Tilkankadulla

    

Kansallinen veteraanipäivä. Sopii varmaan, että postauskuvana on Veijo Meren Sujut -romaanin kansi, joka on Kosti Antikaisen käsialaa vuodelta 1961. Helenalla oli eilen noudettavana kirjavaraus Munkkiniemen kirjastosta, Georges Simenonin Maigret ja penkillä istuskelija, tuttu teos ja kansi vuodelta 1955 ja joka oli meillä lainassa myös vuosi sitten. Taivas oli pilvessä, kun lähdimme, mutta palatessamme aurinko pilkisti. Merilokki seisoi pihalla vahdissa. Rannalla teimme kevään ensimmäisen havainnon kalatiirasta. Helena teki akvarelleja aamulla ja iltapäivällä, kun luin ääneen. Minä jatkoin aamulla Siks -tarinaa, jota on kaksitoista sivua. Iltapäivän lukutunnilla vietimme jälleen tuokion muinaisessa maailmassa ja historiallisen Moskovan lähistöllä. Helena sai minulta eilen lahjaksi työpäiväkirjan talvelta vuodenvaihteesta. Hän luki sitä illalla sohvalla. Minä luin loppuun Veijo Meren Sujut, kävin läpi kirjastosta lainaamani Parnasso -lehden tämän vuoden ensimmäisen numeron ja aloin sitten lukea Simenonin dekkaria Maigret ja penkillä istuskelija. Ei haittaa, vaikka luin sen viimeksi vuosi sitten ja vaikka olen lukenut sen sen kymmenen kertaa. Tunnelma oli hieno. Nyt aamusella mietin pääseekö ensimmäistä kertaa Maigret -kirjoihin tutustuva läheskään samanlaisiin tunnelmiin, kun hänelle eivät ole vielä tutut lukuisat komisarion vakinaiset apulaiset, Janvier, Lucas ja Lapointe ja joiden ohella Penkillä istuskelijassa vierailevat muun muassa etsivät Neveu ja Santoni?

Tilkankadulla

   

Hyvää Tertun päivää. Eilen päivällä kuvasimme valkoposkihanhia lumisella nurmikentällä. Näimme kevätkauden ensimmäiset räkättirastaat. Teimme epävarmat havainnot kahdesta haikarasta Pikku Huopalahden vastarannalla, mutta toinen varmistui haikaraksi ponnahtaessaan leveille siivilleen ja lentäessään kauemmas lahden pohjukkaa päin. Se laskeutui ja jalkautui astelemaan verkkaisesti ruovikon laitaa. Helena jatkoi eilen akvarelliensa ja virkkaustensa parissa. Minä luin ja naputtelin Siks -tarinaa, mutta en edennyt siinä. Iltapäivän lukutunnilla luimme ääneen viisikymmentä sivua Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Sota on siinä nyt lähinnä venäläisten joukkojen vetäytymistä vihollisen tieltä ja joka vaikuttaa myös paikallisiin aateliskartanoihin. Musikat, arolaiset pullikoivat vastaan ja väittivät herrasväelle, että ei ole kyytihevosia, kun piti päästä kiireesti lähtemään ranskalaisten sotajoukkojen alta. Vallasväen onneksi paikalle ilmestyi omia joukkoja palauttamaan kurin. Illemmalla Helena luki McCall Smithin Mma Ramotswa -dekkaria Botswanan iloiset rouvat. Minä luin loppuun Marguerite Duras’n kirjan Jokapäiväinen elämämme. Duras niputtaa siinä lapset ja miehet yhteen ja joita naiset holhoavat ja joutuvat ja suostuvat paapomaan. Kirjailijan teksti on hyvää ja selkeää.

Tilkankadulla

    

Kuvassa vene on laskettu vesille, kuva otettu eilen aamupäivällä kauppareissulla. Helsingin Pikku Huopalahden Tilkantorinrannan auringonpaistattelutuolit ja laiturin kiveys ovat vielä lumen vallassa talvisen pyryn jäljiltä. Päivemmällä paistoi eilen aurinko ja vietimme vähän aikaa parvekkeella nauttien siitä. Helena teki eilen aamupäivällä akvarelleja ja jatkoi virkkaamista. Minä luin alusta alkaen Siks -tarinan, parantelin samalla ja jatkoin. Sitä on koossa kymmenen sivua. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Kirjassa on tuttuja kohtia, jotka ovat jääneet mieleen nuoruudestani, kun luin sen edellisen ja ensimmäisen kerran. Helena valikoi itselleen seuraavan McCall Smithin Mma Ramotswe -dekkarin Botswanan iloiset rouvat. Minä luin viimeiset sivut Jean-Paul Sartren romaanista Äcklet. Muistin kolmen vuoden takaa, että pidin loppua onnistuneena. Ihmettelen silti miten olen suhtautunut silloin tähän tekstiin, sillä Äcklet on kokonaisuudessaan mainio teos. En päästänyt sitä ilmeisesti ihon alle eli niinkin voi lukea, kylmän viileästi, lukea puolitietoisena, puolilla valoilla. Hain tietoja kirjailijasta netistä ja varasin sen jälkeen kirjastosta kaksi kirjaa Sartrelta, Sanat ja Mitä kirjallisuus on? Varasin myös Marguerite Durasin kirjan Hiroshima, rakastettuni. Otin lukuun omasta hyllystäni Durasin teoksen Jokapäiväinen elämä.

Tilkankadulla

    

Lunta pyrytti eilen sakeasti Helsingin Ruskeasuolla, Mannerheimintiellä. Ratikoita ei näkynyt ja kiskourat olivat lumen täyttämät. Takapihan hiekkalaatikolla keltainen leikkikaivinkone oli hautautumassa lumen keskelle. Mustarastas pöyhi multaa talonseinustan reunasta. Jatkoin Siks -tarinaa, jota on alun kahdeksatta sivua. Helena teki viereisellä pöydällä akvarelleja ja siirtyi sitten sohvalle virkkaamaan ja katsomaan televisiosarjaa. Eilen iltapäivällä luimme ääneen viisikymmentä sivua Leo Tolstoin romaania Sota ja rauha. Välillä sotatoimissa ja sitten taas kotirintaman herraskartanoissa. Illemmalla Helena luki loppuun McCall Smithin dekkarin Kirahvin kuolema. Minulla on Jean-Paul Sartren romaani Äcklet vielä kesken. Kertasin kirjailijan mietteitä eksistenssistä. Romaanin kokonaisuuden kannalta sitä filosofointia olisi voinut olla vähemmän, mutta se taisi olla tekijän varsinainen asia tai sydämenasia. Katsoimme iltaviimeiseksi suomalaisen Sujut -elokuvan viidenkymmenen vuoden takaa. Nykyiseen terävämpään kuvaan tottuneena värit olivat suttuisia. Huonokuuloisena en saanut selvää replikoinnista, mikä ei haitannut tutun juonen seuraamista. Näyttelijöiden kasvot herättivät nostalgisia tuntoja.

Tilkankadulla

    

Lunta sataa sakeasti Helsingin Pikku Huopalahdessa näin Kirjan ja ruusun päivän aamuna. Hiekkalaatikon kaivuri kuvassa eilen. Ulkoilimme eilen vain kauppareissun verran. Pikku Huopalahden vastarannalla näimme kaksi haikaraa. Ne eivät kaveeraa. Helena tekee akvarelleja ja virkkaa ja katsoo televisiota. Jatkoin eilen Siks -tarinaa, jota on viisi sivua. Aloitimme eilen iltapäivällä lukemaan ääneen Leo Tolstoin roomanin Sota ja rauha toista nidettä ja kolmatta kirjaa. Aloitimme Sodan ja rauhan maaliskuun viimeisenä päivänä. Toukokuu on pitkällä, kun tämä luku-urakka päättyy. Kirjassa Napoleon läksytti Aleksanterin lähettinä toiminutta adjutanttia ja muistutti muun muassa, että hän, Bonaparte, antoi Aleksanterille Suomen. Kirjassa, romaanissa lukee näin. Todellisuus taitaa kuitenkin olla jokin muu, nykyisessä historiankirjoituksessa. Ei kai Suomi ole mikään kauko-ohjauksessa ajelehtiva laivapahus? Helena luki illalla yhden McCall Smithin dekkarin loppuun ja aloitti toisen, Kirahvin kyyneleet. Minä olen lukenut kaksi kolmasosaa Sartren eksistentialismijulistuksesta Äcklet.

Tilkankadulla

    

Pakkasaamu. Helena sai eilen valmiiksi muun muassa tämän työn. Teimme aamupäivällä molemmat ahkerasti luovia töitämme. Siks - annoin sellaisen nimen tekstilleni ja jota on nyt alun kolmatta sivua. Eilen iltapäivällä luimme loppuun Leo Tolstoin suurromaanin Sota ja rauha ensimmäisen niteen. Lähdimme sen jälkeen rantakävelylle. Nurmikolla viipotti kivitasku, ehkä. Haikara kääntyili vesirajassa lahden tuolla puolen. Tapanilan aseman edustan laiturilla istuivat venepaikkoja rajaavilla tolpilla nauru- ja kalalokki vieretysten, vähän matkan päässä nuori merilokki ja kaksi selkälokkia. Illemmalla Helena alkoi lukea Alexander McCall Smithin ensimmäistä Mma Ramotswe tutkii sarjan teosta Naisten etsivätoimisto nro 1. Olen lukenut yhden kirjan tätä sarjaa, mutta - omaa rajoittuneisuuttani kai - en pääse eroon siitä sivumausta, mieleen nousevasta kysymyksestä: Mitä tämä on, kunnianosoitus Afrikan naisille vai pilkantekoa? Jatkoin Jean-Paul Sartren päiväkirjaromaania Äcklet. Olen lukenut siitä puolet. Yhden lauseen lainaus sivulta 69: “Man måste skriva allt allteftersom pennan löper; utan att söka efter ord.”

Tilkankadulla

    

Pakkasta kaksi astetta nyt sunnuntaiaamuna täällä etelärannikolla ja nurmikoilla ohut lumikerros. Kuvassa näkymä Pikku Huopalahdelle Tapanilan aseman edustalta eilen, lauantaina aamupäivällä. Tuuli ei käynyt, kun kävelimme rantaraittia myöten. Vastarannan ruovikossa lepäilivät kandanhanhet ja lähempänä Paciuksenkatua erottui haikara harmaana. Helena teki eilen akvarelleja ja virkkasi telkun ääressä. Minä tapailin alkulyöntejä tekstiini. Eilen iltapäivällä luimme ääneen Leo Tolstoin hienoa romaania Sota ja rauha. Voi Natasaa, joka rakastuu kelvottomaan heittiöön. Luin illemmalla toista päivää Jean-Paul Satres bok Äcklet. Ensimmäisellä lukukerralla luin sen nopeasti, selvittääkseni mitä tämä teos sisältää, mutta nyt luen kiireettömästi ja luulen oivaltavani lisää merkityssisältöjä. Esimerkiksi sivulta 50 alkaa: “När man lever händer det ingenting. Ramen förändras, människorna går ut och in, det är alltihop. Det finns aldrig någon början...” Sartre filosofoi ja jatkaa, täsmentää, että voi joko elää tai kirjoittaa siitä, mutta ei molempia. Toinen tukahduttaa toisen. Helena lukee seuraavaa e-kirjaa. Unilukemisina hänellä oli Aira Meriluodon runoteos Talvikaupunki.