Kahdeksan astetta
aamuvarhaisella Luumäen Taavetissa. Aurinko paistaa. Toisin oli eilen, päivä
kului sateen merkeissä. Emme tehneet aamulenkkiä. Helena teki sen sijaan tarkemman
siivouksen ja minä istuin pari tuntia klaffipiirongin ääressä ja kirjoitin
Vanhan-tarinaa. Toki läppärillä voi kirjoittaa missä vaan, mutta ihminen
urautuu vanhoihin tottumuksiinsa. Vanhan-tarinaa on koossa seitsemänkymmentä
sivua. Käsikirjoituksen tässä kohdassa päähenkilö on eräässä kerrostaloasunnossa
ja tiedän, että vanha lääkäri aikoo pikapuoliin ommella tikkejä hänen vaurioituneeseen
jalkaansa. Sattumoisin ei olla sairaalassa eikä ensiavussa. Päähenkilö käveli
paljain jaloin ja osan aikaa pimeässä ratavarren sepelissä ja jossa on riskinsä.
Mutta eilen tosielämässä sade hellitti yhdeksän tienoissa aamulla ja lähdimme ulos
kirjastoon ja kaupalle. Otimme muutamia kuvia, joista ehkä erottuu märkä
maisema. Olin varannut Helenan puolesta Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kirjan,
Loimujen aikaan, koska sitä ei ollut saatavana Luumäen pääkirjaston hyllyssä. Tiesin,
että kirja oli kuljetettavana ja kun otin kuvan pääkirjaston sisältä, huomasin,
että kännykkään tuli juuri sähköposti kirjastosta. Henkilökunta järjesteli
uusia saapuneita varauksia lainausautomaatin viereiseen hyllyyn. Kirja oli Kangasvarren
kirjastosta. Jatkoimme eilen kirjastosta kaupalle, sata metriä tihkusateessa
Linnalantien kevyen liikenteen väylää. Kymmenen jälkeen olimme jälleen kotona,
puoli kilometriä kaupalta ja pidimme loppupäivän sadetta. Ostimme eilen kaupasta
muun ohessa pienen kaalinkerän ja jauhelihaa ja Helena kokkasi iltapäivän
aluksi kaalilaatikkoa makaronilla. Huomiseksi jäi annos jääkaappiin ja toinen
annos pakkaseen. Naisten jalkapallon em-kilpailut jatkuivat eilen Saksan ja
Tanskan välisellä alkuillan ottelulla, jonka lopputulos oli 2 – 1. Myöhäisottelussa
olivat vastakkain Puola ja Ruotsi ja joka koitos päättyi lukemiin 0 – 3.











Ei kommentteja:
Lähetä kommentti