säätilassa, aamupäivän helle päättyi iltapäivän ukkoskuuroon, joka viilensi ilmanalan. Lauantain bundesliigaottelussa Dortmund vastaan Bayer Leverkusen suomalaisvahti Lukas Hradesky sai pelin viime minuuteilla suoran punaisen kortin otettuaan pallon käsiinsä rangaistualueen rajan ulkopuolella. Vahti oli itse rajan sisäpuolella, mutta pallo oli vielä ulkona, kun Hradesky koppasi sen. Jos ymmärrän oikein, tästä suorasta punaisesta on se seuraus, että Leverkusenin ykkösmaalivahti on poissa kahdesta seuraavasta bundesliigan kamppailusta. Helena luki eilen loppuun David Foster Wallacen kirjan The Pale King. Hän nautti lukemastaan. Sisko Istanmäen Niin paljon parempi mies on Helenalla lopuillaan. Toissapäivänä minä ruodin illalla saunan löylyissä Umberto Econ Foucaultin heiluria. Siinä oli silloin sellainen jakso, että odotin kirjailijan pääsevän viimein ripeämmin eteenpäin, mutta toive oli turha. Ne sivut, jotka luin eilen olivat taas lähinnä hämmentämistä ja lisää yksityiskohtia. Jotain rajaa. Ei ensyklopediaa. Kirjaa on lukematta reilu sata sivua ja alussa annettu puolittainen lupaus, että lukija pääsisi kurkistamaan piilosta jonkinmoista salaista keskiyön messua, se lupaus on yhä lunastamatta ja mietin epäuskoisena, miten Eco kuittaa tai ohittaa asian? Pidän edelleen Econ tekstistä sinänsä, mutta siinä on minusta sellainen perusvika, että asia esitetään takautuvasti. Eli alussa on täkynä kerrottu osin, miten tässä käy ja sitten palataan takaisin hetkeen, jona hommat alkoivat mennä pieleen ja keritään sitä lankaa takaisinpäin finaalia kohti. Näissä mietteissä vietimme aamun raikkaimman tunnin mustikoita poimimassa. Metsän terveiset.

Terveisiä Taavetista

    

Helena otti unilukkariksi Sisko Istanmäen kirjan Niin paljon parempi mies ja on nyt ekstaasissa tekstistä. Olen lukenut aikoinaan Istanmäen teoksen Liian paksu perhoseksi ja pidin siitä. David Foster Wallacen The Pale King on Helenalla menossa viimeisillä sivuilla. Se oli kirja, jota hän kokeili, luki alkua kokeeksi, mutta joka vei mennessään. Loppu lähenee myös minun lukemassani Econ Foucaultin heilurissa. Eilen näimme ilmaiskanavalla bundesliigan avausottelun Frankfurt vastaan Bayern München, joka päättyi yksi kuusi. Aamulla talon mittari näytti kuuttatoista astetta. Jätimme metsäretken väliin ja patikoimme tienvieriä. Pilviä kerääntyy taivaalle. Kasvusto on osin kukassa ja osin lakastumassa. Elokuun ensimmäinen viikonloppu.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen iltamyöhällä oli jälleen pilvetöntä Luumäen Taavetissa, kun etsimme elokuvan jälkeen pimenevältä taivaalta ensimmäisten tähtien pilkahduksia. Arcturus erottui ensimmäisenä ja sitten Capella. Mars-planeetta irtaantui myöhemmin isompana valopisteenä taivaanrannasta. Kaksi siiliä ja rusakko, joka loikki puitten keskelle mopoa pakoon ja toisella suunnalla puoli tuntia myöhemmin toinen rusakko, joka saattoi olla myös kissa. Se tuli Vallitietä pitkin, aivan tien laidassa ja kääntyi polulle, joka vei meidän talon toiselle puolelle. Tänään vietimme rauhallisen aamutunnin metsässä. Etelävirtaus kantoi junien kolkkeen kilometrien päästä ja kuutostien liikenne säesti omilla hurinoillaan, mutta aina välillä kuului myös lintujen ääniä. Helena haaveilee, että pääsisi kuvaamaan töyhtötiaisen. Eilen pääsin Yli -käsikirjoituksessani sivulle 270. Tarina on lopuillaan tai ainakin tämä osa, jos kuvittelee ja hahmottelee, että jatkoa seuraa? Lukutilanne on entisellään, Helenalla on kesken Wallacen Pale King ja Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki ja minä olen sivulla noin neljäsataa Umberto Econ Foucaultin heiluria. Siinä on vähän kaikki salaseuroista, mutta ei sentään viime vuosien osalta. Wikileaks ei esimerkiksi ollut olemassa vielä siihen aikaan, kun Eco sommitteli romaaniaan.

Terveisiä Taavetista

   

Aamulla heräsin viisi minuuttia ennen kellonsoittoa. Taivaalla oli nousevan auringon valossa Magritten pilviä. Luulin näin. Kun löysin netistä Magritten kuvia, totesin, että muistin jotain toista taidemaalaria. Kannolla naapuririvitalon pihassa oli kirkkaankeltainen paranvoi, limasieni. Kuvasimme sitä, kun palasimme mustikasta. Luumäen Taavetissa on valokuitukaapelinveto menossa ja tienvierustoilla on kaivantoja ja peitettyjä kaivantoja. Siinä missä oli eilen vielä kissankelloja Patteritiellä, oli nyt kaivinkoneen kauhan silaama paljas hiekka. Helena lukee yhä Wallacen Pale Kingiä ja sängyssä illalla ennen nukahtamista Kari Aronpuron Aperitiff – avoin kaupunki -kollaasiromaania. Minä olen puolivälissä Umberto Econ Foucaultin heiluria. Okkultismia, magiaa ja temppeliherroja. Eilen illalla katsoimme Jack Reacheria. Tom Cruise sopii minusta siihen osaan. Huvittaa filmin tarina eli sama juonikehikko, jossa korkea-arvoinen sotilashenkilö – tässä tapauksessa – joutuu omiensa tutkittavaksi, syytetyksi ja armoille. Huvittavaa myös, että toistuvasti aiheena on viranomaisten ja niin sanottujen arvohenkilöiden tekemät konnuudet ja rikokset. Se on niin klisee, ettei kukaan ota sitä tosissaan.