Tilkankadulla

   

 

Eilen harjoittelimme lisää bussilla ajoa, joukkoliikenteen käyttöä. Kaupunki ja alue tutuksi. Kylmä tuuli sai hytisemään Paciuksenkadun pysäkillä. Odotimme oranssia autoa, mutta bussi oli kirkkaan sininen ja uudenkarhea. Se lähti liikkeelle pehmeästi keinahtaen kuin kissa. Kissaa olimme menossa tervehtimään pikaisesti Leppävaaraan Runoratsunkadulle. Musta siro kissa, joka kiehnäsi meitä vastassa ja näytti miten hypätään ketterästi metrin korkuisen lipaston päälle. Sitä ennen nautimme nostalgian huumasta, kun bussi kurvasi Tarvontielle. Milloin viimeksi olin bussin tai auton kyydissä ajamassa tätä Suomen ensimmäistä moottoritietä? Siitä on kaksikymmentä vuotta, ei, enemmän. Leppävaarassa aseman ja raviradan välissä oli loputon rykelmä korkeita, komeita asuinkerrostaloja. Kaikki uutta, vastavalmistunutta. Se herätti mykistävää kunnioitusta. Kävin vilkaisemassa netissä paljonko Espoossa on väkeä? Oho, tämän vuoden kesäkuussa on ylittynyt kolmensadan tuhannen raja. Helsingissä on asukkaita kaksi kertaa enemmän kuusisataakuusikymmentä tuhatta, mutta kuinka kauan menee ennen kuin Espoo singahtaa ohi. Tuntui, että se tapahtuu. Helena lukee Murkamin kirjaa Suuri lammasseikkailu. Välillä hän akvarellaa, mutta kun työ on kuivumassa, hän tarttuu kirjaan. Minä kirjoitin eilen aamupäivällä kaksi sivua eteenpäin Gaz matkaan -seikkailua. Sivuja on 642. Luin myös ääneen Kingin Liseyn tarinaa ja Helena kutoi silloin, laittoi välillä kutimen pois, otti lehtiön ja väripaletin ja piirsi ja värjäsi lehtiä. Kun laitoin Liseyn tarinan pois, Helena istui sillä haavaa mitään tekemättä, vain kuulolla.

Tilkankadulla

    

Pyhäinpäivä. Minä käytän tästä tietystä lauantaipyhästä sitä vanhaa, perinteistä nimeä. Pyhäinpäivä on vanhempaa tuontitavaraa, joka on kulkeutunut Suomen niemelle kristinuskon myötä, kun taas halloween on tätä aikaa, markkina-aikaa ja puhdasta tuontitavaraa myös. Puhdas? Pelkkä olisi ehkä parempi sana. Tulevat maailmanlaajuiset, tuputetut halloweenit ovat osa meidän ohjelmoitua elämäämme ja jota annamme ulkopuolisten ohjelmoida. Onko helpompaa olla kyytiläinen kuin ajaa itse? Heräsin tänä aamuna ennen kellon soittoa ja pääni kirjoitti otteita ja muistiinpanoja Gaz matkaan -tarinaan. Olin avaruudessa. Eikö siellä ole kylmä, vaikka kuumat hiukkaset polttelevat? Miten suunnataan ei missään ja mitä aikamääriä matkat kestävät? Eilen kirjoitin iltapäivällä kaksi sivua eteenpäin tätä tarinaa. Se on kehkeytymässä sivulla 640. Eilen kävimme keskustassa. Viime kerrasta oli viikko eli olimme silloinkin liikkeellä perjantaina. Kiersimme kolmessa kohteessa etsien punaista, pyöreää kahden hengen ruokapöytää. Eilen meillä oli onnea niin paljon, että kaikki kohteet olivat fyysisesti olemassa ja siinä osoitteessa kuin pitikin: Mechelininkadulla, Annakadulla ja Roballa. Huonekaluja oli, mutta ei näkynyt meidän pöytäämme. Annankadun liike ei ollut vielä auki, mutta näimme riittävästi sinne sisälle.

Tilkankadulla

    

Perjantai Tilkankadulla. Jälleen yksi viikko kääntyy lopuilleen. Nopeiden viikkojen aikaa. Kirjoitin eilen aamupäivällä kaksi sivua eteenpäin Gaz matkaan -käsikirjoitusta. Olen siinä sivulla 638. Helena teki lehtiakvarelleja yksittäisille arkeille ja luonnospäiväkirjaan. Poppelinlehtien aikaa. Ulkona pihalla kolme työntekijää kasasivat lehtipuhaltimia huudattaen varisseita menneen kesän lehtiä kasoihin pois kuljetettavaksi. Aina tapahtuu. Helena lukee Murakamia. En ole vilkaissut onko hän siirtynyt novellikokoelmasta lainaamaansa Lammasseikkailuun? Minä luin Sandelsista Runebergin runoteoksessa Fänrik Ståls sägner, Karttusen kirjaa Matkalla avaruuteen, historiaosuudessa on kuumatkan valmisteluja ja iltapäivällä ääneen Kingin Liseyn tarinaa. Tuttu vieras kävi tervehtimässä meitä puolenpäivän jälkeen. Oli kiva viettää hetki hänen seurassaan. Tälle päivälle on yhtenä sellainen ajatus, että saatamme tehdä retken keskustaan. Pyöreä, kahden hengen ruokapöytä on yhä etsinnässä, samoin runko objektiiviin. Sää on mitä sopivin, seitsemän astetta lämmintä. Mikä tärkeintä, jalkakäytävät ovat yhä sulia. On sulan maan aika ja jäisten kaljamien talvi. Elämme edellistä emmekä odota vielä pakkasia.

Tilkankadulla

    

Almanakassa oli eilisen kohdalla merkintä, että vuonna 2002 meillä oli ensimmäinen netti. Kaksikymmentä vuotta sitten. Juhlimme sitä, mikä oli oikeastaan tietotekniikan valinta ja tahto. Se on niin kekseliäs. Vai onko tämä puolentoista kuukauden takaisen muuton jälkimaininkeja? Kun maksoin ensimmäinen päivä vuokran, toisen täyden kuun vuokran, tehtyäni sen, näin tilitiedoista, että se on tapahtunut automaattisesti jo kertaalleen ennen. Pankin suojatuilla sivuilla meidän vuokramme oli merkitty toistuvaksi suoritukseksi. En ollut tietoisesti tehnyt sellaista valintaa. No, eilen soitin asiakaspalveluun, kun se aukesi kello yhdeksän. Jonotin ja sain väliaikatietoja: Asiakaspalvelussa on ruuhkaa. Palvelemme sinua niin pian kuin mahdollista. Diipadaapa väliin. Pääsin kertomaan ajastaan huoleni asiakaspalvelijalle. Hän pyysi minua ilmoittamaan ensin henkilötunnukseni. Se tuli selväksi. Sitten osoite? Kerroin. Aiempi osoite? Paljastui, että jostain syystä uusi osoite ei ole päivittynyt pankin sivuille. Asiakaspalvelija korjasi asian. Sanoin, että vaimoni Helena asuu samassa osoitteessa. Siihen ei päässyt nyt tekemään muutoksia. Kun olin todistanut asianmukaisesti henkilöllisyyteni, sain kuulla, että tililtä on tehty kaksi samanlaista tilisiirtoa ja että kohdasta Erääntyvät maksut löytyy merkintä toistuvasta suorituksesta. Liikaa maksetun palauttamiseksi pitää ottaa yhteyttä vuokranantajaan. Kun menin puhelun jälkeen tunnusluvuilla pankin sivuille, poistin tulevan joulukuun vuokran Erääntyvistä maksuista. Kirjauduin omiin tietoihini ja totesin, että Tilkankatu oli typistynyt Ilkankaduksi. En päässyt muuttamaan sitä siinä, joten lähetin viestinä uuden eli nykyisen osoitteeni. Olimme tehneet muuton yhteydessä muuttoilmoituksen ja pankin sivut ilmoittavat, että he saavat ajantasaisen tiedon väestörekisteristä. Muuten kaikki hyvin. Haimme Munkkiniemen kirjastosta Helenalle Murakamin Lammasseikkailun. Minä kirjoitin sivun Gaz matkaan tarinaani. Kirjoitan sitä näemmä näiden arkimyrskyjen keskellä, kun ajatukset ovat kahtaalla tai useammalla taholla. Luin myös ääneen iltapäivällä noin kahden tunnin ajan Stephen Kingin Liseyn tarinaa. Vau.

Tilkankadulla

    

Teimme eilen kaksi kävelylenkkiä. Kauppamatkalla kuljimme kiertäen Mannerheimintien kautta. Lähdimme kaupan jälkeen Munkkiniemen kirjastoon. Rannassa sorsat tulivat kerjäämään ruokaa. Joku niitä syöttää. Taidamme mennä myös tänään kirjastoon, sillä Helenalle on tullut yksi varaus sinne. Munkkiniemen puistotietä pitkin on kiva kävellä. Olen varmaan kertonut, että meillä on muistoja sieltä, koska asuimme Huopalahdentiellä yli kaksikymmentä vuotta sitten. Tai olimmeko me me? Keitä me olimme silloin? Tunnistanko näitä ihmisiä? Ovatko tällaiset mietteet Stephen Kingin vaikutusta? Jatkoimme Liseyn tarinaa eilen parin iltapäivätunnin ajan. Herkuttelevaa hyvää tekstiä. Kingin vaikutusta taitaa olla sekin, kun maksoin vuokran ja se meni tuplana. Tai sitten avaruuden hiukkasmyrsky vaikutti niin. Tämän muun lisäksi tapailin jälleen Gaz matkaan -fiktion aloitusta tai jatkoa. Helena sai kudottua yhdet sukat valmiiksi. Toiset odottavat vuoroaan. Hän lukee Murakamin novelleja. Tänään hän saa jonkin kirjailijan romaaneista. Hän on lukenut koko Murakamin suomennetun tuotannon ja käy niitä läpi uudelleen.

Tilkankadulla

    

Aamulla puoli kuudelta näkyi tähtiä. Muutamia pilviä ajelehti taivaalla. Puolta tuntia myöhemmin pilviverho peitti taivaan kauttaaltaan. Lämmin marraskuun ensimmäisen päivän aamu. Tietoturvien, tallennusten ja tekniikan kanssa oli pientä häikkää. Tiedostoja kateissa ja putkahtamassa esiin sieltä mistä ei pitänyt. No, hyvä että olivat tallella. Hyvä myös, että tallennan joka päivä muistitikulle. Varmennusta. Ikään kuin en luottaisi tallennusrobotteihin? En paljon. Tyhjiä kansioita. Ei yhteyttä. Ehkä tämä on normaalia vai onko se nykyisin uusnormaalia? Kun hakee tukea, kohtaa kauppamiehen. Osta. Eilen jatkoin Gaz matkaan -fiktiota sivun verran. Sivulukema on 634. Eilen emme lukeneet Kingiä. Meillä kävi vieras, tuttu kuitenkin ja rupattelimme iltapäivän tunnit. Esittelimme millaista meillä on tässä uudessa kodissa. Vaihdoimme kuulumisia.

Tilkankadulla

     

Lokakuu päättyy. Ensimmäinen täysi kuukautemme Tilkankadulla Helsingin Pikku Huopalahdessa. Puoli kuudelta kännykkä näyttää yhtä astetta lämmön puolella. Tuulta on kolme metriä luoteesta. Tähtitaivas näkyi hyvin, mutta eiliseen verrattuna se on siirtynyt tunnin pykälän. Huomasin eilen, että Gaz matkaan käsikirjoituksen ensimmäisen ja toisen osan kappaleen ensimmäisen rivin sisennykset poikkesivat toisistaan. Yhtenäistin ne. Otin samalla reilumman sisennyksen. Osien edessä lukee nyt kaikissa kolmessa OSA ja sen jälkeen roomalaisin numeroin ykkönen, kakkonen ja kolmonen ja nimikkoteksti. En ollut ajatellut aloittaa käsikirjoituksen kolmatta osaa, en ollut päättänyt milloin aloittaisin sen, mutta kirjoitin sitten ensimmäisen lauseen ja kirjoitin saman tien noin sivun. Olen tekstissä sivulla 633. En aloittanut tyhjästä. Eilen kävimme kuvaamassa monin eri kameroin ja objektiivein Mannerheimintieltä Tilkanmäelle avautuvaa näkymää. Sää ei ollut sellainen, jota Helena olisi kaivannut rakennusten taustaksi. Hän suunnittelee, että tänään otamme samasta kohteesta, mutta eri kohdalta Manskua lisää kuvia. Se oikea kuva piilottelee jossain. Eilen kolmen aikaan iltapäivällä luin lisää Kingin Liseyn tarinaa. Lisey pelastaa Scottin. Tai toistaiseksi hän on vasta käyttänyt hopeista pikkulapiota, jolla Scott on lapioinut seremonialliset ensimmäiset multakasat tulevan kirjastorakennuksen aloitustyömaalta, läväyttänyt lapiolla aseen mielipuoliampujan käsistä ja telonut tämän sormia ja nenärustoa verisesti. Hyvää tekstiä. Nautimme.