
Toinen aamu Tilkankadulla, kun
aloitan aamuni istumalla ja kirjoittamalla koneella klaffipiirongin
ääressä. Työtila on kunnossa, vaikka oikeastaan, kun työskentelee
siirrettävällä läppärillä, jota voi kannella mukanaan, on aina
työpaikalla ja -pisteessä. Puhun työstä, päivärutiineista,
harrastuksesta. Helenalla tilanne on hieman toinen, vaikka häntä
varten on pöytäpintaa vapaana ja valmiina ja maalausteline on
pystyssä parvekkeella. Luulenpa, että hän ei voi kuvitella vielä
sekoittavansa värejä paletille tai aloittavansa akvarellintekoa,
mutta hän voi sentään luonnostella ja hahmotella ja tehdä
taidetta tietokoneella. Työrauha ei ole täydellinen meillä
kummallakaan. Liian monet asiat sekoittavat mieltä. Odotamme yhä
muuton jälkimaininkien tasaantumista. Eilen Helsingissä ja
Pikku-Huopalahdessa oli iltapäivällä aurinkoista, kesän viimeistä
hehkua, mutta tänään ilmavirtaus tulee koillisesta ja
sääennusteessa on tiedossa sadetta. Eilen aamupäivällä veimme
talon pesukoneeseen kertyneen ison pyykin, saimme ohjausnäytön
menemään juntturaan ja jouduimme odottamaan sen palautumista
normaalitilaan ennen kuin kone alkoi pyöriä. Etsin netistä
digiboksia, tarkkaa tyyppiä ja merkkiä, jota ei ollut toimitettu
meille tähän uuteen osoitteeseemme yhdessä modeemin kanssa, mutta
en pärjännyt haussa. Päätin, että viisainta on lähteä
keskustaan alan liikkeeseen. Toinen perättäinen päivä, jona
ajoimme kympin ratikalla Mannerheimintietä Kaivokadun pysäkille.
Liike lopetettu. Se oli yhä netissä, mutta ei sitten ollutkaan.
Sisarliikkeessä ei ollut tarvitsemaamme mallia eikä tietoa, mistä
sen saisi. Valikoimme seuraavan asiantuntijaliikkeen, kiersimme
katselemassa hyllyjä emmekä nähneet etsimäämme. Helena esitti,
että kysymme asiakaspalvelijalta. Niin teimme ja saimme tietoa:
Palveluntarjoajamme on siirtymässä toiseen malliin tai merkkiin.
Eli joudumme varmaan soittamaan sinne asiakaspalveluun. Keskustelu
eteni ja tämä myyjä ehdotti, että hän voisi päivittää
puhelinliittymämme, tarjota parempaa liittymää halvempaan hintaan.
Kuuntelimme myyntipuheen ja teimme siinä saman tien päätöksen,
että vaihdamme tähän toiseen firmaan. Saimme uudet sim-kortit
mukaamme ja menemme tänään, jo kolmantena päivänä peräkkäin
keskustaan, jossa laitteemme päivitetään uuteen tietoturvaan.
Kymmenen minuuttia myöhemmin, kun kävelimme kauppakäytävää
pitkin, kännykkään kilahti ensimmäinen viesti: Nykyinen,
entiseksi jäävä operaattorimme oli innokas tekemään vielä
paremman vastatarjouksen.




