Vieras, joka tulee paikkakunnalle, näkee Taavetista vain Linnalantien, ajaa sitä pitkin – kuvitelmissani tulossa lännen puolelta – ohi Linnoituksen vallien, kunnantalon ja urheilukentän, muutaman kerrostalon, kauppojen tien kahtapuolen, joitain omakotitaloja ja rivitaloja tulee vielä vastaan, kuski vilkaisee sivulle ja toteaa, että mäntyjen välissä pilkottaa lisää rivitalojen tiiliseiniä, mutta vieras ei usko eikä arvaa, että rakennuksia on kymmenittäin ja että vallien päällä on lisää, myös kerrostaloja ja että Taavetin taajama jatkuu Linnalantien eteläpuolelle, jossa on näkösällä vanhaa Taavettia oman aikansa arkkitehtuurina. Taavetti on enemmän kuin yksi vilkaisu.
Vaikka olemme asuneet aiemmin Urolla, Taavetin tuntumassa ja Taavetin keskusta oli siltä osin ennestään tuttu, se ylläti silti. Uusia rivitaloja on rakennettu viime vuosina urakalla harjulle mäntyjen keskelle. Uusi asuinalue valtaa alaa, vanhat hylätyt rakennukset korvautuvat uusilla ja olemassaolevat tontit täyttyvät. Se kertoo toimeliaisuudesta ja vireydestä, alueen elinvoimaisuudesta.
10.6.2020
Pilvinen aamu kääntyi kesän lämmöksi. Kävelimme kauppareissulla Taavetin hautausmaalle. Siellä aisti muurien takana rauhan, kun taas toisella puolen, harvan mäntyrivistön takana kiirehti kuutostien levoton arkipäiväliikenne. Päivänkakkarat kukkivat maantienpenkalla.
Kun lähdimme uudelleen liikkeelle, torille, piti vaihtaa shortsit ja sandaalit. Olimme ulkona syömässä. Gourmeeta.
Iltapäivällä kiersimme pururadan kautta, kun etsimme maston paikkaa. Linkkimasto on osa parvekemaisemaamme. Pari päivää sitten luonto taikoi sen pois usvaan.
11.6.2020
Aamu-uinnilla Ala-Kivijärven Sorosenselän rannassa. Pilviä. Polkupyöränkumit suhisevat asvaltilla. Jokin ratisee ketjuissa.
Kirjoitin eteenpäin käsikirjoitusta Kaksi tiikerintaljaa. Se on sivulla 224. Joycen Finnegans Wake on sivulla 280. Etsin yhä sen kadonnutta juonta? Miksi kirjailija on kirjoittanut kirjan? Luulen, että pitää olla älykkäämpi lukija oivaltaakseen asian.
Julkaisen kohta nämä mietteeni jatkona päiväkirjaan Terveisiä Taavetista. Sen lisäksi aloitan uutena blogitekstinä kesäjatkokertomuksen. Sen nimi on Makeaa lupiinia, novelli, josta kirjoitin yhden version pari vuotta sitten, vuosi sitten toisen ja nyt muokkaan sitä blogia varten. Huomaan, että tällainen julkaisematon tarina elää ja muuttaa muotoa. Ehkä se on vain hyväksi.
12.6.2020
Koulutiellä on hevoskastanja. Huomasimme sen eilen iltapäivällä, kun kävelimme siitä Patoaltaalle. Niin, virallinen nimi taitaa olla Palolampi.
Illalla, kun aurinko oli jo laskenut, näimme rusakon tien toisella puolella. Se istui hiekalle ja rapsutti takajalalla korvaansa ja nuuski perään koipeaan. Seuraavaksi se siirtyi leikatulle nurmikentälle ja valikoi ilmeisesti voikukan lehtiä puputettavaksi.
Tämän aamun luontoretkellä näimme räkättirastaita, kuulimme lintujen konserttia notkelmassa ennen uimarantaa ja viimein kuikan Sorosenselällä. Se oli vaihteeksi kauempana, sukelsi välillä ja nousi taas pintaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti