Sorsat ja tukka- ja isokoskelot uiskentelivat Pikku Huopalahdella. Rantapuistossa istuivat varikset ja naakat lehdettömien jalavien oksilla. Yksittäisiä talitiaisia. Luonto odottaa talven tuloa. Kuusi viikkoa ennen talvipäivän seisausta. Helena on laittanut kutimensa pois, mutta hän virkkasi eilen isoäidinneliöitä, piirsi havunneulasia luonnoslehtiöönsä ja teki ristikoita. Minä kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua - Pidät tästä varmaan -tarinaa. Dostojevskin Rikos ja rangaistus -romaanin onneton Raskolnikov hakeutuu Sonjan luo. Hänen on pakko tunnustaa jollekin tekonsa, mutta kenelle? Hän inhoaa itseänsä, omaa heikkouttaan. Helena lukee Minette Waltersin jännäriä The Breaker ja minä David Foster Wallacen romaania Infinite Jest. Vai onko se romaani? On, väitän, mutta ei perinteinen tai ei mikään selkeästi luokiteltava romaani. Silti - en tiedä mitä kirjailija yrittää sanoa? Vihjaileeko hän? Eikö hän uskalla sanoa aivan kaikkea, sanoa suoraan ajatuksiaan ja kiertelee ja kaartelee aiheensa ympärillä?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti