Neljä ilmiötä eilen illalla Taavetin lännen ja luoteen taivaalla: Pilvet tietenkin. Iltapäivästä oli poutapilviä, sen jälkeen muhkeita poutapilviä ja myöhemmin pilvien jäänteitä, riekaleita ja harsoja, osa tummia, osa vaaleita. Oletan, että tumma pilvi on alempana eikä aurinko osu siihen ja vaaleampiin, korkealla oleviin paistaa vielä pitkään auringonlaskun jälkeen.
Toinen ilmiö oli kuu. Etsimme sitä silmiimme jo ennen auringonlaskua. Kuu löytyi. Ennen kuin aurinko painui mailleen, näimme kolmannen ilmiön – halon. Se näkyi ensin vain vasemmalla sivulla, mutta myöhemmin erottui toinen halo oikealla. Otin kännykällä kaksi kuvaa, mutta halo oli niin vaatimaton, ettei siitä saanut kunnon kuvaa.
Neljäs ilmiö oli odotettu lentokone pakokaasuvanoineen. Tällä kertaa vana oli pitkä. Se jäi elämään taivaankannelle omaa elämäänsä. Koneen mentyä ja kadottua taivaanrannan utuun, istuimme kuuta katsellen, kuuta ja verkkaan muotoaan muuttavia pilviriepuja katsellen puoleen yöhön.
Muina luontohavaintoina olivat räkättirastaat nurmikolla ruuanhakupuuhissa ja äänekkäämmät harakat, jotka säksättivät näkymättömissä puiden siimeksessä.
Lainasimme eilen kirjastosta Outi Nyytäjän kirjan Heinäpaali roihuaa. Siinä kirjailija kertoo toisesta kotiseudustaan Bretagnesta. Outi Nyytäjä on ollut kirjalistallamme odottamassa sen jälkeen, kun katsoimme hänestä tehdyn vanhan haastattelun teemadokumentissa Suomalaisia kirjailijoita. Outi Nyytäjä on ollut minun mielestäni paras koko sarjassa. Hän ihmettelee tasapäistämistä. Hänestä hyvää kirjallisuutta ei ole eikä pääse syntymään, jos ei ole toista ääripäätä, roskakirjallisuutta. Siihen väliin jää se mitäänsanomaton, harmaa alue. Se, mikä ei ole kuumaa eikä kylmää. Mitä se on? Se on haaleaa.
26.6.2020
Luin eilen illalla loppuun Outi Nyytäjän kirjan Heinäpaali roihuaa. Dramaturgi, kolumnisti hallitsee sanankäytön. Muuten kirja oli päiväkirjamainen. Siitä tuli mieleen Patti Smithin kirjat.
James Joycen Finnegans Wake on sivulla 410. Hankin sen netistä Ad Libriksestä kaksi kuukautta sitten. Olemme eläneet tätä aikaa yhdessä, myrskyistä aikaa, sillä muutto ja muutos on aina ravistelevaa ja ankarimmillaan myrskynpuhureita.
Käsikirjoitukseni Kaksi tiikerintaljaa on tämänaamuisen kirjoitusrupeaman jälkeen sivulla 254.
Aurinko paistaa. Tiedossa on ennusteiden mukaan kuumin päivä koko tällä hellejaksolla, mutta sitä seuraa lämpötilan lasku ja sateisemmat kelit.
27.6.2020
Näin pari päivää sitten illansuussa parvekkeelta siilin menevän kauempaa tien yli. Oletan, että se oli siili? Eilen näin saman tienylityksen kahteen suuntaan. Pidin vahtia ja odotin milloin jänis ilmestyy pihalle. Yhtäkkiä se oli siinä, haisteli ruohoa, meni tien poikki hiekkaiselle ojanpenkalle, söi siinä jotain, katseli varoen koristepensasaidan takana olevaa rivitalon pihaa ja loikkasi sinne.
Aikaa myöten tapahtuu jotain, kun pitää silmänsä auki. Suihkulentokone lensi kauempana taivaanrannassa. Onko se lähtenyt Helsingistä ja lentää Kajaaniin vai onko se noussut ilmaan Lontoon Heathrow'lta ja suuntaa napaseutujen yli Japaniin? Myöhemmin, siihen aikaan, kun oletimme ja ennakoimme, toinen suihkari alkoi piirtää valkoista vanaa lounaisten puunlatvojen yllä ja suoritti sen jälkeen verkkaisen ylilennon. Se kestää kymmenen minuuttia. Tämä jälkimmäinen kone oli tulossa Frankfurtista ja kaarsi Souliin. Kohta on varmaan pakko hankkia maapallo, jotta voi seurata lentoreittejä.
Tapahtuu myös maan tasalla. Viimeiset päivät liikenne on ollut vilkkaampaa, koska Linnalantien rakennustoimet katkovat teitä ja ohjaavat liikennettä uusille reiteille. Eilen jarrut kirskuivat ja kumi vinkui. Kohottauduin parveketuoliltani katsomaan: Liikenneruuhka, nainen liikkeellä rollaattorilla, auto ohittamassa häntä ja toinen auto tulossa vastaan. Näin tämän vaiheessa kaksi eli siinä vaiheessa, kun täpärä törmäys oli vältetty onnellisesti, autot pysähtyneet ja lähtivät uudelleen liikkeelle.
28.6.2020
Aamulla satoi. Emme lähteneet uimaan, vaan nautimme yhdessä aamiaisen parvekkeella. Helena alkoi tehdä sen jälkeen omia maalaustöitään ja minä jatkoin reilun tunnin ajan Kaksi tiikerintaljaa -käsikirjoitusta. Siinä on nyt kaksisataaviisikymmentäyhdeksän sivua.
Kahdeksalta lähdin mittaamaan ja arvioimaan varastokomeroamme. Se oli silloin vielä ryjävarasto. Komeron leveys on kahdeksankymmentä senttimetriä ja syvyys metri kolmekymmentä. Tein kolmen tunnin työrupeaman: Tyhjensin varaston muuten paitsi hattuhyllyllä olevat taulunyytit annoin olla. Aloitin kasaamisen niin, että kokosin kaksi pahvista varastolaatikkoa kooltaan kuusikymmentä kertaa neljäkymmentä. Sovittelin niitä. Laitoin seuraavaksi perimmäiseksi ja pohjimmaiseksi ja taimmaiseksi vanerilaatikon ja toisen vanhan, kovitetun kapsäkin. Purin nyörityksestä kehyksissä ja kiilakehyksissä olevia maalausnippuja ja maalauspahveja. Etsin oikean kokoisia töitä, jotta muuttolaatikot sai käännettyä kiinni ja seuraavan edellisen päälle. Säästimme muuton jäljiltä viisi laatikkoa. Ne riittivät, sillä loput taulut olivat liian isoja laatikoihin ja ne tulivat nippuina muuttolaatikoiden päälle.
Sain sovitettua kaiken varastotavaran takaisin komeroon ennen päiväsiestaa.
Iltapäivällä tein vielä hienosäätöä. Ripustin paketissa olevan kutomakoneen roikkumaan varaston seinäritilässä ja tein samaan ritilään kaksi koukkua, joista toisessa riippuu taulukassi ja toisessa on muutama, käyttämätön kehys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti