Kaunis kesäpäivä

torstai 11. kesäkuuta 2020

Makeaa lupiinia(1)



 


MAKEAA LUPIINIA      

        


JORGE huomasi saaneensa postia. Iso, ruskea kirjekuori, jossa oli Pietarin leima, odotti keskellä keittiön pöytää. Marjo oli nostanut sen siihen näkyville ennen kuin lähti töihin. Hän ei ollut avannut kuorta. Marjo kunnioitti kirjesalaisuutta niin kuin kaikki kunnialliset ja tunnolliset suomalaiset. 

Ylitunnolliset, Jorge ajatteli. Ei ensimmäistä kertaa. 

Hän repäisi kuoren auki.

Siitä oli kahdeksan vuotta, kun hän jätti Pietarin, mutta nyt muistot palasivat hyökyen mieleen. Rajan takana, Suomessa, oli ollut tuolloin haussa tutkijan paikka Merentutkimuslaitoksella ja hän laittoi paperit vetämään, tuli valituksi ja erosi Karlovin Instituutista.

Hän lähti Instituutista asiallisesti, mutta se herätti silti pahennusta. Hän oli yksi Instituutin kantavia voimia ja ehti palvella siellä kokonaisen elämäniän. Hänestä ei olisi haluttu luopua.

Jorge meni naimisiin suomalaisen rakastettunsa, Marjon kanssa. He olisivat voineet perustaa kotinsa Venäjälle, se olisi ollut luonnollista, mutta Jorge asetti etusijalle sen, että hänen vaimonsa yhteydet lähisukulaisiin ja kotiseutuun säilyisivät. Ehkä ajatus juontui siitä, että Jorge oli joutunut lähtemään itse nuorena pois kotiseudultaan Kiovasta eikä hän ollut koskaan hyväksynyt täysin, että niin kävi.

He asettuivat Haminaan, historialliseen, pieneen ja uneliaaseen ympyräkaupunkiin. Siitä tuli heidän kotinsa.

Jorgella oli hyviä muistoja Karlovin Instituutista. Hän ei moittinut aikaansa siellä, mutta ei kieltänyt silti, että poti Instituutissa ollessaan jatkuvaa koti-ikävää. Naurettavaa, iso, aikuinen mies, joka oli tällainen herkkä nallekarhu.

Kaksikymmentä vuotta tutkimustoimintaa Instituutissa. Työ edistyi, siinä ei ollut vikaa, mutta vapaa-aikanaan Jorge suunnitteli enimmäkseen eläkkeelle jäämistä ja unelmoi siitä ajasta. Silloin hän palaisi Kiovaan, ehdottomasti.

Nämä suunnitelmat olivat olleet voimassa siihen asti, kunnes rakkaus astui kutsumatta ja yllättäen hänen elämäänsä, niin kuin rakkaus tekee yleensä ja monet Jorgesta ennen itsestäänselviltä tuntuneet ajatukset ja tavoitteet muuttuivat. Hän unohti kaukaiset eläkehaaveensa, päätti hakea töihin Suomeen ja muuttaa sinne, vaimonsa kotimaahan. He asuisivat jatkossa Suomessa, siellä olisi heidän kahden yhteinen koti, mutta kompromissina he kävisivät yhdessä lomilla Kiovassa.


Jorge jäi seisomaan aloilleen avoin kuori kädessä. Kannattiko hänen katsoa mitä siinä oli sisällä? Lähestyikö Karlovin Instituutti häntä täten ensimmäisen kerran kahdeksan vaiteliaan vuoden jälkeen? Jorge oli hämmästynyt. Hän ei tiennyt mitä odottaa? Mikä pyyntö kirjeessä oli? Halusiko Instituutin väki, että hän tulisi takaisin?

Yllätys. Kuoressa oli sisällä toinen kirje, suljettu, pienempi kirjekuori. Jorge katsoi tarkemmin alkuperäistä kuorta. Mitä tekstiä siinä oli päällä? Jälkitoimitus. Varsinaisessa kirjeessä oli kuoren päällä hänen nimensä, kauttaviiva ja Karlovin Instituutti, sen postiosoite ja kaupunkina Leningrad. Se oli väärin. Pietari siinä olisi pitänyt lukea. Hän oli saanut kirjeen Pietariin ja se oli käännetty sieltä hänen uuteen osoitteeseensa Haminaan. Toinen avaamista odottava kirjekuori. Sisäkkäisiä yllätyksiä kuin Maatuska-nukkeja.

Kirje oli postitettu Pariisista. Montmartre ja jotain. Se ei tullut siis Instituutilta. Huomionarvoista.

Jorge ei tuntenut ketään Ranskassa eikä Pariisissa. Ehkä silti joku tuttu? hän ajatteli. Kaukainen tai etäinen sellainen, joka oli muuttanut sinne kauas Euroopan ydinmaille ja lähetti nyt terveisiä. Lähettäjä oli joka tapauksessa kahdeksan vuotta myöhässä tai tämän tiedot olivat ainakin sen verran jäljessä.

Jorge katsoi lähettäjän nimen: E. Holopainen.

Hän veti tuolin pöydän alta ja istui alas. Sisällä asunnossa oli hiljaista. Kello raksutti seinällä. Sen kuuli. Ikkunasta näkyi Haminan keskustaa. Autoja liikkui harvakseltaan.

Jorginho. Sillä nimellä häntä kutsuttiin kouluaikana Kiovassa ja myöhemmin Karlovin Instituutissa. Vasta Marjo oli alkanut käyttää hänestä ristimänimeä, Jorgea. Hän oletti, että vierasperäinen Jorge-nimi oli lähtöisin joltain brasilialaiselta jalkapalloilijalta. Ehkä hänen äidillään oli ollut sen niminen nuoruuden rakastettu? Jorge ei tiennyt. Hän ei voisi kysyä sitä, sillä äiti oli kuollut vuosia sitten ja isä myös, ehkä. Kuollut hänelle. Isä oli mennyt maailman myötä ja äiti oli kasvattanut poikansa yksin. Lahjakas poika, joka sai stipendin, pääsi opiskelemaan yhteiskunnan tuella ja täytti häneen asetetut toiveet.

Jorge avasi kirjeen.

Päiväys oli reilun viikon vanha. Luonnollisesti. Se oli ymmärrettävää.

Hyvä Jorge, ystäväni.” Tuttavallinen toivotus ja aloitus. Kaksi arkkia, kirjoitettu koneella vain toiselle puolelle. Tai tulostettu.

Enemmän kuin varsinaista kirjettä Jorge mietti edelleen kuka ihmeen E. Holopainen? Kuka on tämä muka hänen hyvä ystävänsä? Hän ei muistanut ketään sen nimistä.

Kirjeessä E. Holopainen käsitteli makealupiinin viljelymahdollisuuksia viiniköynnösten rinnalla, maaperän parannukseksi: ”Koska viininviljely rasittaa ja köyhdyttää maaperää, Ranskassa on tutkittu viime vuosina mahdollisuutta päästä harjoittamaan ekologisesti kestävää viininviljelyä, luomuviljelyä sopivalla rinnakkainviljelyllä. Makealupiini on ollut esillä yhtenä mielenkiintoisena vaihtoehtona.”

Jorge luki katkelman sieltä ja täältä. Hän harppoi, haki asian rivien välistä ja sivuutti harhauttavat korulauseet.

Lähetän sinulle kaksi lentolippua, varauksena, edestakaiset matkat Helsingistä Pariisiin ja takaisin. Huomaat, että meillä on merkittäviä sponsoreita. Vahvistus on tehtävä viimeistään kaksi vuorokautta ennen lennon lähtöä. Ohessa sähköposti sitä varten. Liitän myös oman sähköpostiosoitteeni tähän mukaan. Tulen vastaan, jos, niin kuin kovasti toivon ja toivomme, olet tulossa ja pääset tulemaan. Ilmoittanet.

Helsinki oli hätäratkaisu. Aika meni ikävä kyllä täpärälle, mutta toivottavasti saat matkan järjestymään. Anteeksi, että tämä yhteydenotto on näin myöhässä. Toivottavasti näemme kuitenkin, pitkästä aikaa, tällä kertaa kaukana kotimaasta alan symposiumin merkeissä. Työskentelen nykyään viiniagentuurissa. Parhain ja odottavin terveisin E. Holopainen.”

Symposiumin päivämäärä oli alla. Neljä päivää lähtöön. Se osui viikonloppuun. Hyvä. Hänen ei tarvitsisi puhua töissä mitään, jos hän menisi sinne.

Jälkikirjoituksena oli täsmennys, että koska allekirjoittanut ei ollut selvillä Jorgen nykyisestä elämäntilanteesta, hän laittoi varmuuden vuoksi kahdet matkaliput. Jorge oli luonnollisesti tervetullut avecin kanssa, jos hän niin halusi, mutta pääasia oli, että hän pääsisi itse osallistumaan tilaisuuteen.

Toisena jälkikirjoituksena ja lisäyksenä oli, että allekirjoittanut tiesi Jorgen olevan nykyään yksi harvoja, ellei ainoa elossa oleva, tunnettu akateeminen tutkija, jolla on ainutlaatuista tietoa ja mittavaa perehtyneisyyttä makealupiinista, sen viljelemisestä ja hyödyntämisestä muun muassa rehuna ja maanparannusaineena. Siinä mielessä hänen, Jorgen, osallistuminen alan kokoukseen olisi erityisen toivottavaa ja suotavaa.

Toistoa. Inttää, Jorge ajatteli.

Uudelleen lämpimin terveisin E. Holopainen.”

Kirjearkit lepäsivät pöydällä hänen edessään. Hän katsoi ulos ikkunasta taivaan kaikkeuden pilviä. Hänen katseensa ei hakeutunut tällä erää maisemaan, taloihin eikä katunäkymään, vaan hän näki taivaan pilvineen. Hänen katseensa kurkotti jonnekin luotaamattomiin avaruuksiin. Sinne missä kaikki päätökset tehdään.

Marjo ei lähde Pariisiin. Siitä ei tule mitään. Se oli ensimmäinen ja välitön ajatus. Ensimmäinen artikla. Kysymättäkin selvä, kuolleena syntynyt, maho kuvitelma.

Marjo vastusti lentämistä. Hän kieltäytyi jyrkästi kaikesta lentämisestä. Hän ei osallistunut suoranaisiin mielenosoituksiin, joissa vastustettiin lentoliikennettä, mutta teki näin vain rakkaudesta aviomieheensä. Marjo pelkäsi, että aiheuttaisi osallistumisellaan turhia hankaluuksia miehelleen tämän työpaikalla ja työyhteisössä. Mutta sisimmässään Marjo oli se, joka seisoi ensimmäisenä valmiina barrikaadeilla ja jäi viimeisenä paikalle vaatimaan, että lentäminen on lopetettava ja että sellainen elämänmuoto on julistettava vahingollisena tykkänään pannaan.

Marjo oli ehdoton tässä asiassa. Jorgen oli turha toivoa hänen lähtevän itselleen seuraksi Pariisiin viinikokoukseen. Marjo ja lentokone eivät sopineet yhteen.

Viinikokous? Painottuiko kokous viiniin vai oliko pääasiana lupiinit ja niiden viljely, viljelyn ongelmakohdat ja edistäminen, hyödyt kontra haitat? Tämä ei selvinnyt pöydällä olevasta kirjeestä.

Antaisiko Marjon lukea sen? Tietenkin. Miksi hän sitten edes mietti sitä?

Jorge hämmästyi omia ajatuksiaan.

Marjo kieltäytyisi kutsusta ja mahdollisuudesta. Jorge ei epäillyt sitä. Mutta kieltäisikö Marjo myös häntä lähtemästä? Tähän asti he olivat kunnioittaneet kaikessa toistensa itsemääräämisoikeutta, mutta tulisiko tässä kohtaa poikkeus?

Kuinka hyvin hän tunsi Marjon?

Joka tapauksessa tarvittiin näemmä kahdeksan vuoden yhteiselon aika ennen kuin tällainen kysymys ja epäily saattoi edes viritä.

Voisiko hän lähteä reissulle ilman, että kertoisi siitä Marjolle?

Vielä hurjempi ajatus.

Jorge kuuli mielessään Marjon kysyvän, ääni ihmetystä täynnä, mitä tekemistä hänen aviomiehellään oli viinin ja viininviljelyn kanssa? Mistä alkaen mies oli laajentanut kiinnostuksena kohdistumaan myös viiniin? Miksi juuri viiniin?

Marjo on terävä ja älykäs. Hän huomauttaisi, että vaikka Jorge tiesi lupiinin ja siitä kutakuinkin kaiken tarpeellisen ja kuviteltavissa olevan ja hallitsi tieteellisesti tutkitun ja kerätyn aineiston lupiineista etu- ja takaperin, viinistä, viiniköynnöksistä ja jalosta viininviljelystä hän ei tiennyt mitään.


>>>jatkuu>>>         


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti