Hilkka Mattilan kirjassa Tukkien matkassa olen sivulla 167 – Väylän kunnostusta. Reitti Rutolasta Kymijoelle on kuljettu läpi ja jäljellä ovat erilaiset teemat.
Aikaa on kulunut kuusikymmentä vuotta Väliväylän uittojen päättymisestä ja muutoksia on tapahtunut niistä ajoista ja myös viimeisten kahdenkymmenen vuoden aikana. Taavetissa niin kuin kaikkialla muuallakin maaseutupaikoissa kannattamattomat erikoisliikkeet ovat näemmä lopettaneet ja myynti on siirtynyt osin toreille, pop up -myymälöihin – vai onko niitä koettu Taavetissa – ja osa kaupankäynnistä tapahtuu verkossa.
Taavetin tori on hieno. Pidän siitä, että torilla on puita ja istutuksia. Jumppatelineet ja lasten leikkipaikat ovat omiaan torin laidalle. Torin sijainti on hyvä.
Sama hyvä sijainti on myös urheilukentällä. Se on arvopaikalla, keskellä taajamaa, päätien varressa eikä sitä ole piilotettu minkään kuusiaidan taakse.
22.6.2020
Arki koitti ja kaikki ongelmat ratkesivat.
Väärin. Kaikki eivät ratkea, mutta ongelmansietokyky kasvaa. Ehkä myös ongelmanratkaisukyky paranee.
Perjantaina, juhannusaattona, astianpesukone alkoi piipittää. En kirjoittanut siitä silloin.
Helenalla ja minulla on sellainen idea, että pyrimme kirjoittamaan vain myönteisistä aiheista tai vähintään myönteisessä hengessä. Kirjoittamaan ja kuvaamaan myönteisesti. Tulkitsemaan myönteistä arkea.
Pyhien aatto on se hetki ajassa, jolloin tapahtuu jotain, mitä ei toivo välttämättä.
Kone ei ollut pesutuulella. Huomasimme tilkan vettä lattialla. Laitoimme tulovesihanan kiinni ja sähköt pois. Ääni loppui. Kun nosti vikavirtasuojallisen sulakkeen päälle, piipitys alkoi ja jokin numerosymboli kertoi näytöllä salaiset tietonsa.
Olin viestitellyt muuton yhteydessä lvi-miehiin ja lähetin nyt uuden viestin. Vastaus oli, että pääsee katsomaan tilannetta vasta sunnuntaina.
Askartelin koneen kanssa sen verran, että sain sen alareunasta irti kaksi peltisuikaletta. Sen jälkeen selvisi, että koneen alla on kovamuovisessa kotelossa vettä. Ajattelin, että se on vuotovettä. Ajattelin, ettei sen tarkoitus ole lillua siellä kaukalossa. Otin muovikauhan ja pienen kulhon, makasin kyljelläni keittiön lattialla ja lusikoin vettä vähemmäksi.
Sunnuntaina kokeilimme millä mielellä kone on tämän rauhoitusajan jälkeen? Sähköt päälle. Ei piipitystä, vain normaaleja lukemia näytössä. Nyt se antoi valita ohjelmaa ja otimme lyhyen ohjelman. Unohdinko mainita, että koneessa oli astiat sisässä? Lyhyt ohjelma, startti, tulovesi auki ja pitkäkseen lattialle seuraamaan taskulampun kanssa, mitä jännää tapahtuu? Ensin ei mitään hälyttävää. Sitten pienestä kurttuletkusta tuli lorottaen vettä, mutta se tyrehtyi, tiputti hetken ja loppui. Vahdimme konetta koko pesun ajan. Tyhjennys onnistui. Pumppu kävi.
Kun ohjelmassa oli aikaa jäljellä minuutti, koneäly muutti mieltä ja otti käyttöön lisäajan – kolmetoista minuuttia. Ajastaan lukemat pienenivät jälleen. Lopulta jäljellä oli yksi, sitten nolla, pitkää koneellista miettimistä ennen kuin nolla sammui ja lukitus raksahti pois päältä. Aukaisimme koneen. Siellä olivat höyryävän puhtaat astiat. Tai ehkä astiat päästivät lämpimän huojennuksen huokauksen, kun selvisivät tämän seikkailun läpi ja pääsivät vapaiksi?
23.6.2020
Luin eilen loppuun Hilkka Mattilan kirjan Tukkien matkassa, joka kertoi Väliväylän tarinan, uittoreitin tarinan. Se oli yhdeksästoista tänä vuonna lukemani kirja. Edellinen oli Emmanuel Carreren Viikset. Olen merkannut sen luettujen listaan vappuna. Samaan aikaan luen rinnakkaisena James Joycen Finnegans Wake -teosta.
Joyce eli molempien maailmansotien aikana. Hän eli sähköistymisen ja autoistumisen aikakautta. Mitä hän tuumaisi, jos olisi mahdollista tarttua tätä miestä kädestä ja taluttaa hänet nykyaikaan? Pyörtyisikö mies? Televisio hämmästyttäisi, tietokone, läppärit, kännykät. Hämmästyisikö mies maapallon väkirikkautta, kaupunkien tungosta, kaikkialle nousseita korkeita rakennuksia ja monikaistaisia ajoratoja täyteen tuputettuine autoineen?
Mistä tässä on kysymys? Mitä te teette työksenne? Mistä te elätte? Onko olemassa vielä kirjallisuutta?
Viimeiseen kysymykseen voisi vastata: Jonkinmoisia jatkokertomuksia. Ne on tarkoitettu kertakäyttökulutukseen. Kirjasäilöt ovat nykyään bitteinä avaruudessa. Voit olla varma, että kukaan ei kaipaa niitä tulevaisuudessa.
24.6.2020
Olemme seuranneet parvekkeelta iltaisin, kun ei ole ollut pilviä, suihkulentokoneen piirtämää pakokaasuviivaa auringonlaskusta jonnekin pohjoiseen. Tapahtuma toistuu. Helena on katsonut kellosta aikaa. Kone on ilmestynyt näkyviin puolen yhdentoista jälkeen. Eilen vaikutti siltä, että kone pitää välipäivän, mutta sitten se ilmestyi tyhjästä. Kun katsoimme sitä, huomasimme lentokoneen alapuolella juuri ja juuri erottuvan kuun sirpin. Se on kahden päivän ikäinen, jos avaruusasioissa ja tähtitieteessä voi puhua päivistä.
Tulin niin uteliaaksi ilmansuunnista, että hain kännykän ja otin kompassin esiin. Pohjoinen siirtyi ainakin kolmekymmentä astetta oikeaan. Se näkyy olevan sillä suunnalla, josta aurinko nousee meidän näkyviimme. Aurinko laskee länteen tai siitä aavistuksen pohjoiseen. Maailmankuvani järkkyi.
Tämä oikea juhannus, kesäkuun kahdeskymmenesneljäs päivä, on meillä juhlapäivä ja hankimme silloin aina lahjoja toisillemme. Sain vanhan kirjan, Tammen joulutervehdys 1985 – Kirjailijan työ. Saul Bellow, William Faulkner, Ernest Hemingway, Boris Pasternak ja Kurt Vonnegut. Lisäksi kirjan sivut olivat leikkaamatta eli lainasin Helenan paperiveistä ja raksin sivut auki. Kirja on pehmeäkantinen. Se on Helenan löytöjä Sumasta, Lappeenrannasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti