Eilen illalla Luumäen Taavetissa satoi räntää ja lunta katot ja nurmikot valkeiksi, mutta ajoradat jäivät kiiltämään mustina. Tänään aamuviideltä pakkasta oli puolitoista astetta ja asvaltti näkyy mustana ja jäisenä. Puitten oksilta ja havuilta lumen valkoiset rippeet ovat karisseet. On vapun aatonaatto. Eilen istuimme hetken yhdellä Taavetin torin penkillä. Tori on siistitty ja siltä osin valmis kesäkauteen. Kojujen välisen kehikon päälle ei ole vielä kiinnitetty suojapressua. Eilen lopetimme Bolañon kirjan 2666 ääneenluvun sivulle sata. Patalappuja ja ilmeisesti sormikkaita syntyy siinä samalla. Helena lukee vielä Ellroyn raakaa kirjaa Suuri tyhjyys ja tasapainotukseksi Eeva Kilven tunnelmointia. Minä aloitin Marcel Proustin Pakenijan, joka on toiseksi viimeinen osa Kadonnutta aikaa etsimässä. Päähenkilön vuoden ajan asuntonsa työhuoneessa piilotteleman neitokaisen karattua vapauteen, sukulaistädin luo, nuoriherra järkyttyy, on sydänsuruissaan, loukkaantunut ja vihainen ja lähettää parhaan ystävänsä vakoilemaan ja narraamaan neidon palaamaan. Päähenkilö joutuu antamaan nuoren naisen valokuvan ystävälleen, joka tyrmistyy: Tämä nainenko on sinun tavoittelemasi henkilö? Puolueeton sivullinen, joka ei ole rakastunut, ei näe tässä ihmisessä mitään suurenmoista eikä maailman parasta, jonka vuoksi kannattaa kääntää maat taivaat saadakseen karkulaisen takaisin. Rakkaus, outo luonnonvoima.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti