Postauskuvana on vanha
Bedford kuorma-auto parkkipaikalla eilen, lauantaina, Luumäen Taavetin toria
vastapäätä. Siellä oli muitakin museokuorma-autoja ryhmittyneinä. Viime yönä ukkonen
herätti yhden jälkeen. Salamailotulitusta pimeässä. Aamulla vartin yli viisi
talon lämpömittari näytti kahdeksaatoista astetta. Siili oli eilen vastassa pihanurmikolla,
kun lähdimme lenkille. Se kiirehti turvaan naapuritontille. Pururadan notkosta
lähti rusakko loikkimaan edellämme ja kääntyi valimolle päin. Harakka istui Puusepäntien
tienviitan tolpan päällä. Pääskysiä lennossa. Eilen kauppareissulla oli Riihitiellä
armeijan vihreää kalustoa. Kuvasin sen. Kuormureiden viikonloppu. Torilla oli kenkämyyntiä
ja Helena osti itselleen lyhytvartiset nokialaiset. Mieli tekee metsälle.
Torilla oli enemmänkin kojuja ja tarjontaa. Ostimme Sirkan leipomon autosta muikku-
ja ahvenkukot, perunarieskan ja mustikka-vaniljapiirakkalevyn. Lainasimme
kirjastosta Helena valmiiksi odottamaan lukuvuoroa Kalle Päätalon Iijoki-sarjan
kahdeksannen osan, Miinoitettu rauha ja minä lainasin Petter Sairasen romaanin
Naali kulki tundran halki. Olen lukenut sen ennen ja teki mieli kokeilla, miltä
se tuntuu nyt. Kirjoitin eilen iltapäivällä sivun Vanhan-tarinaa, jota on
kertynyt seitsemänkymmentäviisi sivua. Illan päätteeksi Ruotsi ja Saksa
mittelivät lohkovoitosta. Ruotsi oli parempi ja voitti 4 – 1. Puolan ja Tanskan
välinen ottelu päättyi 3 - 2.











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti