Seitsemän astetta. Sataa ja tuulee täällä etelärannikolla. Syksy on riipinyt lehdet kaljuista koristeomenapuista Tilkantorilla. Kävelimme eilen kaupalle ja takaisin ja samalla vähän matkaa Mannerheimintietä edestakaisin. Kirjoitin eilen kaksi sivua Vuoropuhelua. Se on narukerä, josta vetää - juttua tulee, uutta juttua entisten sekaan ja perään. Olen tyytyväinen niin kuin kuuluukin. Luimme iltapäivällä neljäkymmentä sivua Marcel Proustin Kadonnutta aikaa etsimässä -romaanin neljättä osaa, Paikannimet: Paikkakunta. Uusia henkilöhahmoja tulee kaiken aikaa lisää ja vanhoista muistutetaan. Lukiessamme päivä hämärtyi vähitellen. Helena kutoi. Hänellä on yhä unikirjana Alistair Macleanin jännäri Kun kello lyö... Minä olen kohta puolivälissä Caulaincourtin muistelmia Napoleonin mukana Venäjällä. Keisari pääsi Moskovaan, mutta vetäytyy nyt sieltä. Illalla meille näytettiin televisiosta kaksi Eurooppa -liigan jalkapallo-ottelua. Niissä on aina muutamia vanhoja tuttuja pelaajia, vaikka miehistöt vaihtuvat tiheällä sykkeellä kaiken aikaa ja vanhat ja kuuluisat nimet väistyvät Aasian kentille.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti