Kaunis kesäpäivä

lauantai 27. syyskuuta 2025

Taavetissa

    









Kuusi astetta tänään vartin yli viisi Luumäen Taavetissa. Postauskuvana on kirja-asetelma klaffipiirongilla. Luettuani Jorge Luis Borgesin kirjasta Seitsemän iltaa esitelmän Jumalainen näytelmä, sain eilen päähäni lainata tämän Danten kuuluisan teoksen ja kokeilla, miltä se nyt tuntuu, mutta en löytänyt kirjaa Luumäen pääkirjastosta enkä näytelmähyllyäkään. En kehdannut kysyä henkilökunnalta enkä pyytää opastusta, mutta tajusin kotona, missä tämä minulta kateissa ollut hylly lymyää. Löydän sen jatkossa. Lainasin eilen kaksi novellikokoelmaa, Leena Krohnin Mitä puut tekevät elokuussa, alanimikkeeltä Seitsemän kertomusta keskenkasvuisille – sopii minulle – ja toisena Juhani Peltosen Lähes täydellisiä käsityksiä kaikesta. Varasin sitä paitsi Divina Commedian. Se tulee ymmärtääkseni Lappeenrannan pääkirjastosta. Eilen aamulla teimme metsäretken hiekkakuopalle. Helena keräsi värikkäitä lehtiä ja minä löysin kierrellessäni suppilovahveroita, muutaman pienen tatin ja lisänä purkin pohjalle puolukoita. Parvi joutsenia lensi aamun kajossa ylitsemme. Edellisenä iltana olimme nähneet ensimmäisen ison muuttolintuparven, joka ylitti Salpausselän ja Taavetin. Meillä oli eilen ruokana vispipuuroa, omista puolukoista. Iltapäivällä luin ja muokkasin Skoda Octavia -tarinaa, jota on nyt alun viisi sivua. Helena piirsi eilen luonnoksia ja laittoi lehtiä painon alle kuivumaan. Hän luki Kalle Päätalon Iijoki-sarjan päätösosaa, Hyvästi Iijoki. Minä luin loppuun Borgesin Seitsemän iltaa ja aloitin Leena Krohnin kirjan.































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti