Kolme astetta tänään perjantaiaamuna Luumäen Taavetissa. Tähtikirkas taivas. Postauskuvassa on polun pielen kasvustoa, sammalta, jäkälää, pienen, tuntemattoman sienen lakki ja varisseita havunneulasia ja lehtiä. Eilen aamulla lähdimme sarastuksen aikaan metsään. Kävelimme tutun metsätien edestakaisin ja keräsimme vähän puolukoita. Haapa- ja karvarouskuja ei näkynyt. Kauppareissulla kuljimme torin kautta. Olisin muuten ottanut kuvan rakenteilla olevasta huoltorakennuksesta, mutta työmaalla oli työntekijöitä joka puolella enkä halunnut kuvata heitä. Helena kirjoitti eilen muistiinpanoja. Myöhemmin hän piirsi luonnoksia. Avasin kahden välipäivän jälkeen Skoda Octavia -tarinan, luin sen ja muokkasin samalla. Neljän sivun tarina. Keskiviikkoiltana sain sähköpostia kustantajalta, jolle olin lähettänyt toukokuussa Puolinainen -käsikirjoituksen. Valitettavasti Puolinainen ei ”valikoitunut kustannusohjelmaamme”. Aloin eilen lukea Jorge Luis Borgesin kirjaa Seitsemän iltaa, joka sisältää seitsemän esitelmää, jotka Borges piti vuonna 1977. Helena katsoi sarjaa läppäriltä ja luki sen jälkeen Kalle Päätalon Iijoki-sarjan päätösosaa, Hyvästi Iijoki. Mitä minä tämän jälkeen luen? hän kysyi, ei niin tosissaan.










Ei kommentteja:
Lähetä kommentti