Kaunis kesäpäivä

perjantai 5. syyskuuta 2025

Taavetissa

    










Tänään perjantaina, Yrittäjän päivän aamuna on neljätoista astetta Luumäen Taavetissa. Postauskuva on eilisaamun sieniretkeltä, pieniä suppilovahveroita lahopuun vieressä. En kerännyt niitä, vaan jätin kasvamaan. Olin yksinäni metsässä, vaikka ei voi sanoa, että aivan yksin. Pienet hirvikärpäset pitivät minulle seuraa. Keräsin kangasrouskuja, niitä eniten ja lisäksi tuli muutamia tatteja ja kanttarelleja. Poimin myös mustikoita aamun jugurttiin. Menimme eilen kirjaston kautta kaupalle. Helena lainasi Kalle Päätalon Iijoki-sarjan kahdennenkymmenennen osan, Iijoen kutsu. Uusi näyttely oli kirjaston tiloissa. Kaupasta ostimme vakio-ostosten lisäksi pakastusrasioita ja -pusseja. Kirjoitin eilen iltapäivällä kaksi sivua Palaneet lamput -aihetta. Se oli kokonaan siinä. En lukenut sitä, vaan luen ehkä tänään jossain välissä ja muokkaan tarpeen mukaan. Poistan turhaa ja lisään tarpeellista. Helena jatkoi eilen vaiheeseen juuttuneita tietoturva-asioita, chattaili ja teki taas soittopyynnön ja parin tunnin odottelun jälkeen kännykkä hälytti. Siinä on omat koukeronsa, kun tilausta jatketaan etänä, kirjoitetaan allekirjoitus netin kautta, kirjaudutaan pankkitunnuksilla ja täytetään tilauslomake. Asia selvisi ja sama tietoturva jatkuu kolme vuotta eteenpäin uudella sopimuksella. Helena oli leiponut puhelua odottaessaan sämpylöitä, joten meillä oli teen kanssa lämpimäiset. Helena aloitti eilen illalla Kalle Päätalon Iijoki-sarjan yhdeksännentoista osan, Oman katon alle. Minä luin muutaman sivun James Joycen teosta Finnegans Wake. Illan pimettyä taivaanrannan ylle nousi kuu.














































Ei kommentteja:

Lähetä kommentti