Terveisiä Taavetista

4.6.2020 

Asuimme aikoinaan kesän ja syksyn Selman mökissä Suo-Anttilassa. Itse mökki oli pieni, mutta sen sydän oli iso – leivinuuni. Siihen aikaan pihapiiriä reunustivat korkeat kuuset. Erillinen, uusi saunarakennus oli pihan perällä. Kuljimme sieltä määräpäivin kimppakyydillä Taavetissa. Tulimme keskustaan. 

Seuraava kosketuksemme Luumäkeen, Taavettiin ja Uroon oli muutto Meijerin rivitaloille. Siellä kului talvikausi, kaunis kesä ja seuraava talvi. Hale-Popp valaisi taivaan. Kuljimme Pärsäniemen rannassa ja syksyn alussa leirintäalueella. Pitkä-Esso oli sopiva välietappi, kun patikoimme Taavettiin kaupalle ja takaisin. 

Tänään Taavetissa sataa. On kesäkuun neljäs, myöhäinen iltapäivähetki. Tuuli kolisuttelee parvekelaseja. Teen tätä Kaunis kesäpäivä -blogin seuraavaa uutta blogitekstiä parvekepöydän ääressä. Mietimme ja valikoimme kohta yhdessä kuvia ja piirroksia liitettäväksi tekstin lomaan.

5.6.2020

Olo on kuin kesämökillä. Tulimme ulos parvekkeelle sateenjälkeisen raikkaaseen aamuun. Taivaalla harmaat pilvet ajelehtivat pohjoista kohti. Vaikka on arki, perjantai, kello tulossa kuusi, Taavetissa on vielä hiljaista.

Olenko maininnut, että sain kauan sitten Helsingissä idean ja oivalluksen Repestä. Olen kirjoittanut siitä muutamia versioita ja joista viimeisin on viime vuodelta. Olen tarjonnut sitä ja sen edeltäjiä eri kustantajille, mutta yksinmielinen vastaus on ollut, että he eivät julkaise sitä.

Mietin sopisiko se jatkokertomukseksi Kaunis kesäpäivä -blogiin? Luin tämän tuoreimman version läpi, itse asiassa ääneen, jotta Helena kuuli sen myös. Ennen käsikirjoituksen puolta väliä, totesin mielessäni, että kirjoittajan ote on hervonnut. Luettuani tekstin sanoin, että en ole tyytyväinen siihen enkä laita sitä korjaamatta edes blogiin. Hauskaa, että sitä joutuu käytännössä kustannusvirkailijaksi. Helena oli samaa mieltä, että siinä pitää korjata ja parantaa jotain. Olin tylympi. Käsikirjoituksessa on henkilöitä, joita ei tarvita siellä, jotka haluan poistaa ja kerroin samalla, mistä kohdasta teen leikkauksen ja mihin kohtaan se päättyy. Viidesosa käsikirjoituksesta poistuu yhdellä painalluksella. Peruskorjaus, joka vaatii lisäksi muuta korjausta ja paikkaamista.

Eli ei Repeä tähän tietoon. Minulla on sille korjaussuunnitelma, mutta toteutusajankohta puuttuu. Kesken ja tekeillä oleva fiktio Kaksi tiikerintaljaa menee edelle. Seuraava teksti, jonka julkaisen on todennäköisesti Isien maa -novelli, lyhyt tunnelmapalanen, jolla osallistuin Galleria Contempon -kirjoituskilpailuun kaksi vuotta sitten. Siinä piti kirjoittaa Janne Jääskeläisen esillä olevasta maalauksesta, mitä se toi mieleen?

6.6.2020

Saimme sateen ja sadetta. Maa kastuu, kostuu, suo kasveille voimaa, vartta, versoa, marjaa, lehteä, juurta syvää, kaikkea muuta hyvää, palkoja, tähkiä, viljavainioita, metsien kasvua.

Pyöräilimme aamu-uinnille Taavetin uimarannalle, Ala-Kivijärven Sorosenselän rantaan. Etelän taivaalle kokoontui pilviä odottamaan hetkeään, mutta aurinko kilotti vielä laiturin kupeeseen. Sorsa tai ehkä kuikka peseytyi ja levitti siipiään ulompana selällä. Palasimme keskustaan toria kohti, viriävä kalasavu nousi auton vieressä pöntöstä ja yksinäinen kahvittelija odotteli kioskilla seuraa. Joimme kupilliset.

6.6.2020

Toinen hevoskastanja, jonka löysimme. Ensimmäinen oli Vallitiellä ja toinen Sepänkujalla.

7.6.2020

Laitoimme uuden postauksen julki – Isien maa. Eli teksti ja siihen kuva. Blogi on tällainen moderni aikakauslehti.

Pyöräilimme Sorosenselän rantaan. Uimme, venyttelimme ja saimme seuraa, aamu-uimarin ja yllättäen kuikka tuli altaan hevosenkenkään katsomaan keitä hänen järvellään liikkui ja rikkoi aamunkoiton rauhaa? Komea, iso lintu. En ollut nähnyt ennen näin läheltä. Se sukelsi ja nousi takaisin pintaan noin kolmenkymmenen metrin päässä.

Kirjoitin muun ohessa jälleen kaksi sivua lisää Kaksi tiikerintaljaa -fiktiota. Sitä on 216 sivua. James Joycen Finnegans Wake on mennyt edelle. Olen siinä sivulla 239.

Mennyt ja uusi kohtaavat Taavetissa. Viiliostoksilla.

8.6.2020

Ensimmäisenä iltana, jonka vietimme uuden kotimme parvekkeella, keksimme sille sopivan nimen – Pilvipaikka. Eilen illalla näkymä oli nimensä veroinen: Vaaleanpunaisina loimuavat verhomaiset pilvimuodostelmat liikkuivat muotoaan muuttaen pohjoiseen päin. Ehkä jossain taivaanrannassa satoi. Pilvi kannatteli mukanaan irtautuvaa pisaralaahusta, jonka läpi mailleen menneen auringon säteet lähettivät illan viime tervehdyksen. 

Näimme myös ensimmäisen pupun Taavetissa. Rusakko tai metsäjänis. Citykettuja emme ole nähneet, mutta oletan, että näillä main ne ovat tavallisia kettuja.

Kiitokset kirjastosta. Kävimme tutustumassa siellä kaikessa rauhassa.