Tilkankadulla

    

Lauantai, yhdestoista yhdettätoista. Eilen satoi hiljakseen, kun lähdimme kaupalle. Otin kuvan Pikku Huopalahden ala-asteen koulun liikuntasalin, nuokkarin kulmasta. Sähköpotkulauta parkissa ja kamerat ylhäällä, molemmilla seinustoilla tallentamassa kulkijavirtaa. Otin lisää kuvia sieltä täältä, kosteita ja kimmeltäviä ja syksyisiä sateen takia ja tietenkin myös Mannerheimintieltä. Suomenliput olivat puolitangossa presidentti Martti Ahtisaaren hautajaispäivänä. Aamupuolella kirjoitin sivun verran Vuoropuhelua. Iltapäivällä luin ääneen kaksi tuntia Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Helena aloitti viimeisen sukkaparin tälle syyskaudelle. Proust kuvaa yli kymmenen sivun pituudelta kuinka päähenkilö näkee viiden nuoren, tuntemattoman neidon kulkueen lähestyvän hiekkarantaa häntä kohti ja ohittavan hänet. Myöhemmin luin itsekseni eteenpäin Louis de Caulaincourtin muistelmia Napoleonin mukana Venäjällä. Kuvaus on sekavaa, kun kaksi kolmasosaa kirjaa on takana. Vetäytymisen kaaosta. Mutta samalla kaipaisi karttoja viitteeksi ja opastukseksi. Helena alkoi lukea Tuula-Liina Variksen kirjaa Kilpikonna ja Olkimarsalkka. Hän kehotti minua vilkaisemaan sitä.

Tilkankadulla

    

Seitsemän astetta. Sataa ja tuulee täällä etelärannikolla. Syksy on riipinyt lehdet kaljuista koristeomenapuista Tilkantorilla. Kävelimme eilen kaupalle ja takaisin ja samalla vähän matkaa Mannerheimintietä edestakaisin. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua. Se on narukerä, josta vetää - juttua tulee, uutta juttua entisten sekaan ja perään. Olen tyytyväinen niin kuin kuuluukin. Luimme iltapäivällä neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin neljättä osaa, Paikannimet: Paikkakunta. Uusia henkilöhahmoja tulee kaiken aikaa lisää ja vanhoista muistutetaan. Lukiessamme päivä hämärtyi vähitellen. Helena kutoi. Hänellä on yhä unikirjana Alistair Macleanin jännäri Kun kello lyö... Minä olen kohta puolivälissä Caulaincourtin muistelmia Napoleonin mukana Venäjällä. Keisari pääsi Moskovaan, mutta vetäytyy nyt sieltä. Illalla meille näytettiin televisiosta kaksi Eurooppa -liigan jalkapallo-ottelua. Niissä on aina muutamia vanhoja tuttuja pelaajia, vaikka miehistöt vaihtuvat tiheällä sykkeellä kaiken aikaa ja vanhat ja kuuluisat nimet väistyvät Aasian kentille.

Tilkankadulla

    

Sataa hiljalleen Helsingin Pikku Huopalahdessa. Eilen kävelimme aamupäivällä Munkkiniemeen kirjastoon. Helena lainasi Tuula-Liina Variksen kirjan Kilpikonna ja Olkimarsalkka ja minä Louis de Caulaincourtin Napoleonin mukana Venäjällä ja Hanna Meretojan esikoisromaanin Elotulet. Aamulla ehdin kirjoittaa kaksi sivua Vuoropuhelua. Iltapäivällä jatkoimme Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin ääneenlukua. Helena sai yhdet villasukat valmiiksi ja kahdet on vielä tekemättä ennen kuin urakka on valmis. Proust sai hyvää seuraa, kun luin illemmalla itsekseni Caulaincourtin aikalaistodistusta Napoleonin Venäjän retkestä. Siitä on yli kaksisataa vuotta, yli ja vasta. Kirjassa puhutaan muun muassa retkistä: Egyptin retki. Aloittaessaan sodan Venäjää vastaan Napoleon kävi taistoa samaan aikaan Espanjassa, Italiassa, Egyptissä ja Itävaltaa vastaan ja miehitti Pohjois-Saksaa. Lisäksi Ranska ja Englanti olivat vihollisia. Venäjän retkellä Napoleon on kiirehtinyt Smolenskiin. Moskova odottaa ja kangastelee keisarin toiveissa, mutta Napoleonin joukkojen huolto ei toimi eikä taistelukosketusta ole saatu vähäisiä kahakoita lukuunottamatta. Hevoset kuolevat rehun puutteeseen ja ylikuormitukseen. Napoleon odottaa ja olettaa Aleksanteri ensimmäisen antautuvan pian. Luin vielä myöhemmin muutaman runon Allen Ginsbergin kokoelmasta Collected Poems.

Tilkankadulla

    

Lämpimät säät jatkuvat täällä etelässä. Eilen Helena otti järjestelmäkameran mukaan kauppalenkille, jotta saisi kuvia isokoskeloista, mutta ne pysyttelivät parvena Pikku Huopalahden tuonpuoleisen rannan tuntumassa. Sorsat uivat lähempänä. Kirjoitin eilen kolme sivua Vuoropuhelua. Luimme iltapäivällä ääneen neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä. Helena kutoi. Hän otti unilukemisiksi Alistair Macleanin jännärin Kun kello lyö... Minä luin Allen Ginsbergiä in English, in Original. Otin tällä kertaa sanakirjan siihen rinnalle tueksi. Luen ensin runon rauhassa kokonaan, omaan verkkaiseen tyyliini. Jos siinä on yksi tai useampia vieraita sanoja, otan yhden ja katson sen sanakirjasta. Sen jälkeen luen runon uudestaan. Toissapäivän ja eilisen aikana olen kulkenut näin lukien vuodesta 1947 vuoteen 1950. Kolme kirjaa odottaa noutoa Munkkiniemen kirjastossa eli lisää luettavaa on tiedossa.

Tilkankadulla

    

Näkymä on Pikku Huopalahden raitilta. Kävelimme eilen Meilahden arboretumiin ja edelleen melkein Seurasaareen ennen kuin palasimme kaupan kautta kotiin. Yli tunnin reissu. Kirjoitin eilen kaksi sivua lisää Vuoropuhelua. Helena kutoo. Aloitimme äänenluvussa neljännen osan, kirjan, Paikannimet: Paikkakunta, Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanista. Kaksi vuotta myöhemmin, kun päähenkilö ja Gilberte olivat ajautuneet erilleen, päähenkilö matkustaa isoäidin seurassa Balbeciin ottamaan terveyskylpyjä ja kolmantena seurueessa on tietenkin palvelijatar Francoise, kansanihminen. Kirjastosta minulle on Matkalla kaksi kirjaa, mutta ei vielä Noudettavissa. Otin omasta hyllystämme Allen Ginsbergin Collected Poems, nimipäivälahja kolmen vuoden takaa, yli tuhat sivua runoja, Ginsbergin koko elämäntyö - otin sen välilukemisiksi. Olen lukenut sen ennen, huolimattomasti ja muutamat runoista useamman kerran, tarkemmin. Helenalla on vielä kesken Erle Stanley Gardnerin Perry Mason -tarina Kullattu lilja. Eilisessä postauksessa muistin nimen väärin.

Tilkankadulla

    

Tämä kuva on otettu Helsingin Mannerheimintien jalkakäytävältä. Tänään vietämme Ruotsalaisuuden päivää ja samalla Kustaa Aadolfin päivää. Eilen emme lähteneet Hakaniemeen Maalaismarkkinoille, vaan teimme sen sijaan pitemmän kauppamatkakävelyn rannan kautta, Haaganpuron viertä Vihdintien laitaan ja Mannerheimintietä kaupalle. Helena keri lankoja valmiiksi seuraavia sukkapareja varten. Kirjoitin aamusella kolme sivua Vuoropuhelua -tekstiäni. Sitä on viisikymmentäkaksi sivua. Olen tehnyt sitä kolme viikkoa. Eilen iltapäivällä luimme loppuun Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin kolmannen osan, Rouva Swannin ympärillä. Proust loihtii kirjan lopussa kuvan maailmannaisesta päiväkävelyllä seurueensa keskellä ja keskipisteenä ja vastaantulijoita tervehtimässä häntä. Pariisissa 1800 -luvun lopulla, sataviisikymmentä vuotta sitten. Helena luki loppuun Juhani Peltosen kirjan Islanninhevosia, rakkaani. Hän kysyi vielä erikseen pidinkö siitä? Kyllä. Eli... Seuraavaksi Helena otti lukuun taatun Erle Stanley Gardnerin dekkarin Kultainen lilja. Hän muistaa lukeneensa sen ensimmäisen kerran joskus tyttönä. Heillä oli kotona saman painoksen kirja, sama kansikuva. Minulla on lopuillaan Alistair Macleanin Kun kello lyö... Saan Maclean -kiintiöni täyteen. Tekstin huumori ja sankarihypetys, ne tehokeinot jättävät jotenkin imelän, vähän naurettavan olon.

Tilkankadulla

    

Marraskuun ensimmäinen sunnuntai ja Hakaniemessä on Maalaismarkkinat. Illalla ja yöllä tuulenpuuskat riepottelivat pihan poppeleita, mutta nyt aamulla on tyynempää. Eilen aamulla Helena teki sauvakävelylenkin. Minä pysyin kotona ja jatkoin Vuoropuhelua kaksi sivua. Kaupalle mennessä teimme lenkin rannan kautta. Helena teki kanttarellipizzan. Iltapäivällä luimme ääneen melkein viisikymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä, edelleen kolmatta osaa Rouva Swannin ympärillä. Kirjailija hallitsee taidon pitää lukijan mielessä kirjan olennaiset henkilöt. Nämä kulkevat mukana kuin pisarat siellä täällä muun tekstin ohessa, ennakkoon ja tarpeen mukaan välillä. Niihin palataan ja palataan. Proust lavertelee ja on monisanainen, mutta se on tehokeino. Kun päähenkilö mokaa, saa seurapiiritilaisuudessa ruokailemaan mennessä suljetun kirjekuoren, jossa on päällä hänen nimensä, hän työntää kuoren taskuunsa ja kun tekstiä kirjassa on kertynyt neljäkymmentä sivua lisää ja päähenkilö palaa kotiin ja riisuutuu, hän löytää kirjekuoren, avaa sen ja lukee kenelle daamille hänen pitää ojentaa käsivartensa pöytään mennessä. Proust ei kommentoi enempää. Hän tietää, että lukija keksii itse mitä päähenkilö ajattelee tästä. Illalla katsoimme jalkapalloa. Vaihdoin sen jälkeen jännäriin, Macleanin tyyliin ja Helena luki Juhani Peltosen kirjaa Islanninhevosia, rakkaani.