Tilkankadulla

    

Lunta kauttaaltaan Tilkankadulla, Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kuvassa eiliseltä kauppareissulta viimainen katuosuus alas Korppaanmäentietä. Teki talven. Eilen ei tehnyt muuta mieli ulkoillakaan kuin käydä pikaisesti kaupassa, vaikka päivemmällä paistoi jonkin aikaa aurinko. Kirjoitin aamulla Novellin alun uudestaan ja sitä on nyt kolme sivua. Eilen iltapäivällä luimme ääneen viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -roomanin kuudetta osaa, Guermantesin tie 2. Helena levitti aiemmin syksyllä virkkaamiaan isoja isoäidinneliöitä olohuoneen lattialle ja sommitteli niitä ennen kuin alkoi ommella paloja yhteen kuunnellessaan. Illalla luimme kumpikin omia kirjojamme, Helena Stephen Kingin jännäriä Satumaa, josta hänellä on paljon kerrottavaa ja minä jatkoin runojen ja Allen Ginsbergin parissa. Vaihdoin sanakirjaa - Cambridge Advanced Learner’s Dictionary, vuodelta 2003. Huge book. Lopetimme luvut siksi aikaa, kun televisiosta näkyi Aasian Mestarien liigan ottelu tuttuine entisine jalkapallosuuruuksineen.

Tilkankadulla

    

Pakkaset jatkuvat myös täällä etelärannikolla. Kymmenen päivän ennuste on sinisenä. Kuvassa rakennusten arkkitehtonista rytmiä Tilkankadulla kohti Tilkantoria. Eilen kaupalle mennessämme “nuokkarille” kerääntyi joulumyyjäisväkeä. Hiljalleen satoi kevyitä lumen höytyviä. Luin ja korjailin eilen Vuoropuhelua -tekstin. Helena näytti illalla miten saan lähetettyä sen hänelle lukuun. Minulla on atk-tukihenkilö paikalla. Opin hitaasti. Eilen iltapäivällä jatkoimme ääneenlukua: Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin “minä” saa vieraakseen Albertinen, jonka kanssa hän kisailee vuoteessa. Hän myöhästyy näytelmäesityksestä madame Villeparisisin luona ja istuu sivuhuoneessa, kun madame Guermantes tulee istumaan hänen viereensä ja kutsuu nuorukaisen syömään luokseen tulevana perjantaina. Hän pääsee Fauborg St Germainin piireihin. Illemmalla Helena luki jännittyneenä Stephen Kingin Satumaata ja minä luin toiseen kertaan Allen Ginsbergin murheellisen Kaddish -runon.

Tilkankadulla

    

Tuomiosunnuntai. Pakkasta yksitoista astetta. Kuvassa on Kingiä ja Slaughteria ja kaistale Helenan virkkaamaa verhoa ja taulu Bergöstä, maalattu vuonna 1984. Eilen iltapäivällä rusakko lepäili pihalla, talon seinustan vieressä. Helena kuvasi sen järjestelmäkameralla. Iltamyöhällä näimme taivaalla kuun ja Jupiterin sen kylkiäisenä. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua ja samalla ensimmäinen kirjoituskerta tuli päätökseen. Sivuja on 95. Helena kutoo lopuista sukkalangoista villasukkia. Viimeinen pari uunista ulos. Aloimme lukea ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kuudetta osaa, Guermantesin tie 2. Ensimmäisessä luvussa isoäiti kuolee. Hänen aikansa täyttyy. Helena lukee nyt vuorotahtia Kingin Satumaata ja Slaughterin dekkaria After that Night. Minä luin toisen “kuolemankirjan”, Allen Ginsbergin kaksikymmentäsivuisen runon Kaddish, jonka runoilija omisti edesmenneelle äidilleen, Venäjän emigrantille, Naomi Ginsbergille, joka kuoli mielisairaalassa.

Tilkankadulla

    

Pakkasta nyt aamulla yhdeksän astetta täällä etelärannikolla. Kuvassa jouluikkuna Munkkiniemen puistotiellä. Kun kävelimme eilen kirjastoon, haikara nousi lentoon Pikku Huopalahden pohjukasta. Paluutaipaleella näimme sen istumassa Ramsaynrannan venelaiturilla. Liikenne vyöryi ohi sieltä ja täältä ja lintu istui tyynenä ja peilaili itseään. Helena sai varaamansa Karin Slaughterin dekkarin After that Night. Siirryin kirjastossa tutkimaan Best seller -hyllyä. Mies kurkotti vierestäni ja poimi yhden kirjan: Leena Lehtolainen, näin sen verran kannesta. Helena on jonossa odottamassa sitä kahdensadan jonon hännillä, jos kirja oli se sama ja nyt liippasi näin läheltä. Löysin hänelle lisälukemiseksi Stephen Kingin uusimman suomennetun: Satumaa. Kirjoitin eilen aamusella kaksi sivua Vuoropuhelua. Lopettelen sitä, teen päätöskiemuroita, sattuvia sanontoja. Iltapäivällä luimme ääneen loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin viidennen osan, Guermantesin tie 1, kirjoitin päivämäärät sisäkanteen ja hain valmiiksi kuudennen osan, Guermantesin tie 2. Helena aloitti seuraavat sukat, koska hänellä on sopivia jämälankoja. Illemmalla hän luki kirjastosta saamiaan kirjoja, toista sohvalla ja toista sängyssä ja minä tavailin Allen Ginsbergin Collected Poems

Tilkankadulla

    

Kuukausi jouluun. Sohvatyyny uudessa päällisessään sohvallamme. Kunniapaikalla. Tuossa minä istun ja luen ääneen ja Helena vieressä, kirjahyllyn puolella kutimineen. Eilen oli jäistä menoa Helsingin Pikku Huopalahdessa. Kuvasin lätäkössä kylpeviä varpusia. Niitä oli melkein kymmenen ensin, mutta osa menetti hermonsa, kun tungin lähelle. Luin Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko. Loppuluvussa on se aika, jolloin sota alkoi naapurissa. Jari Tervo mainitsi sen seikan, jota minäkin olen ajatellut: Naapuri on. Kirjoitin eilen aamupuolella kolme sivua Vuoropuhelua. Sitä on nyt 91 sivua. Iltapäivällä jatkoimme ääneen Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Seurapiireissä ollaan ja silinterihatut lattialla muodikkaasti. Puhutaan, juorutaan ja juonitellaan. Esiinnytään. Ihmismäistä kanssakäymistä. Helena lukee Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -dekkaria Jääkylmät kädet. Hänellä on kirjastosta noudettavana yksi varaus, Karin Slaughterin tuorein jännäri in English. Minä luin eilen muutaman Allen Ginsbergin runon. Kesken päivän pihalle ilmestyi joulukuusi. Sen huomasi, kun valot syttyivät.

Tilkankadulla

    

Vesisade pyyhkäisi Helsingin alueen yli yöllä. Parvekelankut märkinä. Kuva Tilkankadulta eilen aamupäivällä. Aurinko pilkisti. Kirjoitin eilen kolme sivua Vuoropuhelua, vain sitä normaalien päiväkirjamuistiinpanojen ohessa, en uutta novellia, joka odottaa säyseästi kuin Jari ja Kati Tervon koiranpentu, borderterrieri. Olen lukenut kirjasta kaksi kolmasosaa. Näen silmissäni Jari Tervon nukkumassa Zorron naamio kasvoillaan ja korvatulpat korvissa. Helena viihtyy nykyään aamuisin aiempaa pitempään makuuhuoneessa oman työpöytänsä ääressä. Hän sai valmiiksi uuden, neulotun sohvatyynynpäällisen. En tiedä mitä hän nyt kutoo ja kutooko vai virkkaa? Eilen iltapäivällä luimme rutiiniksi tulleen rupeaman Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaania, jossa sivutaan juutalaiskysymystä ja Dreyfusin juttua. Siinä ajankohta on vuosisadan vaihde, yli sata vuotta sitten. Sota on käyty hiljattain, 1870 ja uusi odottaa. Sodan uhka on olemassa. Helena vaihtoi unikirjaa, Perry Masonia nytkin, Jääkylmät kädet. Edellinen dekkari alkoi rapistua käsissä, muuttua irtolehtisiksi. Kirjakaan ei kestä kaikkea.

Tilkankadulla

    

Kuusi astetta pakkasta nyt aamulla. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan tänään on myöhemmin tiedossa myrsky tänne etelään. Eilen kirjoitin kaksi sivua Vuoropuhelua. Kirjoitin myös toista aihetta, novellia, joka aihe tuli mieleen eilisaamuna, kun heräilin uuteen päivään. Raapustin siitä tiedot tuoreeltaan ylös muistivihkoon ja kauppareissun jälkeen naputin sitä koneella pari alustavaa sivua. Helena luonnostelee visuaalisia aiheitaan. Hänellä on kolme työtä, jotka hän aloittaa, kun käsityöprojektit ovat ohi. Ja aina ovat mukana myös kissat, piirroksina ja aiheina. Luimme eilen iltapäivällä ääneen kaksi tuntia Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Viimein hänet, päähenkilö on esitelty Guermantesin herttuattarelle, heidän “vuokraemännelleen”. Hovikumarrus on suoritettu ja kohde on ollut ylhäisen viileä. Luin illemmalla lisää Allen Ginsbergs Collected Poems ja käytin vaihteeksi enemmän sanakirjaa. Tämä runojen lukeminen on sitä, että jokainen runo luetaan hitaasti ja vähintään kahteen kertaan. Olen kahlannut kuudesosan tästä yli tuhatsivuisesta elämäntyöstä. Helena luki loppuun Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko ja jonka minä aloitin. Helena valikoi unilukemisiksi Erle Stanley Gardnerin dekkarin Perry Mason ja pelokkaat perijät.