Pilvistä, sataa
ja tuulee nyt aamulla täällä etelärannikolla. Kollaasikuvassa on muutama
Helenan ottama kuva hänen vuosien varrella kertyneistä ja varastoon jääneistä töistään.
Eilen aamulla Helena piirsi ja oli lisäksi tietokoneella. Minä kirjoitin neljä
sivua – Pidät tästä varmaan tarinaa. Kävimme kaupalla yhdeksän aikaan.
Tilkankadun molemman puolen jalkakäytävät olivat liukkaat. Kaupan edustalla oli
sivuun aurattu korkea lumikeko ja sen edessä ”luistinrata”. Kuvasin sulavia
lumikasoja, joissa oli erilaisia muotoja. Kellari on käytännössä järjestetty,
Helenan taulukokoelma käyty läpi. Toimme raskaan kantamuksen keskeneräistä materiaalia
ylös asuntoon ja Helena kävi niitä läpi samalla, kun luin ääneen Marko Tapion
Arktista hysteriaa, sen ensimmäistä osaa. Olemme siinä puolessa välissä.
Lainaus sivulta 145: ”…Minä kahlaan täällä, tämän kirotun, typerän, maailman
nousukasmaisimman kansan menneisyydessä…” Niinpä niin. Helena löysi itselleen
unilukemiseksi Kari Aronpuron vanhan runokokoelman Aperitiff -avoin kaupunki.
Minä luin iltasella muutaman sivun David Foster Wallacen romaania Infinite Jest
ja varsinaisen tekstin lisäksi kaksi pitkää pienenpienellä painettua
alaviitettä kirjan lopusta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti