Tilkankadulla

 

Halloween. Sain kuulla, että halloweeniä vietetään virallisesti näin lokakuun viimeisenä päivänä eikä Pyhäinpäivänä. Ihminen oppii koko ikänsä. Otin lauantaina ohikulkiessamme tällaisen kuvan kurpitsoista päiväkodin ikkunassa. Meillä Helsingin Pikku Huopalahdessa tuulee ja sataa nyt aamulla vettä. Kävimme eilen keskustassa pikkuostoksilla. Palasimme nelosen ratikalla ja kävelimme rantaraitin kotiin. Puiston hiekkakäytävillä oli silloin vielä kohdakkoin vähän loskaa. Aamulla kirjoitin kolme sivua Vuoropuhelua -tarinaani. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toisen osan, niteen Swannin rakkaus, jonka loppuosa on jo taas muuta, fiktiivisen minän kerrontaa, kuolupojan elämää ja orastavaa lempeä. Helena kutoi sukkia kuunnellessaan ja kun minä vaihdoin lukemaan itsekseni Lawrence Durrellin kirjaa Clea, hän aukaisi television. Hän otti sänkylukemisiksi Patricia Moyesin dekkarin Muotimurha.

Tilkankadulla

    

Yöllä on satanut sen verran lunta täällä etelärannikolla, että sitä on ohuena sipaisuna valikoiduissa kohdissa hiekkalaatikolla, nurmikon kukkalaveteilla ja muilla kylmillä pinnoilla. Helenan eilen ottamassa kuvassa on sen sijaan auringonpaistetta Tilkankadulla. Helenalla oli kauppareissulla järjestelmäkamera mukana siinä toivossa, että näkisimme harmaahaikaran, mutta ei ollut sitä tuuria. Mustarastaita oli näyttävästi kaikilla pihoilla ja oksilla ja varpusia. Luin eilen läpi Vuoropuhelua -tekstini. Jatkoin sivun verran. Luimme ääneen iltapäivällä Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania. Menossa toinen nide, jossa on kaksi osaa, Swannin rakkaus, jonka luimme loppuun ja toisena Paikannimet: nimi. Jätimme sen tälle päivälle. Helena sai minun kaulahuivini kudottua ja pääsin kokeilemaan kietaista sen kaulaani. Hän luki illalla sängyssä loppuun Donna Leonin dekkarin Hetken huumaa. Minä olen lukenut yli kolmasosan Lawrence Durrellin Cleaa, jossa on sota-aika Aleksandriassa. Toinen maailmansota, vaikka varsinaisesti vuosilukuja ei ole esillä. Palestiina -nimi vilahtaa tekstissä silloin tällöin.

Tilkankadulla

    

Tänään sunnuntaina palataan normaaliaikaan. Tietokoneet ja kännykät korjasivat kellonajan yöllä automaattisesti, mutta antiikkikelloja joutuu kiertämään ja säätämään. Aamu on täysin pilvinen täällä etelärannikolla. Eilen teimme reippailulenkin Munkkiniemeen, kirjastoon, jossa oli noudettavissa Helenan varaama Donna Leonin dekkari Hetken huumaa. Kirjoitin eilen aamupuolella neljä sivua lisää Vuoropuhelua, sekä väleihin että jatkoa. Iltapäivällä vietimme kaksi tuntia Marcel Proustin parissa. Swann käy pitkästä aikaa seurapiiritilaisuudessa. Saamme välähdyksen Guermantesin herttuattaresta. Swannin järkytykseksi tilaisuudessa soitetaan sitä melodiaa, joka oli hänen ja Odetten oma silloin, kun Odette vielä rakasti häntä. Helena kutoi eilen minulle kaulaliinaa. Se tuli melkein valmiiksi. Aloin lukea myöhemmin illalla Cleaa, neljättä osaa Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetista. Katsoimme myös jalkapalloa, kahta eri ottelua ennen kuin menimme levolle. Saimme tuntia pitemmät yöunet.

Tilkankadulla

    

Helena kuvasi virkkauksia eilen kauppamatkalla Tapanilan aseman terassin pylväissä. Tänään, lauantaina, on virallinen täyden kuun hetki vähän ennen puolta yötä. Toivottavasti pilvet rakoilevat illalla. Helsingin kirjamessut jatkuvat viikonlopun yli. Reilu kymmenen vuotta sitten vietimme jonain vuonna jopa kaikkina neljänä päivänä kirjamessuhuumaa. Ohjelmalehtisessä oli paljon uutta, mutta sieltä puuttuivat myös tutut aikalaisemme. Uusi, kotimainen kirjailijasukupolvi on astunut sijaan ja joka on jäänyt vähän vieraaksi. Jatkoin eilen aamupäivällä kolme sivua Vuoropuhelua. Luimme iltapäivällä ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Rakkauden tuskat jatkuvat. Kirjailija muistuttaa itsestään tai fiktiivisestä minästä vertaamalla kertomuksen Swannin kokemuksia omiinsa. Helena sai kolmannet joulusukat valmiiksi. Hän luki illalla loppuun Ville-Juhani Sutisen kirjan Kuolleiden muistomerkkien vuosisata. Minä luin loppuun Lawrence Durrellin Mountoliven. Helmarit voittivat juhlaottelussaan Kroatian joukkueen kolme nolla.

Tilkankadulla

 

Perjantai. Kolme astetta aamukuudelta täällä etelärannikolla. Ruskan värit ovat hehkeimmillään. Helena osti kaupasta lisää lankaa, nimenomaan sukkalankaa. Hän kutoo pehmeitä paketteja jouluun. Yleisön pyynnöstä. Luin Vuoropuhelua läpi eilen aamulla, 26 sivua. Tein muutamia korjauksia ja lisäyksiä. Jatkoin sivun verran. Iltapäivällä luin ääneen lemmenkipeän, mustasukkaisen Swannin, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin erään henkilöhahmon tekemisistä ja kokemisista Odette -nimisen puolimaailman naisen kanssa. Luimme neljäkymmentä sivua. Luin vielä saman verran Lawrence Durrellin Aleksandria kvartetin Mountoliveä. Luen kahta pitkää romaanisarjaa rinnakkain. Durrell kertoo tässä omassa sarjassaan samasta aiheesta kolmelta eri suunnalta valotettuna, mikä tuntuu veikeältä. Mountoliven puoliväliin mennessä kertomuksen ja sen tapahtumien aika on edennyt samaan hetkeen kuin edeltävissä osissa, Justinessa ja Balthazarissa, mutta nyt tuli uutta asiaa ja ennen käsittelemätöntä. Helena jatkaa unilukemisina Ville-Juhani Sutisen kirjan, Kuolleiden muistomerkkien vuosisata, parissa.

Tilkankadulla

    

 

Tänään alkavat Helsingin kirjamessut. Olimme messuilla viimeksi 2019. En ole varma käymmekö siellä tänä vuonna. Eilen teimme lenkin Pikku Huopalahden rannan kautta Meilahden arboretumiin. Taivas pidätteli sadetta. Myöhemmin iltapäivällä satoi hetken räntää, joka suli maahan langettuaan. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua Vuoropuhelua. Helena sai yhdet villasukat valmiiksi ja aloitti seuraavat. Luimme ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toista osaa, Swannin rakkaus. Ensimmäisessä osassa, Combrayssä oli minä -kertoja äänessä ja tässä toisessa osassa hän. Kirjailijan ääni on kuitenkin sama Marcel Proust. Illalla Helena luki loppuun Heli Pekkarisen kirjan Kylässä Italiassa ja minä luin Lawrence Durrellin Mountolivea.

Tilkankadulla

    

Eilen otimme kuvia punahehkuisista puista menomatkalla Munkkiniemen kirjastoon. Helenalla oli noudettavissa Heli Pekkarisen Kylässä Italiassa. Saman tien tarttui mukaan asiakashyllystä Alistair Macleanin Kun kello lyö... Kauan sitten luin sen ensimmäisenä Macleanin jännärinä. Kirjastossa oli koululaisia ja lisäksi sinne tuli päivähoitolapsia, jotka aloittivat vierailunsa evästelemällä pöytien ääressä. Äänten sorinaa ja hälinää toisin kuin minun nuoruuteni kirjaston hiljaisuudessa. Sää oli mainio, lämpötila lähellä nollaa. Kirjoitin eilen kolme sivua Vuoropuhelua. Sitä on nyt 23 sivua. Helena osti lisää lankaa kaupasta. Iltapäivällä aloimme lukea Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin toista osaa, Swannin rakkaus. Suomentaja on Inkeri Tuomikoski. Ensimmäinen osa, Combray on Pirkko Peltosen ja Helvi Nurmisen suomentama. Heidän jälkeensä Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin suomentajana teki elämäntyönsä Inkeri Tuomikoski. Viimeinen osa on Annikki Sunin kääntämä. Eilen illalla näimme kuun pilvien raossa ja myöhemmin ensimmäiset räntähiutaleet satoivat pihalamppujen valoissa.