Terveisiä Taavetista

    

Aste miinusta Luumäen Taavetissa aamuviideltä. Aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Mustuneet ja likaantuneet lumikasat ovat hiipumassa. Pururadalla on talven jäljiltä varjopaikoissa jäisiä kohtia, mutta joka päivä nämä kutistuvat. Helena alkoi lukea välilukemisina Annikki Kariniemen kirjaa Veren kuva. Tänään tulee kirjastoauton kyyti Lappeenrannasta ja Helenalla on kaksi kirjaa tulossa noutopaikkaan, Karen Slaughteria ja James Ellroyta. Vai pitääkö sanoa varautuneesti tullee? Olen lukenut yli puolenvälin Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toiseksi viimeistä osaa Pakenija. Päähenkilö on surrut silmät päästään rakkaudesta kuollutta Albertinea kohtaan. Kadulla hän saa muuta ajateltavaa nähdessään kolme nuorta naista, kadottaa nämä näkyvistään, palaa kotiin ja hämmästyy, kun nämä tulevat Guermantesin yksityishotellista. Päähenkilö tiedustelee asiaa porttivahdilta ja selviää, että yksi neitosista on tulossa Guermantesin herttuattaren illanviettoon. Päähenkilö menee sinne, totta kai ja nuori nainen esitellään hänelle: Hänen lapsuuden ja ensi rakkautensa aikainen ystävänsä Gilberte, jonka äiti on uudessa aviossa ja nuori nainen on ottanut uuden isänsä sukunimen. Nainen on Pariisin rikkaimpia perijättäriä. En muistanut tätä tarinan käännettä. En muista kaikkea, vaikka olen lukenut useampaan kertaan. Roberto Bolañon kirjassa 2666 luimme eilen loppuun toisen, Amalfitanon osan ja aloitimme kolmatta, Faten osaa.

Terveisiä Taavetista

    

Neljä astetta pakkasta aamuviideltä Luumäen Taavetissa. Eilen satoi ripauksen. Kesä on yhä jossain edessäpäin. Se siintää siellä. Eilen illalla katsoimme ensin italialaista ja sen jälkeen espanjalaista jalkapalloa. Luin kymmenkunta sivua David Foster Wallacen The Pale Kingiä, jossa päähenkilö tai yksi heistä huomioi, että hänen äitinsä on alkanut ruokkia lintuja nyt, kun hänen ex-miehensä on kuollut. Päähenkilö menee sekaisin samanlaisissa rakennuksissa kampuksella ja huomaa olevansa väärällä luennolla, mutta taitaa jäädä sinne istumaan. Helena lukee Ellroyn väkivaltakirjallisuutta, L.A. Langennut kaupunki menossa ja kun hän vertasi sitä kilttiin ja siistiin Roberto Bolañon kirjaan 2666, sanoin, että elä huoli, odota vaan. Kirjassa 2666 saksalaiskirjailija Archimboldin etsintä tai näennäinen etsintä on harhautunut Amalfitanoon, chileläissyntyiseen, italialaista verenperintöä omaavaan yliopiston professoriin, joka on seitsemäntoistavuotiaan neidon yksinhuoltaja ja jotka ovat muuttaneet Espanjasta Barcelonasta Meksikoon Santa Teresaan, siihen kirjailijan uudelleen nimeämään pahamaineiseen, rikollisuutta rehottavaan rajakaupunkiin, joka on Sonoran autiomaassa Yhdysvaltain rajan pinnassa. Amalfitano miettii miksi olen täällä, miksi tulin tänne ja toin tyttärenikin?

Terveisiä Taavetista

    

Eilen vapun aattona päiväkävelyllä Luumäen Taavetissa aurinko pilkisti sen verran, että leskenlehtien keltaisia kukintoja avautui pitkin tienpenkkoja. Juonipaljastuksia: Luimme loppuun ääneen Roberto Bolañon romaanin 2666, Tutkijoiden osan. Nainen, tutkija, yksi neljästä valitsi ja tajusi rakastavansa pyörätuolipotilasta, kollegaansa. Hän kirjoitti sähköpostikirjeet molemmille kahdelle muulle tutkijakollegalleen, joiden kanssa hänellä oli ollut vipinää ja kertoi, että näin on. Tutkijat ovat lähtötunnelmissa Santa Teresassa, kun Tutkijoiden osa päättyy. Olenko kirjoittanut postauksessa, olen ainakin ajatellut kirjoittaa, että minulle Bolañon teksti tuo mieleen lähinnä Vladimir Nabokovin. Helenalla on Ellroyn L.A. Langennut kaupunki -kirja puolessavälissä. Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin osassa Pakenija olen melkein sen puolivälissä. Juonipaljastus: Päähenkilön rakas kulta on menehtynyt onnettomuudessa. Hän on kuollut, mutta muistot elävät. Päähenkilö laittaa jopa tutun tarjoilijan kiertämään kyselemässä, mitä ja kenen kanssa tämä nuori nainen on ollut tekemisissä ja suhteissa ja ennen kaikkea onko hän tehnyt sitä ja tätä naisten kesken, kauhistus sentään. Draamaa, muistutan itseäni. Herra kirjailija sommittelee särmää teokseensa.

Terveisiä Taavetista

    

Vappuaattoaamu sarastaa Luumäen Taavetissa kauniina. Taivas on pilvetön. Pakkasta seitsemän astetta. Eilen päiväkävelyllä otin kännykkäkuvan Linnalantien kevyen liikenteen väylän alikulun hienosta graffitista. Olen saattanut kuvata sitä aiemminkin. Toissailtana, kun katsoimme elokuvan Sicario, siitä jäi mieleen autokulkueet ja sydämenlyöntejä muistuttava, uhkaava musiikki. Tunne palasi, kun katsoin eilisellä päiväkävelyllä eteläänpäin suuntaavaa vihreiden ajoneuvojen letkaa. Ajoneuvojen määrä oli tosin vaatimaton, riittää yhden käden sormet, jos peukuttaa toisesta. En kuitenkaan peukuta. Eilen illalla katsoimme myös elokuvan. En katsonut sen nimeä eikä se jäänyt mieleen. Se oli kliseetä, ammattinäyttelijöiden työtä, mutta sarjatuote. Helena lukee siis kolmatta osaa Ellroyn L.A -sarjaa, L.A. Langennut kaupunki. Kirjana sen nimi on näin suomeksi. Minä luin muutamia sivuja Wallacen Pale Kingiä. Ääneen luimme neljäkymmentäneljä sivua Bolañon kirjaa 2666. Tutkijat saivat vihjeen, että Archimboldi on nähty Meksikossa ja että heillä on mahdollisuus nähdä ja keskustella henkilön kanssa, joka on ollut puheissa tämän piiloilevan kirjailijakuuluisuuden kanssa, hakenut yöllä tämän hotelliltaan, vienyt syömään, tuonut takaisin ja antanut Archimboldille kyydin lentoasemalle, josta tämä otti lennon Hermosilloon. Hän oli menossa Santa Teresaan. Tutkijat rientävät perässä. Kirjassa pitää olla tarkkana nimien kanssa. On oikeita nimiä, joilla on suorat todellisuusvastineet ja on keksittyjä nimiä ja uudesti luotuja henkilöitä, fiktiota, satua, yhtä lailla satua kuin kaikki tiedonvälitys – siis joka ei ole matemaattisen eksaktia. Hyvää vappua.

Terveisiä Taavetista

    

Eilen illalla Luumäen Taavetissa satoi räntää ja lunta katot ja nurmikot valkeiksi, mutta ajoradat jäivät kiiltämään mustina. Tänään aamuviideltä pakkasta oli puolitoista astetta ja asvaltti näkyy mustana ja jäisenä. Puitten oksilta ja havuilta lumen valkoiset rippeet ovat karisseet. On vapun aatonaatto. Eilen istuimme hetken yhdellä Taavetin torin penkillä. Tori on siistitty ja siltä osin valmis kesäkauteen. Kojujen välisen kehikon päälle ei ole vielä kiinnitetty suojapressua. Eilen lopetimme Bolañon kirjan 2666 ääneenluvun sivulle sata. Patalappuja ja ilmeisesti sormikkaita syntyy siinä samalla. Helena lukee vielä Ellroyn raakaa kirjaa Suuri tyhjyys ja tasapainotukseksi Eeva Kilven tunnelmointia. Minä aloitin Marcel Proustin Pakenijan, joka on toiseksi viimeinen osa Kadonnutta aikaa etsimässä. Päähenkilön vuoden ajan asuntonsa työhuoneessa piilotteleman neitokaisen karattua vapauteen, sukulaistädin luo, nuoriherra järkyttyy, on sydänsuruissaan, loukkaantunut ja vihainen ja lähettää parhaan ystävänsä vakoilemaan ja narraamaan neidon palaamaan. Päähenkilö joutuu antamaan nuoren naisen valokuvan ystävälleen, joka tyrmistyy: Tämä nainenko on sinun tavoittelemasi henkilö? Puolueeton sivullinen, joka ei ole rakastunut, ei näe tässä ihmisessä mitään suurenmoista eikä maailman parasta, jonka vuoksi kannattaa kääntää maat taivaat saadakseen karkulaisen takaisin. Rakkaus, outo luonnonvoima.

Terveisiä Taavetista

    

Pakkasta Luumäen Taavetissa aamuviiden maissa seitsemän astetta. Luumäen Lehdessä oli karhun kuvia riistakamerassa kahden viikon takaa. Lehden takasivulla näkyy lumipenkka kentän laidalla, kun LuPo tasasi avausottelussaan pisteet Lauritsalassa FC Potkupallon kanssa. Eilen illalla katsoimme elokuvan Sicario. Muistin, että olimme nähneet sen ennen. Hyviä autiomaamaisemia. Eilen aloin lukea ääneen Roberto Bolañon postuumiksi jäänyttä teosta 2666, jonka luin ensimmäisen kerran vuosi sitten. Luen nyt yhtä aikaa rinnakkain Bolañoa, Proustia ja alkukielellä Wallacea, hänen niin ikään postuumina julkaistua keskeneräistä kirjaa The Pale King. Kaksi ensin mainittua kirjailijaa kuolivat viisikymppisinä molemmat sairauteen ja Wallace alle viisikymppisenä oman käden kautta. Kaikkien kolmen kirjailijan teksti on kunnianhimoista ja minusta hyvää ja nautittavaa. Heillä on sanottavaa, suoraan ja mutkan kautta. Proust on omassa ajassaan, kun taas Wallace ja Bolaño ovat enemmän tätä meidän aikaamme. 2666 kirjassa etsitään Archimboldi -nimistä elävää ja julkaisevaa kirjailijaa, joka pysyy piilossa. Nimi ja henkilö on keksitty samalla lailla kuin Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kirjailija Bergotte, taidemaalari Elstir ja ja säveltäjä Vinteuil, mutta Bolaño pitää Archimboldin poissa näkyvistä. Helena kuuntelee, kun luen ääneen ja lukee välillä kesken olevaa Ellroyn kirjaa Suuri tyhjyys.

Terveisiä Taavetista

   

Hieno, vanha kuorma-auto, kuormurin nuppi eilen aamupuolella huoltoasemalla Luumäen Taavetissa. Se pani kulkemaan kaarroksen pihaa pitkin. Ennen kuin tulimme pellon laitaan, neljä joutsenta lensi matalalta tien yli ja katosivat näkyvistä saman tien talojen ja metsänreunan katveeseen. Töyhtöhyyppä lensi edestakaisin kauempana peltoaukealla. Tukkirekka liikenteessä. Läheltä ohittaessaan ne vetävät tuoreen puun tuoksulaahusta perässään. Illalla katsoimme elokuvan The Lone Ranger. Helena lainasi Eeva Kilven uusimman teoksen Elämää kaikki päivät. Kuolemaa hänelle tarjoilee Ellroyn Suuri tyhjyys. Luin loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanijärkäleen kahdeksannen osan Vanki. Mustasukkaista menoa, valheita ja kieroja puheita ja kysymyksenasetteluita. Draamaa kuin konsanaan television nykysarjoissa. Vanki -kirjassa on myös pitkä, polveileva jakso yhdestä seurapiirivierailusta, jonka päähenkilö teki ilman daamiaan. Kirjassa on yhä se aika, kun se kansanosa, jolla oli aikaa kulutettavana, vietti sitä kyläillen. Televisio oli vasta tulevaisuusfiktiota, jos kukaan oli kuullutkaan sellaisesta teoreettisesta kuvitelmasta.